Viime elokuussa kiinnitin huomiota siihen, että luin miesten kirjoittamaa kirjallisuutta yli kolme kertaa niin paljon kuin naisten kirjoittamaa. Vääristymän korjaamiseksi asetin lukemisilleni sukupuolikiintiöt: lukisin jatkossa korkeintaan kaksi kertaa niin paljon miesten kirjoittamaa kuin naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.
Kiintiösäännössä pysyminen on osoittautunut vaikeaksi. Asiaan on pitänyt kiinnittää huomiota, sillä naisten kirjoittama kirjallisuus ei jostain syystä näytä herättävän spontaania kiinnostustani. Lukulistalle on pitänyt ottaa kiintiönaisia.
Luulen, että se oli Kirsti Ellilä, joka kertoi mittailleensa Hesarin kulttuurisivuilla kirjallisuusarvostelujen palstamillimetrejä ja huomanneensa, että asiassa vallitsee epätasa-arvo. En nyt löydä tuota kirjoitusta, mutta päätin tehdä pistokokeen.
Paperikorimme on nimittäin täynnä, siinä on suunnilleen kuukauden viikonloppuhesarit. On mahdollista, että otokseni rajoittuminen juuri viikonloppujen lehtiin aiheuttaa jonkin kummallisen vääristymän, mutta vähän epäilen.
Mittasin palstamillimetrit kirjallisuusartikkeleista, C-osan kulttuurisivuilta ainoastaan, siitä otoksesta, mikä paperikorissa sattui olemaan. Juttujen kuvitukset ovat mittauksessa mukana. Tietokirjallisuutta ei ole eroteltu kaunokirjallisuudesta, joten mukana on joku tutkimuskin. Yhden joukkoarvostelun skippasin, kun siinä ei ollut helppo tehdä rajanvetoa siihen, milloin kirjoitettiin kenestäkin. Samoin ja samasta syystä sivuutin erään palkintoehdokkuusasettelun. Palstojen korkeudet mittasin 10 mm tarkkuudella.
Mittatulos näyttää tältä (pyöristetty kahden merkitsevän numeron tarkkuuteen):
Naiskirjailijat: 2530 mm
Mieskirjailijat: 22050 mm
Näyttää siis siltä, että Hesarin kirjallisuuskirjoittelusta yksi kymmenesosa käsittelee naisten kirjoittamisia. Kaksi rajanveto-ongelmien vuoksi hylkäämääni kirjoitusta olisivat voineet kohottaa naisten osuutta melkoisesti (n. 1000 mm lisää naisille, 2000 miehille), jolloin naisten osuus olisi kohonnut peräti kahdeksasosaan kaikesta kirjallisuuskirjoittelusta.
Sain kuitenkin suuntaa antavan vastauksen alkuperäiseen, tämän kirjoituksen otsikossa esittämääni kysymykseen: en yksinkertaisesti osaa olla kiinnostunut asioista, joista en ole edes kuullut.
En tietenkään ole pelkästään Hesarin tiedonvälityksen varassa. Lienee kuitenkin ihan uskottava hypoteesi, että vääristymä vallitsee myös muissa medioissa.
Jukka Laajarinne 
Olet oikeassa. Minullakin on aina ollut tunne, että luen selvästi enemmän miesten kirjoittamaa kirjallisuutta. En ole miettinyt vaikutelmaa sen enempää, mutta sinäpä sen sanoit. Pelottaisi laskeakin mikä osuus naisilla on lukemistoni sukupuolijakaumasta.
Mutta tähän sopinee myös huomio kirjallisuudenopiskelusta: jos olisin halunnut, että opintojen yhteydessä lukemastani kaunokirjallisuudesta 40-60% on naisten kirjoittamaa (tasa-arvostandardien mukaisesti), en olisi voinut muuta kuin pakata kassini ja ruveta erikseen naistutkimukselle. Kirjallisuushistorian yhteydessä luetuista kymmenistä teoksista naisten kirjoittamia oli vain jokunen, ja silloinkin piti lukea ne ihan asiasta tehden naisten kirjoittamina (Jane Austen, Marina Tsvetajeva, Virginia Woolf, Djuna Barnes, Sylvia Plath).
