Kaverini Oskari osti itselleen Arno Ilgnerin kirjan nimeltä Espresso Lessons From The Rock Warrior’s Way ja referoi sitten lukemaansa eräällä kiipeilyretkellämme. Yksi kirjan opetuksista oli kuulemma tämä: Päätöksenteko ja fyysinen kiipeäminen on pidettävä toisistaan erillään. Reitin juurella samoin kuin hyvissä lepopaikoissa jne. tulee kohtia, jolloin on hyvä pysähtyä eri pituisiksi hetkiksi miettimään, mitä aikoo tehdä. Ja kun miettimiset on mietitty, toimitaan. Tämä on tärkeä juttu, ja oivalsin oman ongelmani välittömästi: alan aivan liian usein miettiä siinä vaiheessa, kun pitäisi vain tehdä. Rupean pähkäilemään kesken haastavan muuvin, että onkohan tämä sittenkään hyvä idea.
Kiipeileminen pitäisikin hahmottaa hypoteesien testaamisena. Ajatteluvaiheessa tehdään hypoteesi: toi menee varmaan noin. Toimintavaiheessa hypoteesi sitten testataan. Köysi on olemassa sitä varten, että hypoteesi on huono – amerikkalaista pragmatismia parhaimmillaan.
Muistin saman tien monia muitakin yhteyksiä, joissa ajattelu ja toiminta olisi ollut hyvä erottaa toisistaan. Esimerkiksi muuttolaatikoiden pakkaaminen. Eihän siitä tule hittojakaan, jos jokaisen tavaran kohdalla miettii, ottaako sen mukaan ja miten sen pakkaa. Parempi miettiä etukäteen. Entä eteneekö lastenhuoneen siivoaminen sillä, että pistää lapsen siivoamaan? Ei etene. Lapsi – ainakin meidän lapsemme – rupeaa kesken kaiken miettimään, ja siivoaminen muuttuu hyvin nopeasti leikkimiseksi.
Aina ei pidä ajatella.
Jukka Laajarinne 