Painokone on tehnyt työnsä ja postimies tuo hypistelykappaleen. Toistaiseksi kunnianhimoisimman työni esineellistymä täyttää mieleni monenlaisilla ajatuksilla ja tunteilla.
Ylpeys. Melankolinen ilo. Post coitum animal triste. Ymmärrys siitä, että tehty mikä tehty, mitään ei voi enää muuttaa. Pelko. Odotus. Toiveikkuus. Sehän on isompi kuin kupillinen kahvia. Ja hyvän näköinen. Ontto olo. Oliko tämä nyt alku vai loppu? Ehkä puoliväli? Ainakin sen kanssa on nyt jonkin aikaa elettävä. Enää en voi valita sen lukijoita. Angst, mutta miksi? Sehän on nyt muiden käsissä.
Jukka Laajarinne 
Melankolia hiiteen! Kirjahan menee kuin kuumille kiville; Turussa päin menee kaupaksi ainakin yksi.
Ja Helsingissä toinen. 🙂
Ei siis syytä huoleen. Voin mennä levollisin mielin nukkumaan.