Vietimme muutaman päivän vanhoilla ”koti”kulmillamme Sveitsissä. Maisemat eivät herättäneet yllättäviä tai suuria tuntemuksia, ellei sitä lasketa, että vuorten läheisyys saa minut aina kovin levottomaksi, enkä millään haluaisi pysyä alhaalla laaksossa.
Sen sijaan tuntemuksia herättivät pienet arkielämään liittyvät yksityiskohdat: valokatkaisimien, vesihanojen, ovien ja avainten muotoilu (iso kiitos Juholle ja Caritalle asunnon lainasta!), tuttu ostari Nyonissa, ruokakaupan valikoima… Tutussa jokapäiväisyydessään niiden jälleennäkeminen kahden vuoden jälkeen oli vierauttava. Ne muistuttivat vieraantuneisuudesta, jonka vallassa silloin joskus elimme. Omituinen tyhjä tunne, aivan toisenlainen kuin täysin vieraissa paikoissa matkustellessa.
.
Pistetään nyt pari turistifotoa liitteeksi:
.
.
Jukka Laajarinne 
Moro Jukka! Oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Tosin jalat olivat pari päivää tukossa hangessa rämpimisestä. Jatketaan kahlaamista Olarissa helmikuussa. Terkuin, terapeutti
Jepulis! Oli kyllä mukavaa & terapeuttista!
Missä päin tarkalleen asuitte Sveitsissä? Ette tainneet pitää maasta (muuten kuin maisemien puolesta) muutenkaan? Eikös siellä olla varsin normatiivisia ja korrekteja?!
Asuimme Eysinsissä, parikymmentä kilometriä Genevestä Lausanneen päin.
Kyllä me itse asiassa pidettiin hyvinkin monesta asiasta (maisemat, ilmasto, rehellisyys, siisteys, käytöstavat, alkoholikulttuuri, juurevuus, demokratia…) mutta tietynasteinen ulko- ja kielipuolisuus tekivät oleskelusta raskaahkon kokemuksen.
Normatiivisuuden suhteen paikka oli aika jännä. Tietyssä mielessä oli hyvinkin tiukkaa, esimerkiksi liesituuletin toimi ”vain siihen aikaan kun ruokaa tehdään, kello 18-20”, mutta toisaalta joissain asioissa vallitsee iloinen anarkia.
Jos tuonne saisi tarpeeksi monta ystävää siirrettyä, ei minua pidättelisi Suomessa yhtään mikään.
Jukka: Jos tuonne saisi tarpeeksi monta ystävää siirrettyä, ei minua pidättelisi Suomessa yhtään mikään.
Minä suhtaudun samalla tavalla Portugaliin ja Englantiin. En tiedä miksi, sillä kummastakin osaan saman tien luetella jumalattoman litanian huonoja puolia, mutta hyvien puolien kanssa joudun tosissani miettimään. Ei siinä kai järjestä kyse olekaan, minä vain jostain syystä pidän niistä.
Missä asioissa vallitsi iloinen anarkia? Entä ihmisten suhtautuminen toisiinsa? Kasvot ja niiden ylläpitäminen kai kuitenkin oli tärkeintä?
Sveitsiläiset olivat mielestänne rehellisiä? Onpas kummaa. Varmaan oli kuitenkin kyse yksilöistä, jotka olivat rehellisempiä kuin toiset (koko ”kansa” tuskin ei)?
Iloinen anarkia on siellä toki hieman ghettoutunutta, ja toimii siten, että erilaisille tyypeille annetaan tilaa toteuttaa itseään, kunhan eivät häiritse kunnon kansalaisia. Niinpä se anarkia ei osu silmiin, ellei itse osu oikeaan paikkaan.
Käytännössä se on esimerkiksi tätä: Kadunkulmissa päivystävät huumekauppiaat saavat hoitaa hommansa, kunhan eivät aiheuta haittaa naapurustolle (ovat muuten erittäin kohteliaita ja mukavia tyyppejä – olivat auttaneet tuttavaperhettämme sisäänmuutossakin:). Vallatut tehtaat ja muut ”autonomiset” alueet ovat vakiinnuttaneet paikkansa jokaisessa vähänkin isommassa kaupungissa, ja niissä meno saattaa olla avoimen villiä tavalla, jolla se ei täällä ole. (Ja täällä se on sitä tavalla, jolla se ei siellä ole.)
Rehellisyys? Kyllä! Meillä kyläilleet suomalaistutut ihmettelivät esimerkiksi sitä, että kadun varteen oli voitu jättää kalliita maastopyöriä lukitsematta. Sanomalehtiä ja elintarvikkeita myydään menetelmällä: ota tästä ja jätä rahat lippaaseen. Tietynasteisesta luottamuksesta kertoo sekin, ettei ollenkaan kaikissa hotelleissa pyydetä minkäänlaisia henkilöpapereita edes nähtäviksi. Ja semmoista.
Todettakoon kuitenkin, että Sveitsissä kulttuuri on erittäin paikallista. Kielialueiden väliset erot ovat valtavia, ja joskus jo viereisten kylien tai viereisten laaksojen välillä voivat hommat hoitua ihan eri tavoin.
Ai niin… Yksi iloisen anarkian muoto tuli vastaan tällä lomareissulla: parikin hotellia, jotka olivat kiinni lomien ajan. ”Avaamme taas loppiaisen jälkeen.”
Onhan tuo tietenkin tietyn taloudellisen aseman suoma mahdollisuus, mutta jotenkin pidin sen humoristisuudesta.
Jotain tuollaista uumoilinkin sveitsiläisen ”iloisen anarkian” tarkoittavan. Puuhatkoot marginaalissa, kunhan eivät häiritse ns. kunnon kansalaisia. En yhtään ihmettele, että solidaarisuudenilmauksia löytyikin eniten marginaalin eikä valtaväestön puolelta.
Tuo kantoniasia on vaikea käsittää täällä yhtenäiskulttuurissa asuvan. Kai siellä on siis vähän surrealististakin, hiukan kuin Belgiassa?
Hauska tuo lopun lomaepisodi. Jos on mammonaa, omaa elämää koskeva päätäntävalta on huomattavasti suurempi! Arjen suurta ironiaa!