En koe olevani sama ihminen kuin neljävuotiaana. Jonkinlainen jatkumo vuoden -74 Jukan ja minun välillä on olemassa, mutta erot meidän välillämme lienevät suurempia kuin yhtäläisyydet. Minulle Jukka vuosimallia -74 on lähinnä anekdoottien sekä muutaman muistikuvan varaan rakennettu rekonstruktio.
Olen eri henkilö kuin neljävuotias minäni jopa siinä määrin, että pitäisin epäoikeudenmukaisena joutua rangaistavaksi jostakin rötöksestä, jonka hän on aikanaan tehnyt, ja jota en itse edes muista tehneeni. En suoraan sanottuna juurikaan koe olevani vastuussa hänen tekemisistään.
Moraalisen vastuun ulottuminen menneisyyteen on kuitenkin liukuva ilmiö. Menneisyys ei ole irti minusta, vaan pienen muistutuksen jälkeen saatan esimerkiksi alkaa hävetä jotakin, mitä olen tehnyt viikko tai kaksi sitten. Identiteettini ulottuu siis menneisyyteen, jos kohta oheneekin, mitä kauemmas katsellaan.
Kenties keskeisin yhdistäjä menneen ja nykyisen minäni välillä on muisti. Se, minkä muistan, on osa minua. Se, mitä en muista, ei ole. Muisti on identiteetin jatkuvuuden perusta. Vastaavasti unohdus armahtaa menneistä rikoksistani. Unohdus vapauttaa syytteenalaisuudesta.
Kuvitelkaamme keskitysleiriupseeri, joka vaikkapa päähän kohdistuneen iskun seurauksena on on menettänyt muistinsa kokonaan kaiken sen suhteen, mitä on tapahtunut ennen vuotta 1960. Tästä eteen päin hän on elänyt nuhteetonta elämää ja ajatellut humaaneja ajatuksia. Ja sitten joku tunnistaa hänet, yhdistää hänet menneisyyteen ja vaatii tilille kansanmurhaan osallistumisesta. Onko hän vastuullinen? Mielestäni ei. Jos häntä rangaistaan, syyllistytään oikeusmurhaan, sillä rangaistavana on oleellisesti eri henkilö kuin se, joka on rikoksiin syyllistynyt.
Onko nyt myöskään oikeudenmukaista vaatia pääministeriä tilille asioista, joita hän ”ei muista”? Jos hän todella on niin kova unohtelija kuin mitä on viime kuukausina antanut ymmärtää, ei hän ehkä voi enää olla vastuussa kaikesta siitä, mitä hänen lähihistorian hämäriin kadonnut esipersoonansa on tehnyt. Sanoessaan unohtaneensa pääministeri itse asiassa väittää: ”Se en ollut minä.”
Emme tietenkään usko hänen väitettään.
Mutta vaikka uskoisimme, voimme hieman ihmetellä. Onko henkilö, jonka muisti on noin lyhyt ja identiteetti pätkiväinen ja häilyvä, sopiva toimimaan valtiomiestehtävissä? Eikö vastuullisiin tehtäviin tarvita juurikin henkilöä, jolla on hyvä muisti, siis kyky pitää kiinni itsestään ja siten olla tekemisistään vastuussa?
Jukka Laajarinne 
Torstaina ja lauantaina on mielenosoituksia, jos oikein muistan – liikekannallepano siis. Pärstäkirjailijana olenet selvillä?
En minä mistään mitään tiedä.