Erittäin mielenkiintoisia tuloksia, kiitos vaivannäöstä! Tätä täytyy nyt vähän miettiä.
Toisaalta taas vuosina 2008 ja 2007 puolet Finlandia-ehdokkaista on ollut naisia. Julkaistaanko miesten ja naisten kirjoittamia kirjoja suhteessa saman verran vai julkaistaanko miesten kirjoittamia kirjoja yksinkertaisesti määrällisesti enemmän, jolloin ne saavat enemmän palstatilaa?
Itse luen enemmän miesten kuin naisten kirjoittamia kirjoja, mikä ei johdu palstamillimetreistä. Luen lähinnä genrejä, joissa naiskirjailijat ovat perinteisesti olleet vähemmistössä. Toinen syy on aihe. Jos kirja ei takakansitekstin perusteella vaikuta kiinnostavalta, niin se on ihan sama onko kirjan kirjoittanut mies vai nainen. Lukematta se jää.
Ilmiö näkyy mielestäni ainakin Parnassossa, jossa ne pitkät kirja-arvostelut käsittelevät selvästi useammin miesten kirjoittamia kirjoja.
Itse taas huoman kiinnostuvani helpommin naisten kirjoittamista kirjoista. Mutta eihän sekään ole hyvä.
Tuo tekemäsi tutkimus Hesarista kuulostaa kyllä niin merkittävältä, että saisi nousta yleiseen tietoisuuteen.
Syitä ilmiöön voi löytyä esimerkiksi siitä, että miesarvostelijat valikoivat itselleen miesten tekemiä kirjoja – miesarvostelijat kirjoittavat pidempiä arvosteluja ts. saavat hekin enemmän palstatilaa kuin naispuoliset kollegansa.
JussiK: Kun sanot, etteivät omat valintasi johdu palstamillimetreistä, sanot oikeastaan, ettei julkinen kirjallisuuskeskustelu vaikuta. Pakko kysyä uteliaisuuttani: millä tavoin päädyt lukemaan toisia takakansitekstejä ja toisia et? Satunnaisotanta kirjakaupassa? Mitä genrejä ne muuten ovat, joita miehet hallitsevat? Trilleri ja sotakirjallisuus taitavat olla selkeitä. Dekkareissa, scifissä ja fantasiassa taitavat naiset olla ihan hyvin esillä?
TR: Kun mainitsit Parnasson, oli pakko tehdä satunnaisotos siitäkin. Löysin viisi Parnassoa kotoani sen enempiä etsimättä. Laskin arvostelusivut.
Naisten kirjoittamaa kirjallisuutta oli arvosteltu 39 sivun mitassa, mieskirjallisuudelle oli annettu 84 sivua. Lisäksi kaksi sivua asettui osastoon en-osaa-sanoa. Ero ei ollut yhtä räikeä kuin Hesarissa, mutta melkoinen kuitenkin. Oikeastihan Parnassosta pitäisi laskea ne muutkin sivut: haastattelut sun muut tutkielmat ovat kirjailijan näkyvyydelle ihan yhtä tärkeitä, jopa tärkeämpiä, kuin kritiikit.
Arvostelijan sukupuoli ei muuten vilkaisutasolla näyttänyt olevan kovin ratkaiseva tekijä. En kuitenkaan kvantifioinut asiaa.
Kiitos tästä ajatuksia herättävästä postauksesta. Mutuna sanoisin, että arvostelijan sukupuoli saattaa vaikuttaa jopa niin, että miehet arvioivat naiskirjailijoiden kirjoja naisia suopeammin. Tämä on nyt mutua, joka perustuu toisella silmällä ja korvalla suoritettuun pitkäjänteiseen, mutta laiskahkoon seurantaan.
