Tänä iltana

istuin baarissa hyvässä seurassa (=Hilla) ja ajattelin muun muassa ammattilaisen ja amatöörin välistä eroa. Suurin osa kirjailijoista taitaa olla amatöörejä (amateur). Minä ainakin, sanan rakastaja-merkityksessä. Teemme työtämme rakkaudesta, tilaustöitäkin, kun taas ammattilainen tekee työtään rahasta. Sen me kirjailijat taas yleensä saamme jostain muualta.

Scifi-mafiassa juttelin muun muassa MikaPeen ja Tuomaksen kanssa siitä, miten kummitukset ovat. Minun nähdäkseni suunnilleen samalla tavalla kuin kipu tai tunteet. Niihin ei tulisi suhtautua häpeillen tai skeptisesti vaan yleisinhimillisenä ilmiönä, havaintomaailman eikä jonkin objektiivisen (mitä sen sitten kuvitellaankin olevan) todellisuuden juttuina.

Millan kanssa puhuimme sukeltamisesta ja laskuvarjohypystä, joista en tiedä yhtään mitään. Niin kuin en mistään tiedä. Olin toisteinen.

Muiden kanssa en puhunut paljon itään, sillä muut olivat Ahvenanmaalla.

Piti olla: ”mitään”.

Markkinaliberalismin todellistuma

Roberto Savianon Gomorra – Mafian valtakunta piirtää Etelä-Italian järjestäytyneestä rikollisuudesta noin kolmeulotteisen kuvan:

X) Nolohkoilla vertauskuvilla väritettyä tarinaa rikollisista ja väkivallasta. Tämmöistä tavaraa voisi kuvitella esimerkiksi Alibi-lehden olevan pullollaan, ei mitään tyylitaiturin käsialaa vaan yksityiskohtien ja tietojen luettelomaista läiskintää paperille.

Y) Hämmästyttävä ja jopa outouttava kuvaus järjestäytyneen rikollisuuden käsittämättömästä mittakaavasta ja muodoista. Voiko tällaista ihan oikeasti olla?

Z) Järjestelmän rinnastuminen uusliberalismin märkiin unelmiin. Mitä käytännössä tapahtuu, kun bisneksiä ei pystytä kontrolloimaan? Millaiset periaatteet hallitsevat taloudesta, jota yhteiskunta ei rajoita? Nopean rahan tavoittelu tuottaa toivottomuutta ja kuolemaa, tuhoaa ympäristöä ja ihmisiä tehokkaasti, mistään piittaamatta.

Kirja on tosiaan tyyliltään ja muodoltaan mitä kököintä luettavaa, mutta siellä täällä pinnalle pulpahtelee helmiä, kuten kuvaus siitä, miten todistajaksi ryhtynyt opettajatar menettää ystävänsä – ei camorristien pelossa, vaan siksi, että totuuden puolustaminen valaisee liian räikeästi valheen, jonka muut hyväksyvät.

Tai toinen helmi, Savianon isän näkökulma todellisuuteen sopii pohdittavaksi myös meille kirjailijoille:

Toiset määräävät sanoista ja toiset asioista. Sinun pitää älytä, ketkä määräävät asioista, mutta olla uskovinasi niitä, jotka määräävät sanoista. Ainoastaan se, joka määrää asioista, määrää oikeasti.