Lisää pakkoliikkeitä huomiotaloudessa

540150_10200949880095245_269876667_n 72kansi

1) Arvioita

72 on noteerattu toistaiseksi kahdessa lehtikritiikissä.

Risto Löfin Savon Sanomiin kirjoittama arvio on enimmäkseen myönteinen:
”Kirjan keskivaiheilla toisteinen ja nopea rytmi puuduttaa, mutta loppu on järkyttävän tehokas.”
”Romaani herättää ajatuksia, ja viimeisen sivun jälkeen lukija voi nähdä totunnaiset ajatuksensa aivan toisin.”

Samoilla linjoilla liikuskelee Jani Ekblomin kritiikki Hämeen Sanomissa:

72 on paitsi puheenvuoro rasismia ja fanaattisuutta vastaan, myös ajattelemaan ohjaava romaani. Se ei muodoltaan ole kuin muutaman vuoden takainen kokeellisempi Kehys, mutta sisällöltään yhtä yllättävä.”

Viime viikonloppuna Helsingin Sanomissa nähtiin Päivi Heikkilä-Halttusen kritiikki lastenkirjastamme Isä vaihtaa vapaalle:
”Jukka Laajarinne ei koskaan kulje entuudestaan tallattuja polkuja lastenkirjojensa kanssa. Isä vaihtaa vapaalle on viistolla huumorilla kyllästetty kuvakirja, jota voi halutessaan lukea realistisena tai fantastisena versiona.”
”Mänttäri on mestari luomaan kiinnostavia miljöitä ja tunnelmaa. […] Laajarinteen tekstin ja Mänttärin kuvien yhteispeli on saumatonta, ja riittävän lyhyt teksti on balanssissa visuaalisesti vahvan ilmaisun kanssa.”

Koko arvio on luettavissa täällä.

2) Esiintymisiä

Helsingin kirjamessuilla on mahdollisuus kuulla 72:n synnystä, teemoista ja tarinoista – kenties myös sen kerrontaa hallitsevista Oulipo-henkisistä pakotteista ja proseduraalisuudesta, kuten kirjallisuustutkijain jargon asian ilmaisee. Esiintymisajat ja paikat ovat seuraavat:
Sunnuntaina 27.10. klo 13:30-14:00 haastattelu Rosebudin osastolla
Sunnuntaina 27.10. klo 15:30-16:00 haastattelu Katri Vala -lavalla

Tervetuloa kuuntelemaan, kyselemään tai ihan vain moikkaamaan!

Pakkoliike huomiotaloudessa

”Muista hengittää. Älä ajattele, miten sirpaleet leikkaavat lihaa:

naisia, lapsia, miehiä. Keskity vain siihen, mitä olet tekemässä.”

72 on ravisteleva romaani ulkopuolisuudesta,

fanaattisuudesta ja ennakkoluuloista.

Laura

72 – Edistymisraportti

Romaanin valmistuminen on pitkällinen projekti, johon kuuluu niin leppoisia kuin hektisiäkin vaiheita. Se saattaa edetä esimerkiksi näin:

1) Idean pyörittely ja tutkimustyö alkavat, kun edellinen teos (tai edelliset) on vielä tekeillään. Se on rentoa, viihdyttävää ja antoisaa puuhastelua, jolla voi täyttää ne suvantopaikat, joita valmiimpien teosten stressaavampien työjaksojen pyörteisiin väkisinkin muodostuu. Parasta tässä ensimmäisessä työvaiheessa on Suuren Idean hahmottuminen; se on silkkaa potentiaa ja mahdollisuuksien ilotulitusta. Ideavaiheessa olevan teoksen äärellä kirjailija elää eräänlaisessa superpositiossa ja muutenkin paljon korkeammassa todellisuudessa kuin mitä tämä konkreettinen maailmamme on. Mahdollisuuksien kartoittaminen ja tutkimustyö avaavat uusia ulottuvuuksia ja laajentavat tajuntaa ja Suuri Idea ottaa kirjailijan valtaansa.

