Kaksi kirjaa tähteistä

Art House julkaisi kolme vuotta sitten Roderick Dixonin muhkean (yli 500 sivua) teoksen Ruokaa rippeistä.

Dixonin lähtökohdat ovat hänen lapsuudessaan, ruokasäännöselyn ajassa, jolloin kaikki syötävä syötiin. Kirja ei kuitenkaan vastaa kaikilta osin nimeään eikä esipuheen synnyttämiä odotukksia. Käyttökelpoisinta tähdeaineistoa teoksessa ovat eri ruoka-aineita käsittelevät pikavihjeet, kun taas kirjan varsinaiset reseptit näyttävät kovin usein siltä, että niihin hankittavat ”rippeet” on varta vasten käytävä ostamassa. Ainakaan meidän jääkaapistamme ei usein löydy kiloa ylijäämäkinkkua tai 300 grammaa tähteeksi luokiteltavia maapähkinöitä. Ja jos meillä on kilo sipuleita, eivät nekään jämiä ole. Kun kirjassa vielä kerrotaan, millaista tähdelohta kaupasta kannattaa valita, on kyseessä lopulta keittokirja, jossa on myös tähdereseptejä.

Tiiliskiveen mahtuu luonnollisesti paljon hyviä juttuja, mutta kun ne hautautuvat kuvattomaan, suureen ohjeiden massaan, josta suurin osa ei lainkaan tunnu käsittelevän tähteitä, tuntuu kaipaamansa etsiminen jotenkin sekavalta ja hankalalta. Kirjan käyttöaste onkin jäänyt kodissamme varsin alhaiseksi, mutta hyvä se on olla hyllyssä varmuuden vuoksi.

Ruokaa rippeistä ei antanut aihetta keskeyttää mielessäni pitkään muhinutta projektia: kirjoittaisin vielä tähderuokakirjan. Tänä syksynä olen kuitenkin haudannut suunnitelmani.

Savukeitaalta ilmestyi nimittäin Elina Teerijoen mainio Sata ruokaa tähteistä. Kirja vastaa paljon Dixonin teosta paremmin sitä, mitä nimi lupaa – ja hyvin pitkälle sitä, mitä olin itse kaivannut ja suunnitellut kirjoittavani. Kirja käsittelee ensimmäisissä luvuissaan käyttäytymistä kaupassa, tuoreuden arviointia – ja pois heitettävän ruoan ympäristövaikutuksia. Vaikka elämmekin yltäkylläisyydessä, on meillä edelleen hyviä syitä syödä ruoka jääkaapista loppuun.

Tähteet, joiden varaan Sata ruokaa tähteistä on rakennettu, ovat samoja, joita meidänkin kotonamme jää yli: leipää, riisiä, perunaa, purkkien liemiä, pastaa, kermaa, juustoa… peruselintarvikkeita siis. Osa resepteistäkin tuntuu tutuilta, mutta toisin kuin tässä blogissa, ovat Teerijoen kirjassa myös ainesosien määrät varsin täsmällisesti ilmoitettuja, ja ohjeet sopivat loistavasti myös aivan aloittelevalle kokille. Varsinaisten reseptien lisäksi ruoka-aineiden uusiokäyttöön annetaan hyviä vinkkejä, aivan kuten Dixoninkin kirjassa. Sata ruokaa tähteistä on suppeahko (ja myös kuvittamaton) kirja, mutta osuu aivan asian ytimeen ja onnistuu siten olemaan kokoonsa nähden hyvinkin kattava, ööh, kattaus. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka kokkaavat ja syövät kotonaan. Näille resepteille on käyttöä.