Filosofia kauhuna: Enkelten aika

Kannen kuva: Seppo Polameri

Sankka sumu ja talvinen kylmyys saartavat vanhan lontoolaisen pappilan. Ihmisiä kartteleva kirkkoherra Carel hallitsee rakennusta ja sen asukkaita etäisenä, jyrkkänä despoottina. Jo edellisessä seurakunnassaan Carel tunnettiin ”omituisena kirkkoherrana”, täällä hän ”vaikutti sekä hälyttävämmältä sinänsä että myös täysin suojattomalta. Valtavana ja pelottavana hän erosi ympäristöstään, ikään kuin hän olisi ollut jonkin toisen ulottuvuuden vaikeasti havaittava asukas.” Vierailulle pyrkijät käännytetään ovelta. Ketään ei oteta vastaan, kirjeisiin ei vastata, edes Carelin veljeä Marcusta ei päästetä pappilaan. Huhutaan kaikenlaista, ja jotkut pitävät kirkkoherraa tasapainottomana. Liian tasapainottomana käyttämään hänelle annettua valtaa.

Talon alta kuuluu aika ajoin häiritsevää jyrinää. Se on logistiikan, tehokkuuden ja teknologian ääni. Maan alla kulkee metrotunneli.

Pappilan lattioilla ja pöydillä ajelehtii kirja, joka kenties on saanut Carelin menettämään uskonsa ja järkensä. Kun Pattie, talon palvelijatar siivoaa kirkkoherran huonetta, hän päätyy lukemaan sen sen sanoja.

”[…]oikeastaan se ei ollut lukemista, koska ne eivät merkinneet hänelle yhtään mitään. Sanat kuulostivat järjettömiltä ja kauheilta kuin jonkin katastrofin etäinen jyske. Tuollainenko maailma oli, kun ihmiset olivat kyllin älyllisiä ja älykkäitä nähdäkseen sen todellisuuden? Tällaistako oli kaiken sen alla mikä näytti joltakin?”

Marcus – pyrkimystensä perusteella Iris Murdochin tai ehkä Sami Pihlströmin alter ego – kirjoittaa tutkimusta (työnimeltään Moraali jumalattomassa maailmassa), jonka tarkoitus on vapauttaa moraali mytologiasta. Samalla hän yrittää pelastaa hyvän käsitteen sekä moraaliin liiittyvän ehdottomuuden ja velvoittavuuden.

Marcus pelkää Carelia kuten muutkin tämän vaikutuspiiriin joutuneet ihmiset. Veljesten on kuitenkin kohdattava. Marcus onnistuu tunkeutumaan pappilaan, pääsee kuin pääseekin keskustelemaan veljensä kanssa – ja järkyttyy kuulemastaan.

Jumala on kuollut. Marcuksen kaltaiset moraalin yhtenäisyyden puolustajat ovat teologeja filosofin valepuvuissa. He valehtelevat Hyvästä, koska eivät uskalla katsoa totuutta. ”On vain voimaa ja voiman ihme, on vain sattumaa ja sattuman kauhistuttavuus.”

Jumalan kuolema on vapauttanut henkivaltoja ja voimia, enkeleitä. Ne ovat Jumalan ajatuksia, ja ”nyt kun hän on poissa […] me olemme enkelien saalista.”

Marcus yrittää puhua rakkaudesta –  johon romaanin useimmat muut henkilöt yrittävät tuudittautua – mutta Carel on jyrkkä: ”Ihminen voi rakastaa vain enkeliä. Ja se kaamea rakkaus ei ole rakkautta. Ne, joiden kanssa enkelit pitävät yhteyttä, ovat hukassa.”

Synkästä nihilismistään huolimatta Carel toimii, tuntee kutsumusta toimia pappina: ”Jos Jumalaa ei ole, minun kutsumukseni on olla olemattoman Jumalan pappi. […] Kun jaan ehtoollista, olen Jumala.”

Carelin muuttanut paha kirja on nimeltään Sein und Zeit, ja Enkelten aika on luettavissa romaanimuotoisena vastakirjoituksena Heideggerin filosofialle. Jälkeenjääneissä papereissaan – keskeneräiseksi jääneessä Heidegger-tutkimuksessaan – Murdoch nimitti Heideggeria jopa Luciferin henkilöitymäksi ja syytti tätä aivan aiheellisesti moraalitajun puutteesta.

Enkelit henkivoimina, nuo Jumalan ajatukset voitaneen ymmärtää ideologioina, aatteina ja intohimoina. Näin ymmärrettyinä niitä ovat esimerkiksi neuvostokommunismi, jota pappilan talonmies on paennut kodittomuuteen, romanttinen rakkaus, johon yksi jos toinenkin tukeutuu merkityksettömyyttä kartellessaan… Ja sitä on natsismi – jumalaton uskonto Hitler-ylipappeineen – johon Heidegger itse lankesi.

Kertomuksen Heidegger-kriittiset rinnastukset ovat kiinnostavia ja hauskoja. Erityisen viehättävä on tapa, jolla Murdoch on vienyt akateemisen ajattelun goottilaisen romaanin osin kömpelöönkin muotoon ja pukenut sen ylle outouden tunteen. Hengellisen todellisuuden ja Hyvän idean pirstoutuminen monoteismista intohimojen polyteismiksi – normaalisti lähinnä teoreettisesti mielenkiintoinen aihe – näyttäytyy Enkelten ajassa kauhistuttavana, kuin totuus ”olisi vain musta kuilu tai muistuttaisi lintuja, jotka kyyhöttävät tomussa, pimeässä komerossa”.

 

Tekstilainaukset Eila Pennasen suomennoksesta vuodelta 1969.

 

* * *

 

Löysin Iris Murdochin mitä soveliaimpaan aikaan. Filosofi-kirjailijan syntymästä on tänään 15.7.2019 kulunut 100 vuotta.