Kävimme Valkealassa nakuttelemassa. Otin kauden ensimmäiset jääliidit, ja reissuun kuului myös aimo annos kaikenlaista säätämistä, kuten ”ihan kohta” vapautuvan reitin vapautumisen odottelua, hakkujeni terien uudelleenprofilointia, Niinan rautojen säätämistä, seisoskelua ja palelemista.
Joel (kuvassa oranssina) se sitten onnistui löytämään jääkiipeilystä uuden turvallisuusriskin. Yläankkuria rakentaessaan hän jäädytti sulkurenkaan kiinni kieleensä, joka vaurioitui irrottamisoperaatiossa pahoin.
Onnettomuustutkimuslautakuntamme suosittelee jatkossa seuraavaa:
Jääkiipeilyssä käytettävien sulkurenkaiden olisi syytä olla niin pieniä, että kun ne jäätyvät kiinni kieleen, ne mahtuvat kokonaan suuhun lämpenemään. Huom! Mikäli mikstakiipeilyssä kieleen jäätyykin sulkurenkaan asemesta frendi tai kamu, ei liian isoja piissejä saa laittaa suuhun! Jo kolmosen Camalot saattaa juuttua paikoilleen niin, että sen saa ulos vain osina.
Jukka Laajarinne 
Hienoa, että huolehdit tämän merkittävän turvallisuustekijän tiedottamisesta! 😉 Ehdit siis jo käytännössä testata tuon kolmoscamalotin mittasuhteet vs. normimiehen suu? 😀
Ton takia kai sanotaankin, että jään sooloaminen on turvallisempaa kuin liidaaminen. Siinä ei tarvii noita sulkkareita.
Niina: Parasta olisi tietenkin jättää ne isot kamut talvella kotiin.
Juha: Eipä muuten tarvikkaan! Hyvä pointti!
Kiitettävää raportointia ja lähimmäisten turvallisuudesta huolehtimista.
Varmistusvälineet pitää valita siis henkilön fyysisten ominaisuuksien mukaan. Tätäkö se tarkoittaa kun puhutaan ns. isoista pojista?