Joskus aikoinaan nettikeskustelut käytiin keskusteluryhmissä. Sitten tulivat blogit. Muistan viitisen vuotta sitten lukeneeni joitakin hieman harmitteleviakin kirjoituksia siitä, miten ainakin jotkut keskustelufoorumit näivettyivät julkisen keskustelun hajotessa yksittäisten kirjoittajien omille sivuille. Kuin suuret torikokoukset olisivat hajautuneet hieman pienempien piirien kansoittamiin pieniin kuppiloihin.
Niihin aikoihin blogeissa muuten kirjoitettiin aika paljon blogaamisesta. Siinä mielessä tämä kirjoitus edustaakin mitä juurevinta blogikirjoittelun perinnettä.
No, nettikeskustelu kehittyy edelleen. Oma näppituntumani on, että keskustelu on siirtynyt blogeista edelleen facebookiin. Kuppiloista yksityisiin koteihin, joihin kaikki eivät enää olekaan kutsuttuja. Siellä, aiempaa turvallisemman tuntuisessa ympäristössä ja valikoituneemmassa seurassa painitaan, heitetään läppää ja höpötetään kaikenlaista kivaa. Jaetaan linkkivinkkejä jne. Vaikka turha tätä on tässä selittää, kyllä te tiedätte.
Samansuuntainen kehityskulku tapahtui nuorison sosiaaliselle käyttäytymiselle, kun kännykät yleistyivät. Muistan Lahden keskustan omasta nuoruudestani. Se oli viikonloppuisin juurikin valtava torikokous. Tuhannet nuoret kiersivät parin korttelin ympäri ja tapailivat toisiaan. Mobiiliyhteyksien myötä kavereiden bongaaminen onnistui ilman keskeisille paikoille jalkautumistakin, ja nuorisomassat hajaantuivat en tiedä minne. Lahden keskusta – aivan kuten internet – näyttää joka tapauksessa nykyään aivan toiselta kuin reilut 20 vuotta sitten.
Pitäisikö tästä sitten ajatella jotain? Missä määrin voidaan esimerkiksi pitää myönteisenä sitä, että ihmiset valitsevat seuransa yhä tarkemmin? On kieltämättä mukavaa ja jopa aidosti onnellistuttavaa, ettei ääliöiden kanssa tarvitse olla niin paljon tekemisissä kuin entisinä aikoina. Toisaalta ilmiö saattaa aiheuttaa ghettoutumista myös kielteisessä mielessä: maailma näyttäytyy samanmielisten seurassa polarisoituneena ja suodattuneena, mikä luultavimmin ainakin jossain määrin vääristää kuvaamme todellisuudesta. Ilmiöhän ei sinänsä ole uusi, mutta onko esimerkiksi myös internet hukkaamassa sen potentiaalinsa, mikä sillä ehkä olisi ollut erilaisten näkökulmien välittäjänä ja tajuntaa laajentavana ajatusten sekoittajana?
Loppukevennyksenä jotakin aivan muuta: http://www.youtube.com/watch?v=3eZBevXohCI&feature=player_embedded
Jukka Laajarinne 
”Toisaalta ilmiö saattaa aiheuttaa ghettoutumista myös kielteisessä mielessä: maailma näyttäytyy samanmielisten seurassa polarisoituneena ja suodattuneena, mikä luultavimmin ainakin jossain määrin vääristää kuvaamme todellisuudesta.”
No jaa, mulla kyllä etäisyys kasvattaa sietokykyä, ei vähennä sitä. Multa riittää ääliöille sitä enemmän semmoista teoreettista ymmärrystä ja myötätuntoa, mitä vähemmän joudun niiden kanssa naamakkain tekemisiin 😉
Hyvä niin.
Vastaesimerkkejä löytyy vaikkapa kansanedustajista, joilla on vahvoja mielipiteitä ihmisryhmistä, joita ei ole koskaan nähtykään. Tai ministereistä, joilla ei ole hajuakaan bussilipun hintaluokasta, tai jotka pitävät alle 2500 euron tuloja köyhyytenä, tai tutkimuksista, joiden mukaan mielipiteet ovat sitä kärkkäämpiä, mitä vähemmän asioista tietää.
