Silta on kytkös kahden paikan välissä. Tarkoitetussa käytössään se on pelkkä välitila, siirtymän väline ja epäpaikka. Sellaisena silta on luonnollisesti täynnä symbolisia merkityksiä, joita vaikkapa sanonta ”polttaa sillat takanaan” tai sillan käyttäminen ymmärryksen tai ystävyyden vertauskuvana ilmentävät.
Kytkös voi kuitenkin muuttua paikaksi historian, arkkitehtuurinsa (esimerkiksi näköaloja avaavan korkeuden tai välitilassa oleskeluun pakottavan pituuden)… tai vaikkapa väärinkäytön tuloksena. Tällaisesta, paikan avaavaa väärinkäyttöä edustaa eilinen eväsretkemme. Tuuve ja minä emme menneet Toiselle Puolelle, vaan jäimme välitilaan, eväsretkelle. Hiljainen, yhtaikaa ahdas ja valtava paikka on rauhoittava, etäällä muusta maailmasta, lähes koskematon osa kaupunkia. Edes maalipurkkinuoriso ei ole löytänyt sinne.
Päällä jymisevä liikenne, kaikkea peittävä pöly, kätkettyyden riemu.
Ja minkä yli se meni? Kun silloilla on myös se tapa, että ne menevät jonkin yli.
Höh; ihmisiä asuu paljon siltojen alla. Siinä nyt kaksi kaupunkilaista kekkaloi muka välitilassa, höh!
Höh, miksi viedä kaunista naista sillan alle?
TC: Veden yli.
tammikuu44: Panimme merkille, ettei Suomessa ihmisillä ole tapana asua siltojen alla. Kumma juttu sinänsä. Kauniita naisia pitää viedä sinne, missä heitä ei ennestään ole.