Ja siis juu, minä tein tuon seurannan joskus kymmenisen vuotta sitten.
Tämä rouva Kirsti Ellilä on tehnyt merkittävää ja tarkkuutta vaativaa työtä mitatessaan palstamillimetrejä. Samaa tutkimuslinjaa noudattaen tekin, arvoisa dosentti, olette saanut mitatuksi senteissä eron naisten ja miesten välillä.
Taitaa olla niin, että naisiakaan ei oikein aina kiinnosta naisten pähkäily kodin ja työn välillä, oman sielunliikkeiden tonkiminen, puiden halaaminen, ripsipiirakoiden leipominen, synnytykset ja yksityiskohtainen kuvailu uuden rakastetun näppäristä sormista. Sofi Oksanen sen sijaan kyllä on palkintonsa ansainnut!
Vähän mutta hyvää!
Nostaisin hattua, jos minulla sellainen olisi, mutta kun ei ole – ei edes naistenmallista. Sukupuolineutralius näissä asioissa ei ole ihan niin totta kuin annettaan ymmärtää.
Kiitän, tässä samalla, loistavaa kirjastolaitostamme siitä, että olen löytänyt niiden kirjojen äärelle, joiden olemassaolosta en muuten olisi tullut tietoiseksi. En mitenkään muuten kuin luuhaamalla kirjaston hyllyjen välissä.
Kirjan nimi ja kansi ovat aika iso tekijä siinä, mikä kirja päätyy kirjakaupassa tarkempaan selailuun. Yleensä uutuus- ja tarjouskirjat ovat kirjakaupoissa suurissa kasoissa kansi ylöspäin tai sitten niin, että ainoastaan selkämys ja nimi näkyvät. Eiväthän nimi ja kansi itse kirjasta juuri mitään kerro eivätkä takaa että kirja päätyy luettavaksi, mutta niillä erottuu massasta. Kokeilkaa itse, mihin kirjaan katse kiinnittyy ensiksi kun seuraavan kerran menette kirjakauppaan ja miettikää, että miksi. Huono takakansiteksti voi saada hylkäämään hyvänkin kirjan, varsinkin sellainen joka spoilaa liikaa kirjan tapahtumia tai toisaalta ei kerro mitään itse kirjasta. Sitten on tietysti kuuluisuustekijä, eli olenko kuullut kirjasta tai kirjailijasta aikaisemmin. En juurikaan lue varsinaisia kirja-arvosteluja, lukupäätökseen vaikuttaa enemmän puskaradio eli mistä tutut ovat pitäneet tai mistä kohistaan blogeissa ja nettifoorumeilla.
Minulla on sellainen mielikuva (voin olla väärässäkin, ehkä jostain löytyy faktatietoa?) että dekkarit, scifi ja fantasia ovat vieläkin miesvaltaisia genrejä. Näissä genreissä on muutama naiskirjailija, jotka ovat päässeet vahvasti esille (Leena Lehtolainen, J.K. Rowling, Johanna Sinisalo…), mutta enemmistö genrekirjailijoista on yhä miehiä. Siis että yhtä Lehtolaista kohden on useita vähemmän myyviä miesdekkaristeja. Ehkä Kouvolan dekkaripäivillä pystyy tekemään jonkunlaista analyysia dekkarigenren sukupuolittuneisuudesta? Mitä tulee sotaromaaneihin, niin Rautasaappaiden kaiku on ainut naisen kirjoittama sotaromaani, jonka olen lukenut. Lieneekö ylipäätään ainoa laatuaan?
Haluavatko kustantamot julkaista naisten kirjoittamaa sotakirjallisuutta?