En nyt puhu sinusta, mutta sietokyky ja eri ihmisten ymmärtäminen voivat myös olla harhaisia: erilaisuutta kuvittelee ymmärtävänsä, mutta kyseessä onkin vain itsensä projisoiminen sinne jonnekin. Väitän kuitenkin, että ihmiset ovat usein aidosti erilaisia, ja siksi heidän (ja maailman ylipäätään) ymmärtämisensä vaatii myös heidän kohtaamistaan ja dialogisuutta.
”Vastaesimerkkejä löytyy vaikkapa kansanedustajista, joilla on vahvoja mielipiteitä ihmisryhmistä, joita ei ole koskaan nähtykään.”
Joo, se on tietenkin eri asia, että perustaa kaiken ”tietämyksensä” saatika tärkeitä päätöksiä pelkkiin mielikuviin ilman häivähdystäkään oikeista kokemuksista. Voidakseen ns. tietää mistä puhuu, pitäisi olla jotain konkreettisempaa pohjalla kuin netistä poimitut sattumat.
Totta: eivät netissä sattumalta luetut mitkä-tahansa paljon avarra verrattuna vaikkapa siihen, että kohtaisi ihmisiä todellisuudessa.
”Väitän kuitenkin, että ihmiset ovat usein aidosti erilaisia, ja siksi heidän (ja maailman ylipäätään) ymmärtämisensä vaatii myös heidän kohtaamistaan ja dialogisuutta.”
Ihmiset ovat erilaisia/erillisiä ja jokaisella on autonomiansa (siis oletan, että jokaisella aikuisella ihmisellä on), siksi en usko sosiaalisen median luovan todellisuudessa mitään uutta ja ihmeellistä. Tunnen paljon ihmisiä joilla ei ole FB-profiilia eivätkä he ole mitenkään sosiaalisesti rajoittuneita tai sosiaalisesti syrjäytyneitä, ehkä joo ulkopuolella FB-maailman luoman illuusion, mutta kysymykseni ehkä ovat: elävätkö tämän niin kutsutun sosiaalisen median ulkopuolella olevat ihmiset jotenkin ”ghettoutunutta” elämää? puuttuuko heiltä jotain oleellisesti tärkeätä? mihin he käyttävät aikansa kun eivät päivitä profiilejaan tai pidä blogia tai hanki olemassaolon kokemusta siten?
Minusta ei ole kysymys siitä, että oletko tekemisissä ääliöiden kanssa vai ei, vaan että nämä välineet eristävät ja joskus jopa aika keinotekoisesti ihmisiä toisistaan, jossakin toisessa tosielämän tilanteessa samat ihmiset saattaisivat tarvita toisiaan, ja toimiakin ihan toisin. No, mene ja tiedä, mutta todellisen dialogisen kohtaamisen puute ei poistu, päinvastoin se vaan kasvaa, tämän nykyisen somen myötä.
Niin, olen kyllä samaa mieltä Hirliin kanssa siitä, että vaikka areenat vaihtelee niin samat inhimillisen kanssakäymisen lainalaisuudet niitä kohtaamisia aina säätelee. Ihmiset on ihmisiä, netissäkin.
Ja ihmiset katselee joka tapauksessa maailmaa oman sihtinsä lävitse, toisilla se sihti on lähtökohtaisesti väljempi ja toisilla tiukempi. Jos joku on ihan perusluonteeltaan (haha, typotin eka ”persuluonteeltaan” ;D ) jäykkämielinen, ”Olen tän näin päättänyt niin näin se on ja pysyy” – mistä asiasta hyvänsä – niin voi olla aivan yksi lysti montako positiivista erilaisuuden kohtaamista sun muuta multikulttuurista elämystä hän elelee, se perimmäinen käsitys asioista on edelleen hänen mielessään kuin kiveen hakattuna. Ihmisen sisäinen logiikka kun ei läheskään aina täsmää ulkoisen logiikan kanssa, ja siihen kaikki hienot teoriapohjaiset ajatusrakennelmat usein kompastuu.
Samoihin suuntiin olin vaeltamassa kuin tekin. Ehkä erityisen kiinnostava kysymys on tuo Hirliin ehdotus sitä, että nämä mediat mahdollisesti jopa eristävät ihmisiä toisistaan.
Olen muuten luullakseni pakenemassa fb:stä G+:aan juurikin voidakseni helpommin kontrolloida ja rajoittaa s/m (vai miten sosiaalinen media lyhennetäänkään) -kontakteja ja -elämääni entistä helpommin. Jos sen kaiken saa supistettua tarpeeksi niukaksi, sieltä putkahtaa varmaan kokonaan fyysiseen todellisuuteen?