Joskus tuolla Genevessä vaimoni kertoi afrikkalaiselle työtoverilleen, että tulevana viikonloppuna kelloja siirrettäisiin tunnilla eteenpäin, kesäaikaan. Työtoveri kuvitteli, että vaimoni pilaili, ja kun sai kuulla puolivuosittaisesta kellojen kääntelystä, puisteli päätään ja nauroi eurooppalaisten hulluudelle.
Onhan tuon toimenpiteen perustelukin kuin jostakin hölmöläistarinasta: ”Matosta pitäisi tehdä pidempi, mutta kun ei ole aineksia… Vaan otetaanpa maton toisesta päästä!”
Nauraisin itsekin, ellei kellojen vääntely olisi myös väsyttävää, viheliäistä ja vahingollista touhua. Tosiasiassahan se jopa vähentää aikaa: vuorokausirytmien sorvaaminen tappaa.
Jukka Laajarinne 
Hui. Säikähdin kun näin blogisi mutta sitten ymmärsin, että olemme nyt saman pohjan käyttäjiä… Hämmensi vähän aikaa.
Ja jep, kesäaika kävi minullakin voimille. Valvoin kaksi yötä kun sisäinen kello meni sekaisin. Työteho laski ja ainakin yhden miestyöpäivän verran meni aikaa hukkaan.
Anteeksi, ei ollut tarkoitus pelästyttää. Jouduin vaihtamaan pohjaa, kun pari viikkoa sitten yksi urno vaati valkoisen taustan. Mutta totta, noinkin sitä aikaa menetetään.