Muistan yhä elävästi, miten joskus 90-luvulla kasvissyöjäksi ryhtymiseni sai osakseen vastustusta. Monia ihmisiä valinta häiritsi kovastikin. Olen elänyt uskossa, että ajat olisivat muuttuneet. Ilmeisesti eivät kuitenkaan ole. Vähän aikaa sitten eräs ystäväni kertoi viettävänsä lihatonta kvartaalia kokeillakseen kuinka vaikeaa tai helppoa se on sekä osoittaakseen, ettei raavaskaan mies aivan päivittäin lihajalosteita tarvitse. Hänen tempauksensa ei saavuttanut pelkästään ymmärrystä vaan enemmänkin kritiikkiä ja paheksuntaa.
Mistä vastustuksessa on kyse?
Luulenpa, että olennaisin sisältyy rivien väliin siinä argumentissa, jonka itse sain joskus kuulla: Kasvissyöjät ovat kiihkomielisiä fanaatikkoja, jotka luulevat olevansa parempia ihmisiä kuin muut.
Kasvissyönti (kuten myös monet muut vastaavat ratkaisut) näyttäytyy moraalisena haasteena. Se on osoitus siitä, että suuri osa päivittäisistä epäekologisista ja epäeettisistä valinnoistamme ovat todella valintoja, eivät itsestäänselvyyksiä. Se on osoitus siitä, että paremminkin voisi elää. Vähemmästäkin suuttuu.
Jukka Laajarinne 
Elämisen laadun paremmuus tai huonommuus ovat subjektiivisia asioita. Astuit tuolla ”paremminkin voisi elää” -lausahduksellasi miinaan ja todistit ennakkoluulot oikeiksi.
Mihin miinaan? Olen nykyään maltillinen sekasyöjä.
Elämisen laatu on kyllä varmaan aika subjektiivinen asia. Eettisesti sen sijaan en ole vielä aivan nihilisti, ettenkö pitäisi joitakin valintoja parempina kuin toisia.
”Kasvissyöjät ovat kiihkomielisiä fanaatikkoja, jotka luulevat olevansa parempia ihmisiä kuin muut.”
Mistä näitä kiihkoilijoita löytyy?
Itse en ole tavannut kuin yhden kiihkoilijavegaanin ja se annettakaan hänelle anteeksi, hän kun sattui olemaan 16-vuotias ja tuossa iässä useimmat ovat hyvin kiihkomielisiä ja elämä muutenkin näyttäytyy mustavalkoisena.
”Kasvissyönti (kuten myös monet muut vastaavat ratkaisut) näyttäytyy moraalisena haasteena.”
Heh, tai ”moraalittomana” haasteena. Minä otin vegaaniudenkin ihan vain hupina ja haasteena itselleni, minkäälaisesta etiikasta tai moraalista ei siinä valinnassani ollut kyse.
Olin 90 luvun lopussa muutaman vuoden vegaani (Tosin vegaani olin vain ruokavalioltani, käytin nahkavaatteita koska en nähnyt mitään syytä miksi hyviä vaatteita pitäisi heittää pois — BTW, samat nahkavaatteet ovat yhä edelleen käytössäni) ja tämän vuosituhannen alkuvuodet olin lakto-ovo-vegetaristi. Nykyisin olen kaiketi sekasyöjä, en tosin syö punaista lihaa, enkä itse asiassa muista milloin olisin kanaakaan syönyt.
Oikeastaan tuo ”maltillinen sekasyöjä on hyvä termi.
Olen siis maltillinen sekasyöjä 😉
”Se on osoitus siitä, että suuri osa päivittäisistä epäekologisista ja epäeettisistä valinnoistamme ovat todella valintoja, eivät itsestäänselvyyksiä.”
Jep. Valintojahan ne, harvoin kylläkin niitä valintoja mietitään eettiseltä tai miltään muultakaan kannalta. Siinä vaiheessa kun niitä alkaa miettiä yleensä valinnat muuttuvatkin ainakin jonkin verran ”eettisimmiksi”.
