Hille Koskelan Pelkokierre (Gaudeamus, 2009) on erinomaisen mielenkiintoinen teos pelkokulttuurin ja turvayhteiskunnan kehittymisestä läntisessä maailmassa.
Kaupunkimaantieteen dosentti Koskela käsittelee aihettaan monipuolisesti ja vastahankaisesti. Kirja sisältää pelon olemusta, maantiedettä, arkea, arkkitehtuuria, politiikkaa ja taloutta. Erityisen painon saa se, miten turvattomuus näkyy kadulla: vartijoina, kameroina, antigraffitikampanjoina, julkisen tilan kutistumisena, nuoruuden kriminalisointina ja kontrollin kiristymisenä.
Suomen tilanne vertautuu pelkokulttuurin edelläkävijöihin Yhdysvaltoihin ja Isoon Britanniaan. Niihin verrattuna meillä on vielä monessa suhteessa leppoisaa. Eräs koomisimmista esimerkeistä löytyy Britannian järjestyslaista, jolla yritettiin saada teknomusiikki aisoihin. Lakitekstissä kielletään ulkoilmatapahtumat, joissa soitettavaa musiikkia määrittää toistuva rytmi. Laki kieltää myös menemästä viittä mailia lähemmäs rave-tapahtumaa. (Koskela, s. 239-240)
Tämä vain tämmöisenä kirjavinkkinä ja suosituksena kaikille psykomaantieteilijöille ja muillekin.
No control!
Jukka Laajarinne 
Kuriositeettina kerrottakoon, kuinka väsymykseni kaiketi sai minut lukemaan otsakkeen väärin: Pelon maantiede, arkki ja arkitehtuuri.
Valkoisen arkin kammo.