Arvio Kymen sanomissa

Soili Hämäläinen arvosteli Kehyksen Kymen sanomissa 16.11. otsikolla Ihminen kertomuksien kehällä ja pelasti päiväni.  Tässä joitakin rivejä erittäin myönteisestä kirjoituksesta:

”Jukka Laajarinteen Kehys jättää tunteen, että on ollut monessa paikassa eikä ole aivan varma, mitä on tapahtunut ja kenelle. Kokee olleensa oudon uskottavalla matkalla toden ja mielikuvituksen rajamailla.”

”Alussa oleva kuvaus sylivauvan yksinhuoltajaisästä oli niin riipaiseva, että halusin kiihkeästi tietää, miten isä selviäisi, ja muut kertomukset tuntuivat estävän minua. Luettuani pitemmälle aloin haluta lisää uusia kertomuksia ja odottaa yleensä yllätyksenä tulevaa luiskahdusta seuraavaan kertomukseen.”

”Laajarinne osaa ilmaista ajatuksensa samaan aikaan sekä selkeästi että taidokkaasti. Kehyksessä tyylin ja rytmin vaihdokset pääsevät oikeuksiinsa ja tukevat kunkin kertomuksen sisällöllisiä ominaisuuksia.”

”[…] lukija löytää kirjasta teräviä huomioita ja rinnastuksia, jotka selittävät ihmiselämän kehämäistä problematiikkaa osuvasti ja analyyttisesti.”

Olen huojentunut; radiohiljaisuus alkaa murtua.

Tsekatkaa myös Hymyilevän eläkeläisen arvio!

Tietoa kirjoittajasta

Jukka

Jukka Laajarinne Ota yhteyttä: jukka (piste) laajarinne (ät) gmail (piste) com

2 vastausta artikkeliin “Arvio Kymen sanomissa”

  1. Luin juuri Kehyksen loppuun, ja voi että oli hyvä! 😀 Upea rakenne, ihan kuin olisi kulkenut lasitalon ulkopuolella kierreportaita pitkin ja katsellut lasin takaisia tapahtumia; kerrokset vaihtuvat mutta portaat jatkuvat yhtenäisinä.

    Ja silti, vaikka tarinoita lukiessa oli tietynlainen ulkopuolisuuden tunne, ne eivät kuitenkaan olleet etäisiä, vaan tässä ja nyt. Tyyli vaihtui sujuvasti sisällön mukaan, ja pysyi uskottavana moninaisuudestaan huolimatta.

    Todellinen tarinoiden origami, suosittelen kaikille jotka haluavat älykästä luettavaa, semmoista joka ei kuitenkaan ole snobbailevaa eikä tarkoituksellisen vaikeaa 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s