Espressoa… mutteripannulla!

Olen pitkään haaveillut espressokoneen hankkimisesta. Haaveeni toteuttamista ovat viivyttäneet muun muassa seuraavat seikat:

1) Keittiömme on aika pieni ja jo ennestään ylitäytetty. Laitteen pitäisi siis olla kompakti.

2) Kapselikeitintä en halua, koska en halua antaa yhdellekään kahvinvalmistajalle monopoliasemaa kodissamme, ja toisekseen… kapselikahvi on kapselikahvia.

3) Kunnollinen espressokone myös maksaa ihan sikana, ja kupilliselle tulee hintaa tolkuttomasti, etenkin jos pyrkii kuitenkin pitämään kofeiininsaantinsa kohtuullisena.

Korvikkeeksi olen keitellyt mokkaa mutteripannulla. Siinä, kuten kaikki tietävät, on ongelmana, että vesi kulkee kahvin läpi liian hitaasti ja liian kuumana. Mutta viime viikonloppuna elämäni muuttui.

Bialettin Brikka näyttää päälle päin melko tavalliselta mutterikeittimeltä. Kannessa on kuitenkin aukko:

Tarkempi tutkiskelu paljastaa, että varoventtiili on huomattavasti alempana kuin mokkamutterissa. Neljän kupin Brikka on ulkoisilta mitoiltaan kuuden annoksen normaalimutterin kokoinen. Mitäkö väliä sillä on? Keittimen alaosaan jää enemmän tilaa paineen synnyttävälle ilmalle ja vesihöyrylle.

Isoin ero on sisuskaluissa. Putken päässä on äärimmäisen yksinkertainen venttiili. Sulkevana voimana toimii venttiilikannen oma paino. Ei mitään ylimääräisiä jousia tai ajan kanssa väsyviä osia. Venttiili onkin helppo avata puhdistamista varten.

Pienillä mutta ovelilla ratkaisuilla italialaiset insinöörit ovat luoneet kenties mullistavimman keksinnön sitten internetin. Keitin kerää painetta, kunnes lopulta venttiili aukeaa, ja vesi pöhisee kahvinpurujen läpi kolmessa-neljässä sekunnissa. Lopputulos näyttää ja maistuu siltä, miltä pitääkin: mukiinmenevää espressoa!

Brikkan yksinkertaisuus, tietynlainen itsestäänselvyys saa minut suorastaan huokailemaan onnesta. Mikä ihana laite!

Ai niin. Laitetta myy ainakin Eiring. Hinta oli jotain alle 80 €. Saatavana olevat kuppikoot: 2 ja 4.

Yksi kysymys sähkökirjoista

Lukulaitekeskustelu rätisee sähköisenä aina kirjamessujen jälkeen. Yhä useammalla on. Minäkin pitelin yhtä käsissäni ja katselin muutamaa mallia laatikoissaan. Moni vekotin näyttää useita keskeisiä formaatteja, .jpg:t, .docit  ja .pdf:t ovat luettavissa. Suoraan sanottuna: vaikuttaa käyttökelpoiselta ja jopa tarpeelliselta keksinnöltä.

Näyttö noissa lukulaitteissa vain on pienen puoleinen, pokkarikokoa. En rupea futurologisiin arvailuihin sähkökirjan ja paperimedioiden suhteesta, mutta haluaisin esittää käytännöllisen kysymyksen: miten tuollainen laite näyttää esimerkiksi A4- tai B5-kokoon taitetun tutkimusraportin? Onko kiva lukea vai ei? Oma mahdollinen ostopäätökseni on nimenomaan tästä kiinni.

No, voin minä nyt saman tien ottaa tähän muuhunkin e-kirjakeskusteluun osaa. Olisihan se ihan siistiä, jos kirjastonsa saisi kutistettua fyysisesti murto-osaansa. Sisustuselementtinä arvostan tyhjyyttä enemmän kuin pölyttyviä, happamasta itsetuhoutuvasta paperista tehtyjä kirjoja. Joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Ja erityisesti uutuuskirjat voisin mielelläni hommata sähköisinä: paperiversion ostaisin vain, jos teksti herättäisi kiintymyksen tunteita. Mutta ne teokset, jotka haluaisin säästää, haluaisin kyllä sellaisessa muodossa, että kestää.

Nykyaikaisen teknologian suhteen minulla on pieniä epäilyksiä: huononnusinsinöörit suunnittelevat ilmeisesti kaiken menemään rikki heti takuuajan umpeuduttua. Parannusinsinöörit sen sijaan keksivät koko ajan uusia formaatteja, niin ettei kaksi vuotta sitten tehtyä tallennetta voi toistaa uusilla laitteita.

Mutta juurikin lähdekirjallisuuden lukemiseen laite olisi omiaan.