”Se on osoitus siitä, että paremminkin voisi elää. Vähemmästäkin suuttuu.”
Korjaisin tuon tälläiseksi: Se on osoitus siitä, että eettisemminkin voisi elää. Paremmin sanana kun antaa, ainakin minun silmiini, töykeämmän kuvan kuin eettisemmin, olkoonkin että periaatteessa tämän asian yhteydessä kyse on pitkälti samasta asiasta.
Jostain syystä nisäkäsperäisen proteiinin nauttiminen päivittäin on muodostunut jonkinlaiseksi kyseenalaistamattomaksi kansalaisoikeudeksi, suoranaiseksi velvollisuudeksi. Kun olin pieni, niin ”sääntöihin” kuului, että perheen joka aterialla piti olla eläinproteiinia (maitotuote ei riittänyt). Pinaattikeitossa piti olla kananmunan puolikas ja kesäkeiton kanssa tarjota metwurstileipiä, vaikka muuten ei normaaliaterialla leivän päällä ollut leikkelettä.
Nyt kun kaikesta verovaroilla maksettavasta taas etsitään säästökohteita, on tulilinjalla ollut muun muassa kouluaterioiden kasvisvaihtoehto – maksaahan se, kun kaiken maailman nipottajille on oltava omat sapuskat. Kenellekään ei ole tullut (kai) mieleen ehdottaa, että mitäs jos kaikki koululaiset söisivätkin päivittäin kasvisruokaa. Säästöt olisivat suuria, niin rahassa kuin hiilijalanjäljenkin suhteen, ja minkälainen hieno kannanotto ekologisempien arvojen puolesta se olisikaan! Kukaan koululainen ei taatusti joutuisi nälän tai puutostautien uhriksi, jokainenhan saisi kotona mättää kuonoonsa ihan vapaasti mitä vain kaapista löytyy. Miksei tällainen malli juolahda kenellekään mieleen – ehkä sitä juuri Jukka kysyy…
”Kun olin pieni, niin “sääntöihin” kuului, että perheen joka aterialla piti olla eläinproteiinia (maitotuote ei riittänyt). ”
Kun minä olin pieni oli, sinun termiäsi käyttääkseni, nisäkäsperäistä proteiinia lautasella vain 1-3 päivänä viikossa ja pääosa tarjotusta ravinnosta koostui porkkanasta, lantusta, herneistä, sipulista, kaalista ja tietenkin perunasta. Niin ja ruoka lähes aina oli keittoa, esim. pihviä näki hyvin harvoin.
Eikä kyse ole siitä että olisin kasvanut köyhässä perheessä, päin vastoin, vietin lapsuudessani ylemmän keskiluokan taloudellisesti turvallista elämää, vanhempieni minulle tarjoama ruokavalio vain oli peräisin HEIDÄN köyhästä lapsuudestaan.
”Miksei tällainen malli juolahda kenellekään mieleen”
Eivätköhän nuo vedonne ravintosuosituksiin.
Mihin muuten perustat väitteesi siitä että kasvisruokavalio kaikille koululaisille tulisi kustannuksiltaan halvemmaksi kuin sekaruokavalio?
Korjataanpa vähän, unohdin maidon, kyllä lapsuudessani joka aterialla ja aterioiden välillä oli tarjolla maitoa, jota juotiin hyvin paljon, tosin juusto oli harvinaista herkkua.
JoS: Eläinten syöminen kansalaisvelvollisuutena, sinäpä sen onnistuit tiivistämään! Myös tällainen argumentti on aika usein esitetty: ”Tämän sian veri… sinun edestäsi vuodatettu… osoita kiitollisuutta ja syö, ettei uhri ole turha!”
(Kuvitukseksi sopisi vaikkapa Harro Koskisen Sikamessias.)
Johannes: Kyllä minullakin on näppituntuma, että se kasvisruoka siellä kouluissa olisi edullisempi vaihtoehto, ainakin sellainen kasvisruoka, jota kouluissa viisi vuotta sitten tarjottiin. Purkillinen papuja ei paljon maksa, kun sitä vertaa vastaavaan määrään jauhelihaa. Mutta tämä on vain näppituntuma, en ole näitä hintoja kauheasti vertaillut.
