Leikin hinta

Kun luin, että kiireiset länsimaalaiset palkkaavat kiinalaisia pelaamaan videopelejä puolestaan, olin hetken aikaa innosta äimänä. Ehkä minäkin voisin palkata kiinalaisen, vaikkapa katsomaan niitä elokuvia, jotka haluaisin nähdä mutten ehdi. Ja ehkä joku suomalainenkin opiskelija voisi lukea puolestani kiinnostavia kirjoja, joihin aikani ei riitä – luultavasti jopa kohtuuhintaan.

Seuraavaksi tajusin, ettei uutisoitu ilmiö ole niin uusi, kuin miltä näyttää. Kun penkkiurheilija maksaa pääsystään jalkapalloareenan laidalle, tekee hän samaa: maksaa toisille siitä, että nämä leikkivät pallolla hänen puolestaan.

Yhteys saattaa näyttää pinnalliselta: penkkiurheilija maksaa jännittävistä hetkistä, kun taas tietokonepelihahmon omistaja maksaa statuksesta, voittamisen riemusta. Mutta yhteys ulottuu syvemmälle. Ajatellaan vaikka tietyn joukkueen fania. Hänellä on pelihahmonsa, jonka voiton eteen hän on valmis panostamaan. Ajatellaan sponsoria, joka hakee näkyvyyttä ja statusta tiettyä pelihahmoa tukemalla. Tai ajatellaan jonkin pelin kansallista edustajaa, jonka valmentamista tuetaan verovaroin (vai tuetaanko?)…

Me maksamme siitä, että toiset leikkisivät puolestamme.

Tietoa kirjoittajasta

Jukka

Jukka Laajarinne Ota yhteyttä: jukka (piste) laajarinne (ät) gmail (piste) com

6 vastausta artikkeliin “Leikin hinta”

  1. Mahtavaa! Tuota voisi soveltaa myös parisuhteessa: miksi hoitaa aviollisia velvollisuuksia itse, jos hommaan voi palkata pari kiinalaista? Tärkeintähän on tulos, eli tyytyväinen vaimo ja onnellinen perhe.

  2. Nojuu, penkkiurheilu-analogia on kyllä aika osuva. Eli käydään katsomassa ne varsinaiset suoritukset ja skipataan ne puuduttavat harjoitukset ja muu mitä huippu-urheilijan arkeen kuuluu.

    Tai voisi rinnastaa siihen ison pomon sihteeriin joka käy läpi kaiken tulevan postin ja suodattaa roskat ja rutiiniasiat pois.

    Eli palkkaa vaan se kiinalainen katsomaan kaikki mahdolliset leffat ja kertomaan sitten mitkä niistä oikeasti kannattaa katsoa itse, ja antaa muista gistin että niistä voi keskustella sivistyneesti ikäänkuin olisi nähnyt ne 🙂

  3. Tosi uusrahvaanomaista käytöstä ökyrikkailta kiinalaisilta. Sivistynyt ökymiljonääri jo silloin, kun kiinalaiset vielä heiluttivat Maon Punaista kirjaa eivätkä ymmärtäneet tosikapitalismista yhtikiäs mitään, palkkasivat aitojen kansankuppiloiden koko henkilökunnan kohtelemaan itseään mahdollisimman huonosti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s