Kahviloissa ja ravintoloissa

Katukahvilassa tupakoiminen kuuluu olennaisena osana ranskalaiseen elämänmuotoon:

(Kuva: Johanna Sinisalo)

Pariisia käsittelevien postikorttien, elokuvien, kirjallisuuden jne. muodostamat mielikuvat määrittävät helposti ennakolta mitä kaupunki matkailijalle on. Monet matkapäiväkirjani epäautenttisista merkinnöistä ja valokuvien aiheista pystyinkin suunnittelemaan mielessäni etukäteen. Paikan päällä ne käytiin todellistamassa. Tyypillisimmillään turismi onkin eräänlainen esittämisen muoto, kertomuksen rakentamista tulevaisuuden muistikuviksi.

Vain odottamaton – absurdi! – kykenee syventämään ymmärrystämme, mutta nopeasti sekin nielaistaan itseämme käsittelevän fiktion osaksi.

La Dôme oli yksi Sartren vakioravintoloista. Alkupaloiksi meille tuodaan kotiloita. Yhteen kotiloon on joutunut pari punaista marjan näköistä. Pippureita? Kaivan kotilon sisällön ulos kuorestaan, ja siinä se on. Täältä se on peräisin, juuri tästä ravintolasta!

Ravun katse.
Erakkoravun katse. Minun lautasellani.

Les Deux Magots oli aikoinaan eksistentialismien suosima kahvila. Vielä nykyäänkin siellä saattaa nähdä pöydän ääreen asettuneen Néantin, ei-minkään:

Kuvottavaa!

Piipahdamme kupposilla Café de Floressa. Täällä meillä dadaisteilla ja surrealisteilla on usein tapana viettää aikaamme. Mutta nyt on vakiporukka jossakin toisaalla. En näe Aragonia, en Bretonia, en Tzaraa enkä Picassoa. Olemmeko myöhässä? No, pärjäämme me keskenämmekin.