Jukka, minä luulen että täysipainoinen kasvisruoka tulisi kouluympäristössä suurinpiirtein samanhintaiseksi kuin sekaruokakin. Ja mikäli pelkkään kasvisruokaan mentäisiin olisi sen suunnittelu tehtävä hyvin, hyvin tarkkaan, asia olisikin aivan eri mikäli kyseessä olisi lakto-ovo-vegetaristinen ruoka, tällöin proteiinia jne saisi esim. maitotuotteista. Mutta tämäkin on vain mutua.
Säästöjä tosin luulisi tulevan siitä, että näin päästäisiin eri uskontokuntien ja eettisten vakaumusten yms. aiheuttamista erikoisruokavalioista eroon (Ei liene sellaista uskontoa jonka jäsenet eivät saisi syödä papuja?), tosin allergikoille olisi yhä edelleen järjestettävä oma ruokansa.
Niin, joo, ovo-lakto-ajatus minulla oli kieltämättä mielessäni.
En muuten pikaisella vilkaisulla löytänyt kouluruokailusuosituksesta mitään estettä kasvisruokailuun siirtymiselle ja henkilökohtaisesti pitäisin sitä ihan tavoiteltavana asiana.
Kouluruokailusuositus (PDF)
johannesknektmanille:
Sinun nuoruusmuistosi edustavat mielestäni paljon fiksumpaa syömiskäyttäytymistä kuin omani. Mainitsemani ”säännöt” implikoivat, että ateria ei ole kunnon ateria ilman eläinproteiinia, ja tämä ajattelutapa on Suomessakin aika nuori – vielä noin sukupolvi omaani aiemmin mainitsemasi kasvispainotteinen ruokavalio höystettynä silloin tällöin eläinproteiinilla oli normi.
Kustannuslaskelmani kouluruokaan nähden eivät perustu muuhun kuin näppituntumaan, eli siihen että todennäköisesti tulisi halvemmaksi tehdä kaikille kasvisruokaa kuin osalle oppilaista sekaruokaa ja sen lisäksi osalle oppilaista kasvisruokaa. (Mutta on myös erittäin ikävän totta, että nykyinen liha-ainesten suurteollinen tuotanto onnistuu joskus myymään broilerpyöryköitä alta lantun kilohinnan.) Mitä taas tulee ravintosuosituksiin, on mahdollista että yksinomaisesti kasvispohjainen kouluruoka (mikäli joka aterialla ei ole esimerkiksi palkokasveja), voi jäädä vajaaksi proteiinisuosituksista, mutta eihän kouluaterian kai ole tarkoituskaan kattaa koko päivän ravitsemustarpeita.
Kyllä nykyään taitaa kouluruokailun yhtenä tavoitteena olla kattaa ainakin hyvin merkittävä osa lasten ravinnontarpeesta, kun tutkimuksissa on käynyt ilmi, kuinka isolle osalle se on päivän ainoa lämmin ateria.
Muistaakseni kouluissa tarjottavan kasvisruoan hinta on suurempi kuin liharuokien tätä nykyä. Tosin koulut taiteilevat niin uskomattomia ruokia käsittämättömän pienellä budjetilla joka tapauksessa, etten näe pieniä hinnan heittoja suuntaan tai toiseen isona ongelmana.
Kokonaan kasvisruokaan siirtyminen lienee haihattelua, joka ei tule toteutumaan lähitulevaisuudessa (enkä ole vakuuttunut, pitäisikökään). Kasvisruokia on toki jo nyt, mutta tottahan niiden osuutta voisi lisätä siten, että joka viikko olisi esimerkiksi parina päivänä kasvisruokaa. Yhtenä päivänä viikossa taidetaan nykyisinkin laittaa kalaruokaa, joten lihapäivät jäisivät tuossa jo vähemmistöön ilman poliittisesti hankalaa totaalikieltoakin (varsinkin, jos ei tehdä sitä virhettä, että aletaan erikseen markkinoida kasvispäiviä).