Hmm. Dekkariklassikoissa on kuitenkin sitten Christie ja Sayers ja pari muuta jotka saattanevat tuoda kuvaa naisvaltaisuudesta, uudempina sitten Donna Leon yms. Genrenä sanoisin olevan ainakin aika lähellä tasa-arvoa (joskin tyylivalinnoissa on eroja…)
Scifissä ja fantasiassa pystyisin varmaan suuremmin ponnistelematta luettelemaan lukuisia naiskirjailijoita joskin kyllä ne miehet taitavat mennä ohi…
Ja mieleen tulee että juuri lopetin Jhumpa Lahirin novellikokoelman, nyt aloitin Flannery O’Connorin romaanin ja siinä sivussa Jeanine Basingerin leffahistoria-kirjaa lueskelen…ja kyllä minusta muutenkin tuntuu että niitä naisten kirjoja tulee luettua sen verran että kirjoittajan sukupuoleen en tule kauheasti kiinnittäneeksi huomiota…enkä oikeasti ymmärrä miten jollekulle voi olla ylivoimaisen hankalaa lukea naisten kirjoittamia kirjoja 🙂
Heip. Pakko kommentoida aihetta scifi – fantasia, koska itse luen ahkerasti varsinkin science fictionia ja fantasiapuolelta modernia genrerajoja ylittävää kirjallisuutta (uuskummaa tai minkä leiman nyt haluaakaan päälle pistää) ja itse pidän outona ajatusta ko. genrejen miesvaltaisuudesta.
Klassikoista jo tulee mieleen scifin puolelta Ursula Le Guin, Joanna Russ, Margaret Atwood ja Octavia Butler.
Modernimmasta scifistä ja fantasiasta löytyvät mm. sellaiset arvostetut tekijät kuin Kelly Link, Steph Swainston, Justina Robson, Elizabeth Hand, Liz Williams…
Dekkareista, Hesarista ja naiskirjailijoista puheenollen… edellisen Eppu Nuotion dekkarin arvostelu Hesarissa 20.6.2008 sai minua kirjoittamaan seuraavan palautteen (johon en saanut mitään vastausta)
”Mitä tarkoittaa se, että Ari Pusa arvosteli Nuotion dekkarin ”naisdekkaristien sarjassa” kun taas Hannu Marttilan arvostelussa ei mainittu missä sarjassa Mäen dekkari paini? Avoimessa? Omassaan, teosta kun ei verrattu kuin Mäen aikaisempiin?
Olisiko oleellisempaa ja potentiaalisia lukijoita auttavampaa luokitella kirjoja niiden sisällön sekä tyylin kuin kirjoittajan sukupuolen mukaan?
Pusan arvostelu oli melko lyhyt, joten kannattaako silloin tuhlata neljä merkkiä määritelläkseen naisen niminen toimittaja seuraavassa lauseessa naistoimittajaksi? Komisaario Juha Heinoa ei kuitenkaan kutsuta mieskomissaarioksi, syystä jota täysin ymmärrä en. ”
”Miksi naisten kirjoittamat kirjat eivät kiinnosta” otsikoi tosissaan ihminen, joka sumeilematta mainostaa blogissaan kirjaa, jolla aikoo rahastaa ja ratsastaa TOVE JANSSONIN nimellä…
Hetkinen Stamps, hetkinen, vedä henkeä! Mikäli olen mitään ymmärtänyt (ilmeisesti en) nämä blogit ovat henkilökohtaisia. Olen nähnyt blogeja, joissa kirjoittaja kertoo ja kehuu kissojaan tai koiriaan, joku ylpeilee oivallisista virkkaamistaan villapaidoista. Joku kertoo itsestään ja kohtaamistaan miehistä. Joku haukkuu miehet ylipäätään. Joku mainostaa muuta tavaraa.
Arvelen, että tämän blogin pitäjä haluaa antaa itsestään tarkoin vartioidun kuvan. Voisi kuvitella, että kirjoittajan (kenen tahansa kirjoittajan) persoonaan ja ajatuksiin voi tutustua myös lukemalla hänen kirjoittamiaan kirjoja. Voin tietenkin olla väärässä.
