Lueskelen Uschanovin Suurta kaalihuijausta, ja mielenkiintoinen assosiaatio pääsi syntymään.
Uschanov: ”[…]useissa tapauksissa todettu selkeä tilastollisesti merkitsevä ero […]: ne, jotka nostavat tietyn yksittäisen poliittisen kysymyksen tärkeysjärjestyksessä korkealle, tietävät siitä vähemmän kuin ne, joiden mielestä se ei ole poikkeuksellisen tärkeä.” (s.51)
”Eräs masentavimmista poliittisen psykologian tutkimustuloksista on, että ne, joiden uskomukset pitävät kaikkein huonoimmin paikkansa, ovat niiden paikkansapitävyydestä usein kaikkein varmimpia.” (emt. s. 81)
Eli mitä vähemmän tietoa, sen vahvempia mielipiteitä ja uskomuksia. Tämähän näkyy kirkkaasti esimerkiksi siinä, että maahanmuuttokriittisten ja persulaisten tiedot politiikan todellisuudesta ovat selvästi keskivertosuomalaista huonommat (emt. s. 83, Ulu & Rapeli, s.7).
Stoalaisuus puolestaan oli helleeninen filosofiakoulukunta, jonka mukaan tunteet ovat vääriä arvostelmia. Stoalaiset tavoittelivat apatiaa, joka taas oli saavutettavissa oikealla tiedolla. Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, on oikeastaan tiedettävä kaikki, jotta olisi viisas. Ja kun on viisas, ei sekoile tunteidensa kanssa, koska niitä ei liiemmälti ole.
Se, mikä asiassa on kiinnostavaa, on, että stoalaisuus näyttää likimäärin pätevän politiikan alueella: tunne-elämöinti ja asioihin takertuminen todella vähenevät tiedon lisääntyessä. Ikävää tässä tietysti on, että ne, jotka oikeasti olisi valta muuttaa asioita – tieto on valtaa, kuten Francis Bacon (fennomaanikon käännöksessä Pekoni) joskus totesi – ovat muutosten suhteen apaattisempia. Mielen tyyneys on tietenkin hyvä asia heille, mutta onko se sitä muulle maailmalle? Tämä on vain kysymys, itse en tiedä mistään mitään ja olenkin vallaton.
Jukka Laajarinne 