Romaanin valmistuminen on pitkällinen projekti, johon kuuluu niin leppoisia kuin hektisiäkin vaiheita. Se saattaa edetä esimerkiksi näin:
1) Idean pyörittely ja tutkimustyö alkavat, kun edellinen teos (tai edelliset) on vielä tekeillään. Se on rentoa, viihdyttävää ja antoisaa puuhastelua, jolla voi täyttää ne suvantopaikat, joita valmiimpien teosten stressaavampien työjaksojen pyörteisiin väkisinkin muodostuu. Parasta tässä ensimmäisessä työvaiheessa on Suuren Idean hahmottuminen; se on silkkaa potentiaa ja mahdollisuuksien ilotulitusta. Ideavaiheessa olevan teoksen äärellä kirjailija elää eräänlaisessa superpositiossa ja muutenkin paljon korkeammassa todellisuudessa kuin mitä tämä konkreettinen maailmamme on. Mahdollisuuksien kartoittaminen ja tutkimustyö avaavat uusia ulottuvuuksia ja laajentavat tajuntaa ja Suuri Idea ottaa kirjailijan valtaansa.
2) Ensimmäinen kirjoituskerta on edelleen melkoista hupia. Kirjailija toimii eräänlaisena siltana ideaalimaailman ja reaalitodellisuuden välillä. Jotakin sieltä paremmalta puolelta vuotaa tänne näin, ja ottaa muodon tietokoneen kovalevyllä. Suuri Idea ei kuitenkaan siirry levylle sellaisenaan: innoittunutkin kirjailija on vajavainen olento ja tuottaa visiostaan vain vajavaisen varjokuvan, vääristymät ja turmeltuneisuus pilaavat kaiken. Ei kielikään ihan mihin tahansa taivu.
3) Ensimmäinen editointi- ja uudelleenkirjoitus ei tapahdu enää pelkän innoituksen voimalla. On yritettävä paikantaa edes suurin osa ensimmäisen kirjoituskerran tuottamasta huonoudesta, ja korjattava, mikä korjattavissa on, jotta Suuri Idea näkyisi edes hämäränä hahmona kaiken kirjoituksen takaa. Tämän vaiheen lopuksi teksti annetaan luotettavan esilukijan tai kahden käsiin ja lopulta kustannustoimittajalle. Vastausta odotellessa käynnistetään seuraavan teoksen ensimmäinen työvaihe, ellei se ole jo käynnistetty.
4) Vastauksen saatuaan prekaari alkaa tehdä p—-duunia. On sulateltava kommentit, suhtauduttava niihin ja editoitava taas. On hahmotettava, että lukija ei näekään kirjoituksen ja Suuren Idean välistä yhteyttä, koska ei ole liihoitellut pää pilvissä 1. työvaiheessa. Oikeasti suuret taiteilijat eivät tietenkään tee kompromisseja, mutta minä teen: tekstin on hieman lähestyttävä lukijaa, vaikka se samalla etääntyykin Suuresta Ideasta ja muuttuu… kirjaksi? Tämä on vaikea vaihe. Kuinka paljon on hieman? Mitkä muutokset ovat hyviä, mitkä pahoja? Tämä työvaihe saattaa toistua kuin Sisyfoksen myytin uudelleentulkintayritykset. Kustannussopimus on jo olemassa, ja siinä on valmiiksisaattamisen päivämäärä. Lisäksi kirjailija alkaa jo kyllästyä aiheeseensa ja haluaisi jo heittäytyä täysillä seuraavan romaanin kimppuun. Viimeiset kuukaudet tekstiä muovataan kiireessä ja väsyneenä.
5) Viimeinen kierros ja vielä viimeisempi – oikovedoksen tarkistus – sisältävät lupauksen vapaudesta. Korjaukset kohdistuvat lähinnä pikkuseikkoihin: yksittäisiin ilmaisuihin ja sen sellaisiin. Tämä on sitä tekstin hiomista. Aiemmat työvaiheet on tehty moottorisahalla, vesurilla, taltalla, vasaralla ja nauloilla. Lopulta Suuren Idean emanaatio on ohi, seuraa emansipaatio. Riivaaja on poistunut kirjailijasta, mutta uusi on jo asettunut taloksi.
Tällä hetkellä mennään 4. vaiheen loppupuolella.
Jukka Laajarinne 
Hyvä kirjoitus! Kuulostaa kovin tutulle, tosin siinä vaiheessa kun jäädään odottamaan kommentteja, eli kohta neljä, alkaa meikäläisen virallinen helvetti, kun mitään vastauksia ei koskaan kuulu. Toisin sanoen silloin kai alkaa se kustannussuhteen etsiminen, joka onkin sitten työn ja tuskan takana.
Tuttu juttu tuokin, ja ilmeisesti yleistyvä tilanne. Monet kustantajat vähentävät julkaistavien nimikkeiden määrää, mikä tarkoittanee, että markkinoille on entistä hankalampi päästä.
Suuntaus on kuitenkin mielestäni terve: mitä järkeä on painaa kirjoja, joita ei saa näkyville, ja jotka eivät sitten löydä lukijoitaan? Kirjailijan kannalta on tietysti kiva, kun julkaisaan, mutta todella epäkiva, jos kirja ei näy missään eikä kukaan muu kuin kaverit ole ikinä kuullutkaan siitä.