Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä teimme vaimoni kanssa lähiseutumatkan Itä-Helsinkiin, aivan Vuosaareen asti. Lueskelimme tovin biitsillä, kunnes aloitimme kävelyretken kohti Vuosaaren huippua.
Lähestyimme jätemäkeä suorimmaksi kuvittelemaani tietä pitkin: ensin katuja pitkin Vuosaarenhuipun länsipuolelle, ja siitä sitten suoraan polkuja myöten kukkulan laelle. Kartat eivät varoittaneet siitä, ettei huipulle noin vain mennä. Meidän ja mäen välissä oli saastunut alue, jolla tupakoiminen ja kipinöinti oli maaperästä purkautuvien kaasujen vuoksi kielletty, ja lisäksi alue oli aidattu ja asiattomilta suljettu. Lähdimme kiertämään kiellettyä vyöhykettä etelän suuntaan, mikä osoittautui – tavallaan – virheeksi. Reitti mäelle muodostui pitkäksi ja paikoin ryteikköiseksi, mutta toisaalta näimme paintball-sotureiden asemakaivannot poteroineen ja juoksuhautoineen.
Ehkei lähestymismarssista sen enempää. Löysimme kuin löysimmekin itsemme lopulta Vuosaarenhuipun ruohoisilta rinteiltä. Mäki on rakennettu enimmäkseen sataman alta louhitusta kiviaineksesta. Vuonna 2003 aloitetun maisemoinnin yhteydessä rinteitä on paikoin ladottu seinämiksi, polku nousee välillä kivisiä portaita, ja vaikka mäki ei olekaan kauhean korkea, kohoaa se reilusti ympäröivän maaston yläpuolelle.
Maisemoinnissa on tavoiteltu muun muassa ulkosaariston luontotyyppejä ja tunturinäkymiä. Rinteillä kasvava niitty on runsaslajinen ja kukkaloistossaan suorastaan häikäisevä. Mäen päällä törröttää ilmeisesti varta vasten paikalle tuotuja keloja, alueella kasvaa useita harvinaisia lajeja, ja myös monenlaiset villieläimet kuuluvat viihtyvän siellä.
Tästä kaikesta etukäteen tietämättömänä – kuvittelin nousevani aivan tavalliselle jätemäelle – olin suorastaan järkyttynyt. Mäen laella tuntui kuin olisin saapunut kotiin, jonnekin Alppien niittyvyöhykkeille tai Juravuorille. Huomasin höpöttäväni tunnelmia aivan suuna päänä, onnessani ja tohkeissani. Miten jotakin tällaista voikin löytyä näin läheltä, Helsingistä!
Täpinöissä höpöttämistäni pohtiessani tajusin, että vuoristoassosiaatiot olivat aktivoineet dopamiiniratani. Olin maisemasta päihtynyt.
Millaisiin vaikutuksiin maisema-arkkitehtuurin keinoin voikaan päästä!
Tulossa maaliskuussa: Tiloissa.
Jukka Laajarinne 
Kutsun paikkaa Vuosaarenalpiksi. Vuori-ihmisenähän tiedät, että paikannimenä Alp tarkoittaa juuri niitä ihania alppiniittyjä, joille on niin hienoa palata kiven ja jään maailmasta. Tämän paikan kukka- ja perhosloisto, raikkaat syystuulet ja avarat maisemat ovat minun lähes viikoittainen arkialppini. Vuosaarenalppi ympäristöineen esiintyy blogissani ehtimiseen.
Mäki on muodostunut kaatopaikasta ja ollut olemassa kauan ennen satamaa. Sataman louhe lienee mennyt meren täyttämiseen. Tässäpä sarja sataman rakentumisesta alpin päältä kuvattuna: http://blog.sunell.fi/2009/07/16/vuosaaren-satama/
Tiloissa-kirjasi vaikuttaa odottamisen arvoiselta.
Kiitos täsmennyksestä ja valaisevasta kuvasarjasta. Hyvä blogi sinulla, seurantaan menee.