Hirlii: Sukupuolineutraalius ei näytä olevan kovin yleistä juuri missään asiassa. Todettakoon, että itseäni kiinnostaa tässäkin nimenomaan tasa-arvon toteutuminen, ei nais- tai miesasia.
JussiK: Voi olla, että kaupassa heräteostoksilla kannet ja nimet vaikuttavat. Itse taas teen suurimman osan valinnoistani viidakkorummun, kritiikkien ja muun keskustelun pohjalta. Kaikkein eniten kuitenkin näytän keskittyvät tuttuihin, jo hyviksi havaitsemiini tekijöihin.
Stamps: Kirjoitukseni koski tilastollista jakautumista lukemiskäyttäytymisessäni, ei yksittäisiä kirjailijoita. Esiin nostamasi muumit nyt esimerkiksi olen lukenut monituisia kertoja vähän väliä aina siitä lähtien, kun niihin lukiolaisena tutustuin.
Mitä rahastamiseen ja ratsastamiseen tulee, niin Muumi-kirjojen ja eksistentialistien yhteydet ovat kiinnostaneet minua noin kymmenen vuoden ajan. Se on ollut minulle henkilökohtaisesti tärkeä aihe, johon halusin syventyä kunnolla silläkin uhalla, ettei tutkimustuloksiani koskaan julkaistaisi. Sanoisin, että se ratsastamisesta. Olen nyt työskennellyt aiheen parissa neljän ja puolen vuoden ajan, tosissani, ja jos saan siitä kaksi tai hyvässä lykyssä neljäkin tuhatta euroa, en osaa pitää tekoani myöskään rahastamisena. Ehdotan, että luet kirjan ensin, tuomitset vasta sitten.
Ja Hymyilevä eläkeläinen: oikeassa olet. Tekijän ja teoksen välisestä suhteesta pitäisikin varmaan kirjoittaa.
Muutama vuosi sitten Savonlinnassa kirjaseminaarissa kirjailija Anneli Pääkkönen näytti tekemäänsä kritiikkitilastoa Hesarista: en muista tarkkoja lukuja, mutta täsmälleen saman suuntainen oli havainto kuin Jukalla: miehet saavat enemmän palstatilaa. Pääkkösen analyysissä oli vielä lisäyksenä se, että miesten ja naisten kirjoja julkaistiin ao. vuotena saman verran, tyyliin 52 + 48 prosenttia. Silloin oli nähtävissä myös se, että arvioitavissa lehdissä oli selvästikin ollut enemmän mieskriitikoita.
Sanoit:
”Todettakoon, että itseäni kiinnostaa tässäkin nimenomaan tasa-arvon toteutuminen, ei nais- tai miesasia.”
Sanon: Sama asia se kiinnostaa minuakin. Vertailuun toki tarvitaan jokin ominaisuus, tästä ei pääse. Esimerkiksi nyt sukupuoli, mutta se voi toki olla muukin seikka, jään mielenkiinnolla seuraamaan ajatuksenjuoksuasi.
Luen joka torstain Aamulehden Moro-liitteestä kiinnostavimman osan eli listan Tampereen kaupunginkirjaston kymmenestä varatuimmasta kirjasta. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että niistä suurin osa on naisten kirjoittamia. Tänään kymmenestä kirjasta naisten kirjoittamia oli seitsemän ja puoli (yksi teoksista oli Katja Boxbergin ja Taneli Heikan pamfletti). Kertooko tämä siitä, että kirjaston aktiivikäyttäjistä suurin osa on naisia? Ehkä niin. Ehkä naiset myös varaavat teoksia useammin kuin miehet. Tämä siis perustuen siihen oletukseen, että naisten kirjoittamia teoksia lukevat enemmän naiset kuin miehet.