Eviran sanoin OE:n kuvaamilla sikatiloilla ”näyttää hurjalta mutta ihan normaalia.”
Emakon pitäminen porsimishäkissä aloillaan, kun porsaat syövät märkivää avohaavaa, on ihan okei, säädösten ja normien mukaista hommaa. Joitakin ”puutteita” joillain tiloilla joudutaan kuitenkin korjaamaan.
Olisikohan ollut Lipposen kaudella, kun talouspuhe tappoi politiikan? Siitä lähtien on maassamme on toteutettu yhtä ainoaa arvojärjestelmää: yhteiskunnallisessa päätöksenteossa korkein arvo on nyt raha.
Silloin, kymmenen vuotta sitten, puhuttiin vielä uusliberalismista. Enää ei puhuta, koska uusliberalismi on vallitseva tausta-ajatus, jokseenkin kaikkien nielemä ideologia. Sitä ei enää nähdä. Ainoastaan poikkeamat normista nähdään. Vanhan ajan vasemmisto, ammattiyhdistysliikkeet esimerkiksi, ovat osa ongelmaa: suomalainen duunari syö globaalin kapitalismin kädestä, ja siksi protestit koskevat korkeintaan pieniä yksityiskohtia kuten sitä, mikä on työn hinta. Perinteinen vasemmisto ei siis oikeastaan ole vasemmistoa ensinkään.
Ja tähän väliin voisi viitata erääseen Žižekin havaintoon: uusin talouskriisi ei lainkaan nakertanut rahaideologiaa. Sen sijaan se osoitti, että millään muulla ei ole väliä. Kaiken muun voi jättää sikseen, kunnes talous taas on ”kunnossa”.
Rahan vuoksi eläintä toden totta saa kiduttaa, kuten Evirassa on todettu. Sen sijaan yksittäinen ihminen ei saa tehdä samaa tekoa välittömän nautinnon, uteliaisuuden, taikauskon tai järkyttämisen halun vuoksi. Jos kohtelen koiraa samoin kuin sikoja kohdellaan, saan poliisin kimppuuni. Sen sijaan rahatalous voi pyhittää epäinhimillisen toiminnan, tehdä siitä ”normaalia”.
Uusliberalistiseen retoriikkaan kuuluu tietenkin ajatus, että kulutusmahdollisuuksien lisääminen tekee yhteiskunnasta demokraattisemman. Suuret massat voivat äänestää lompakollaan; sen kun vain ostavat eettisempiä tuotteita ja lopettavat valittamisen. Ostosvalinnoillaan ihmiset määräävät, miten asioita tuotetaan.
Teoriassa tuo on ehkä totta. Käytännössä kuitenkin propagoidaan aivan muiden asioiden puolesta, kuten vaikkapa siellä, missä talouden toimijoita kasvatetaan: Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisen talouden professori esimerkiksi vastustaa reilua kauppaa varsin äänekkäästi – ideologisen retoriikan sisäisellä logiikalla Pertti Haaparanta pyrkii vakuuttamaan ihmiset siitä, ettei kaupassa kannata yrittää tehdä arvovalintoja. Oikeastaan pahempaa: kaupassa ei pitäisi tehdä arvovalintoja.
Tai oikeammin: kannattaa valita yksi ja tasan yksi asia: raha.
Näin ihmiset tekevätkin. He eivät äänestä lompakollaan vaan lompakkoaan. Itseisarvo ei alistu jonkin muun välineeksi.
Meteli voidaan toki nostaa, jos pyhää koetaan loukattavan, kuten silloin, kun Jokeri-arvonnan tunnushahmo muutettiin liian vulgääriksi.
Ja jossain joku kituu.
Sori vaan, ihmiset, mutta päivittäiset valintanne eivät ole pelkästään arvovapaita ja nihilistisiä. Ne ovat pahuuden valitsemista.
Jukka Laajarinne 
Toivoa vaan sopii, että OE:n julistekampanja karkottaa kinkut mahdollisimman monesta joulupöydästä. Toisaalta – ei tarpeeksi monesta, koska kinkku kuuluu NORMAALIIN jouluun.
Olet oikeassa tuon harmaan pahuuden suhteen, ja se on erityisen pettävää: eihän silloin edes halua tietää tekevänsä mitään väärää, kunhan elää elämäänsä.
Ihmiset tyypillisesti kauhistelevat sitä, että jumalille on voitu uhrata ihmisiä ja eläimiä. Mutta raha on aika säälittävä jumalan korvike. Toivottavasti maailmaa riittää meidänkin jälkeemme sen verran, että tätä barbariaa voidaan moittia edes jälkikäteen.
Niin, toivottavasti tulee historia, joka meidät tuomitsee!
Ihmiset ovat pieniä ja arkoja, sellaisia NORMAALIN joulun viettäjiä kuten Maaria sanoi. Siinä ei paljon ajatella muuta kuin omaa napaa. Tähän tietoonhan ”isojen poikien” häikäilemätön rahanteko juuri perustuu.
Nuo taloustieteilijät saavat milloin tahansa pienen ihmisen uskomaan, että ”kun jotkut rikastuvat, se ei ole suinkaan muilta pois.” Ilmeisesti hyvä tai paha, oikea tai väärä on myös ostettavissa.
Alan vähitellen tajuta, että kun ennen vanhaan sanottiin, että ”kunnon kapitalisti myy vaikka isoäitinsä, kun summasta sovitaan” ei olekaan vitsi. Pelottaa.
Mutta voiko tämä nyt tosissaan olla näin toivotonta? Häh?
Semmoinen Wilhelm von Humboldt 1800-luvun puolella kehitteli kieliteoriaansa, jossa sanoi, että kielen avulla ihminen tyydyttää tärkeimmät perustarpeensa. Ihmisen perustarve on tulla toisten ihmisten tunnustamaksi tai löytää yhteinen yhteisyys asioihin; toiset ymmärtävät minua, tunnustavat olemassaoloni, arvostavat minua ja rakastavat minua.
Me olemme siis menttämässä yhden ihmisyyden mitoista: kielen, kommunikaatiokyvyn. Eihän rahan kanssa voi puhua, vaikka amerikkalaiset sanovatkin: ”Money talks.”
moikka, haluaisitko kirjoittaa sikatehtaat-blogiin aatoksiasi sikojen asemasta tai olosuhteista? tai vaihtoehtoisesti julkaista vaikkapa tämän tekstin tällaisenaan/muokattuna? olisi mahtavaa! laitoin viestiä sulle myös facebookin kautta. sähköpostia voi lähettää vaikka info(at)oikeuttaelaimille.net tai facebookissa mainitsemaani osoitteeseen! kiitti!
tammikuu44: Toivotaan, ettei ole näin toivotonta. Vielä kun meillä olisi rahtunen uskoakin, niin johan pistäisimme hulinaksi.