2) Ensimmäinen kirjoituskerta on edelleen melkoista hupia. Kirjailija toimii eräänlaisena siltana ideaalimaailman ja reaalitodellisuuden välillä. Jotakin sieltä paremmalta puolelta vuotaa tänne näin, ja ottaa muodon tietokoneen kovalevyllä. Suuri Idea ei kuitenkaan siirry levylle sellaisenaan: innoittunutkin kirjailija on vajavainen olento ja tuottaa visiostaan vain vajavaisen varjokuvan, vääristymät ja turmeltuneisuus pilaavat kaiken. Ei kielikään ihan mihin tahansa taivu.

3) Ensimmäinen editointi- ja uudelleenkirjoitus ei tapahdu enää pelkän innoituksen voimalla. On yritettävä paikantaa edes suurin osa ensimmäisen kirjoituskerran tuottamasta huonoudesta, ja korjattava, mikä korjattavissa on, jotta Suuri Idea näkyisi edes hämäränä hahmona kaiken kirjoituksen takaa. Tämän vaiheen lopuksi teksti annetaan luotettavan esilukijan tai kahden käsiin ja lopulta kustannustoimittajalle. Vastausta odotellessa käynnistetään seuraavan teoksen ensimmäinen työvaihe, ellei se ole jo käynnistetty.

4) Vastauksen saatuaan prekaari alkaa tehdä p—-duunia. On sulateltava kommentit, suhtauduttava niihin ja editoitava taas. On hahmotettava, että lukija ei näekään kirjoituksen ja Suuren Idean välistä yhteyttä, koska ei ole liihoitellut pää pilvissä 1. työvaiheessa. Oikeasti suuret taiteilijat eivät tietenkään tee kompromisseja, mutta minä teen: tekstin on hieman lähestyttävä lukijaa, vaikka se samalla etääntyykin Suuresta Ideasta ja muuttuu… kirjaksi? Tämä on vaikea vaihe. Kuinka paljon on hieman? Mitkä muutokset ovat hyviä, mitkä pahoja? Tämä työvaihe saattaa toistua kuin Sisyfoksen myytin uudelleentulkintayritykset. Kustannussopimus on jo olemassa,  ja siinä on valmiiksisaattamisen päivämäärä. Lisäksi kirjailija alkaa jo kyllästyä aiheeseensa ja haluaisi jo heittäytyä täysillä seuraavan romaanin kimppuun. Viimeiset kuukaudet tekstiä muovataan kiireessä ja väsyneenä.

5) Viimeinen kierros ja vielä viimeisempi – oikovedoksen tarkistus – sisältävät lupauksen vapaudesta. Korjaukset kohdistuvat lähinnä pikkuseikkoihin: yksittäisiin ilmaisuihin ja sen sellaisiin. Tämä on sitä tekstin hiomista. Aiemmat työvaiheet on tehty moottorisahalla, vesurilla, taltalla, vasaralla ja nauloilla. Lopulta Suuren Idean emanaatio on ohi, seuraa emansipaatio. Riivaaja on poistunut kirjailijasta, mutta uusi on jo asettunut taloksi.

72kansi

Tällä hetkellä mennään 4. vaiheen loppupuolella.

Kansikuva

Ensikohtaaminen syntymässä olevan kirjan kansikuvan kanssa on aina kohottava kokemus. Se on vihje konkretisoitumisesta, siitä miten ajatus, vuosia kehitelty idea on muuttumassa joksikin käsin kosketeltavaksi ja todeksi. Lisäksi se on yksi ensimmäisistä hetkistä, jolloin kirjailija kohtaa jonkun muun tulkinnan tekstistä.

Timo Mänttärin kansikuva syksyllä ilmestyvän romaanini 72 on, paitsi graafisesti harvinaisen tyylikäs, myös erityisen onnistunut tulkinta kirjan aiheista. Avautuu – minulle – ainakin kolmeen eri suuntaan yhtaikaa.

Wautsi-wau!

72kansi

Muutokset lienevät vielä mahdollisia.