72 – Jukka Laajarinne

Julkinen ulostulo

Painokone on tehnyt työnsä ja postimies tuo hypistelykappaleen. Toistaiseksi kunnianhimoisimman työni esineellistymä täyttää mieleni monenlaisilla ajatuksilla ja tunteilla.

Ylpeys. Melankolinen ilo. Post coitum animal triste. Ymmärrys siitä, että tehty mikä tehty, mitään ei voi enää muuttaa. Pelko. Odotus. Toiveikkuus. Sehän on isompi kuin kupillinen kahvia. Ja hyvän näköinen. Ontto olo. Oliko tämä nyt alku vai loppu? Ehkä puoliväli? Ainakin sen kanssa on nyt jonkin aikaa elettävä. Enää en voi valita sen lukijoita. Angst, mutta miksi? Sehän on nyt muiden käsissä.

Edistymisraportti

Helena Hovila kysyi kommentissaan, sainko kässärini valmiiksi. Vastataan tässä: kyllä sain. Tai no, valmiiksi ja valmiiksi… Ainakin jätin sen jo kustantajalleni Atenalle. Julkaisuajankohdaksi on suunniteltu ensi syksyä.

Esikoisteokseni jälkeen en muista jännittäneeni minkään käsikirjoituksen jättämistä näin kovasti. Syitä on ainakin kaksi:

1) Sensiibeli aihe. ”Väärin” luettuna kirja saattaa suututtaa useampaakin tahoa, vaikkei se olekaan tarkoitukseni.

2) Täysillä mennään. Edellisen romaanini Kehyksen tavoin 72 on kaikki tai ei mitään -hanke. Kehyksen kohdalla en osannut jännittää, koska odotusarvonani oli se ei mitään. 72:lla tavoittelen kaikkea.

Käsikirjoituksen useat kökköydet punkesivat tietenkin tietoisuuteen heti sen jätettyäni. Sitä ja sitä ja sitä olisi pitänyt vielä muuttaa; kyllä nyt hävettää. No, tästä se editointi vasta alkaa, höylääminen ja hiominen ja poraaminen ja mitä kaikkia työvaiheita siihen kuuluukaan.

Onneksi se on nyt hetken aikaa poissa käsistäni ja mielestäni, silä Suomen Alppikerho, Suomen PEN ja Helsingin kirjailijat ry. ovat työllistäneet minua jo viikon verran yhteensä jokseenkin täysipäiväisesti. Lisäksi olemme muuttamassa vuoden lopussa, ja sitä ennen pitäisi myydä asunto. Antakaa vinkki, mikäli tunnette jonkun, joka haluaa ostaa kulttuurikodin Espoon lapsiystävällisestä Olarista (3H + K, 60 neliötä, hp 150.000 €)!

Ehkä tuossa on tarpeeksi selityksiä siihen, miksi blogi ei ole oikein päivittynyt? Matka kesäisestä miksi-mitään-ei tapahdu -olotilasta miksi-kaikki-tapahtuu-samaan-aikaan -tunnelmaan oli kovin lyhyt. Vertikaalista pinoamista, kuten progemies Thomas Hylland Eriksen asian ilmaisee.

Ai niin, WSOY:ltä pitäisi – myös ensi syksynä – tuleman kuvakirja nimeltä Isä vaihtaa vapaalle. Kuvittajana Timo Mänttäri.

Epikriisi

Työnimi 72

Potilas kertoo perehtyneensä aiheeseensa ja pyrkineensä ympäröimään itsensä sillä niin paljon kuin mahdollista. On esimerkiksi lukenut pääasiassa aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, niin että muu lukeminen ja kirjoittaminen jäänyt vähemmälle. Loppukeväästä ollut kirjoitusvaikeuksia sekä viskeraalista rasvaa, joihin kuitenkin tullut helpotusta auringon ja lämmön ja lisääntyneen liikunnan myötä. Kertoo kirjoittamisen olevan useita päiviä helppoa ja vaivatonta, mutta toisinaan valintojen tekeminen hidasta ja vaikeaa. On päässyt tasapainoon loppuratkaisun kanssa ja ymmärtää, mitä se merkitsee.

Nyt myös toinen kerrontalinja pariakymmentä sivua vaille valmis. Valmiilla tarkoittaa kuitenkin vasta ensimmäistä kirjoituskertaa. Potilaan lukiessa aiemmin kirjoittamaansa se ”tuntuu paskalta.” Miettinyt viime aikoina kokonaisuutta. Keskittyykö liikaa teemaan, tarvitseeko enemmän väljyyttä? Arvelee kuitenkin tarkan rajauksen helpottavan luettavuutta tilanteessa, jossa kerronta epäkronologista ja muutenkin tavanomaisesta poikkeavaa.

Hoitosuositus. Kirjoitettava ensimmäinen kierros loppuun, jota seuraavan kuukauden ajan vältettävä rasitusta käsikirjoituksen parissa. Nautittava muita kirjoituksia sekä vuoristoilmaa. Tekstin kuntoutus aloitettava vasta tämän jälkeen.

Ennuste: hyvä. Käsikirjoitus näytettävissä ateljeekriitikolle ja kustanustoimittajalle ehkä loppusyksystä.