Sen sijaan ongelmaksi tuo tulisi kouluruoan yksipuolistumisessa. Meidän kouluajoistammehan ruokailu on monipuolistunut huomattavasti, ja valinnanvaraa syömiseen annetaan enemmän. Ja silti aika monet eivät syö koulussa lainkaan. Valinnanvaran pienentäminen ja tiettyjen ruokatyyppien pakkosyöttäminen lisäisi tätä ongelmaa varmasti.
”Valinnanvaran pienentäminen ja tiettyjen ruokatyyppien pakkosyöttäminen lisäisi tätä ongelmaa varmasti.”
Ongelmana on siis se, että koululaiset ovat entistä valikoivampia ja nirsompia, ja tämä pitää hyväksyä annettuna asiana? Ja asennekasvatuksella ei ole tässä mitään sijaa?
Mieleeni tulee elävästi julkkiskokki Jamie Oliver, joka koetti tuoda muutamiin brittikouluihin erittäin terveelliset, tuoreista aineksista tehdyt (ja hänen standardiensa mukaan arvioiden myös hyvänmakuiset) uudet ruoat rasvaisten ylijalosteiden tilalle. Tuloksena oli se, että panikoituneet brittivanhemmat alkoivat tulla työntämään koulun aidan raosta lapsosilleen sipsipusseja, jotta nämä raukat eivät vallan kuolisi nälkään.
Toki asennekasvatusta on hyvä antaa. Eri asia on se, missä vaiheessa kannattaa hyväksyä realiteetit, esimerkiksi se, että kouluissa ei voida tuosta vain enää sanella, mitä oppilaiden on syötävä.
Toisaalta en ole ihan vakuuttunut, onko ”syöt mitä lautaselle laitetaan, perkele” kovin hyvin perusteltavissa oleva asenne, mutta toisaalta ei minusta koulun ole tarpeen tarjoilla epäterveellisiä herkkujakaan vain koska lapset niitä mieluiten söisivät. Ei vaihtoehtojen tarjoamisen tietenkään tätä tarvitse tarkoittaa, eikä myöskään sitä että aina pitäisi olla lihavaihtoehtoa tarjolla.
Mielestäni on realismia tunnustaa, että olemassaolevaa ongelmaa (se, että jo nyt syödään liian vähän, seurauksena jaksamisongelmia ja kioskille tai kahvilaan livahtamisia) ei pidä pahentaa, vaan kouluruokalun tulee palvella myös lasten ravitsemistehtävää, vaikka tästä seuraisikin, että mahdolliset suuremmat ruokavalion muokkaukset on tehtävä hyvin hienovaraisesti ja pikku hiljaa.
Asennekasvatuksella en suinkaan tarkoittanut ”syö, mitä lautaselle laitetaan, perkele!”.
On olemassa useanlaista realismia. On realismia tunnustaa, että nuorten on saatava jauhelihalasagnea, koska kesäkeittopäivänä he livahtavat muuten syömään munkkipossuja, ja jauhelihalasagnen voimin he kieltämättä pärjäävät paremmin opinoissaan. Tämä on lyhyen tähtäimen realismia.
On myös realismia tunnustaa, että ennemmin tai myöhemmin joudumme kiinnittämään vakavaa huomiota kulutuksemme hiilijalanjälkeen ja ruoantuotannon etiikkaan, ja siksi voisi olla hyödyllistä alkaa jo nyt painottaa tätä puolta tarjonnassa (erityisesti julkisin varoin tehdyssä). Tämä on pitkän tähtäimen realismia.
Asennekasvatuksella tarkoitan yllä olevan realismin sisäistämistä.
Näistä olen kyllä samaa mieltä kanssassi. Ehkä tulkitsin aiemman kommenttisi kasvisruokaan siirtymisestä turhan jyrkästi pitkän tähtäimen painottamiseksi lyhyen tähtäimen realismin huomioon ottamisen kustannuksella.