Pieni siankasvatusopas

Syksyllä ilmestyvän romaanini tematiikka käsittelee kehää ja syklejä erilaisissa inhimillisissä ja epäinhimillisissä yhteyksissä. Kehä on äärimmäisen universaali käsiteluokka. Tästä johtuen Kehys on juuri niitä sikamaisia romaaneja, jotka nielevät lähes mitä tahansa.

Vaan kuinka Sika kasvatetaan?

Aluksi Sika kuuluu olemattomiin, siis epäolioihin. Se kyyhöttää määrättömänä ja muodottomana työpöydän alla, ja tästä syystä kirjailijan lasta onkin kielletty leikkimästä työpöydän tavaroilla – myös tietokoneella – ellei jompi kumpi vanhemmista ole paikalla.

Jossakin vaiheesa tuo thing that should not be alkaa niellä ympäristöstään ajatuksia, ideoita, synoptisia katkelmia. Tuosta materiaalista alkaa muodostua sen luusto.

Aikanaan olennon luuranko on kasassa. Kirjailija vahvistaa sitä näpyttelemällä.

Luusto on kuitenkin eloton. Olio tarvitsee lihaa luidensa ylle, suonet, verta, häijyn sielun ja lopuksi nahat ylleen. Oikeaa ruokaa oikeisiin paikkoihin. Ruokinnassa vaaditaan jonkin verran taitoa ja harkintaa, sillä muuten Sika saattaa hajota omaan mahdottomuuteensa: palat eivät pysy yhdessä ja raskas ruho sortuu oman taakkansa alla. Jäänteet lakaistaan pöytälaatikkoon. Auttaako lihaliima? Joskus.

Jos tuo olento alkaa koristen hengittää kutsutaan paikalle Tarkastaja. Tarkastaja arvioi, voiko Sian käyttää ihmisravinnoksi. Tarkastaja ehdottaa joko käsittämättömän eläimen lopettamista ja sitten polttamista roviolla, tai sitten Tarkastaja käskee ruokkia Sikaa lisää.

Joskus Sika on jo teurasvalmis.

Juuri nyt olen teurastuspuuhissa. Olen iskenyt Sikaa lekalla päähän, murskannut sen luita, tuhonnut kokonaisia tarinoita. Olen typistänyt sen raajoja. Laskenut verta, kaltannut elävältä, silponut ja suolistanut. Ravinnoksi kelpaamattomat osat on poistettava ja syntyneet aukot tikattava yhteen. Kosmeettista kirurgiaa kaikkialle!

Kun tämä kauhea paini aikanaan on lopussa, ei sika enää elä samassa mielessä kuin tähän asti. Se on lakannut syömästä ja kasvamasta. Mutta on tärkeää, että se yhä hengittää.

Kun asiakas ostaa sen kelmuun pakattuna lihatiskiltä ja alkaa syödä – kaikkisyöpä on kasvatettu syötäväksi – täytyy useimpien suupalojen maistua hyvältä. Mutta niiden on oltava sitkeitä, niissä on oltava pureskeltavaa. Mukana on myös paljon vaikeasti nieltävää. Ja jos Sika on yhä elossa, on siinä hieman outo sivumaku. Joku lukija purskahtaa syödessään itkuun, toinen siirtää annoksensa syrjään, ja kolmas…

Kolmannen vatsassa kouristelee. Jokin on alkanut liikkua siellä.