Aikaansaamaton kesälomailu alkaa ottaa voimille. Kun lapsikin on lomalla (mutta vaimo ei), on oltava jatkuvasti käytettävissä, valmiustilassa. Vanhempana oleminen on jonkinlaista päivystysvuoroa vielä silloinkin, kun lapsi ei välttämättä tapa itseään, vaikka isi sattuisikin vilkaisemaan jonnekin muualle.
Haluaisin jo tehdä töitä mutten voi. En yksinkertaisesti osaa keskittyä, jos milloin tahansa joku saattaa vaatia jotakin. Siispä pelaan jotakin idioottimaista tietokonepeliä kuin Tetristä ja puudun. Noin suurimmaksi osaksi.
Hän sai muuten lopulta pitkään kinuamansa kännykän, kun Tele teki tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. On hassua seurata kapistuksen käyttöä. 7-vuotias käyttää puhelinta ensisijaisesti multimedialeluna ja tekee sillä omaan kokeelliseen ja anarkistiseen tyyliinsä hyvin kummallisia juttuja.
Tässä jotakin helpoimmasta päästä, lyhyt dokumentti ihmisestä:
Oma puhelimeni on muuttunut useiden kastumisten ja putoilemisten seurauksena epävakaaksi, joten ensimmäistä kertaa eläessäni ostin itselleni kännykän. Ohjekirjassa on helmensä, kuten tämä:
Vähennä toistuvien liikkeiden aiheuttamien henkilövahinkojen riskiä
Kun lähetät tekstiviestejä tai pelaat pelejä, pitele puhelinta rennosti, paina näppäimiä kevyesti, käytä erikoistoimintoja (…) ja pidä usein taukoja.
Toistaiseksi uudenjähmeistä näppäimistä ei ole koitunut henkilövahinkoja.
Lopuksi vähän kitsch kuvapari.
Jukka Laajarinne 
Voi, oikein kyynel tuppasi silmään; tässä on nyt jotain semmoista, joka ei koskaan palaa: tässä on peukalopotti… mikäs tämä olikaan isi… Täydellinen luottamus lapsen ja isin välillä! Voi dosentti, sinä onnellinen isi, odotapas kun kymmenen vuoden kulttua olet valmiustilassa. Valmiustila ei lopu koskaan, mutta ihanimmillan se on sinulla juuri nyt!
Paitsi että se toinen osapuoli siinä on äiti. Mutta jep, on tässä hommassa lutuisatkin puolensa.