Kului seitsemän vuotta, ennen kuin löysin lastenkirjan, jota kuunnellessa lapseni nukahtaa. Iltasatu on ollut meillä pakollinen rituaali aina, mutta ikinä siihen ei ole nukahdettu. Tolkienin Lohikäärmevuori onnistui kuitenkin siinä, mitä olin jo alkanut pitää mahdottomana: kirja on tarpeeksi kiinnostava kelvatakseen iltasaduksi mutta samalla niin jaarittelevan tylsästi kirjoitettu, että jo neljä-viisi sivua riittää iskemään tyttäreni tajuttomaksi. Hieno juttu!
Kuva: Tove Jansson
Jukka Laajarinne 
Aika hämentävää.
Ei siis tuo mitä kirjoitit, vaan tuo kuva ja se, että tunnistin kuvan Tove Janssoniksi ja ensin jopa luulin itse kirjaa joksikin muumijutuksi, siis enenkuin luin tekstiäsi. Hämmentävää tässä on se, etten ole oikeasti juuri muumeja harrastanut. Ja Lohikäärmevuori ja muut Tolkienit jäivät aina lukematta ja enäähän näitä pitkäpiimäisiä jaaritteluja ei tarvitse lukea, koska ainakin jotaiin mokomalta on pitkäpiimäisen jaarittelevaksi elokuvaksikin käännetty.
Toinen hämmennystä sisältänyt asia oli se, että luullessani vielä kirjaa Muumiksi, ihmettelin, kuinka tyttäresi voi siihen nukahtaa.
Voisin jaaritella lisääkin, sillä aikaa pitää tappaa. Tappaa. Se on nirhattava ennekuin se nirhaa.
Niin.
Mitähän sitä sitten kirjoittaisi? Mitähän sitä kehtaisi kirjoittaa? Tämä on kuitenkin tällainen julkinen sähköpostike. Kastike oli sana, joka tuli tätä lausetta edeltävästä mieleen. Outoa, sillä eihän sähköpostikkeella ja kastikkeella ole mitään tekemistä keskenään.
Äh, tämä on sinun blogisi, en minä jaksa kirjoitta enempää, ei raapustelua kuitenkaan kukaan lue.
Ja Peter Jackson sitten tekee tästä yhdestä kirjasta trilogian. Hänhän pusersi Tarun Sormusten Herrasta kolmeen parituntiseen, joihin mahtui nk. varsinaisen juonen ohella tavattoman tökeröitä irtovitsejä (ja myös, tunnustettakoon, visuaalisesti äärikomeita silmäkarkkisekvenssejä).
Juuri niin kuin kaikkien meidän tuntemamme aforistikko Osmo Suurnäkki ammoin sanoi: ”Romaanifilmatisoinnissa valkokangastoiminnan määrä on suorassa käänteisessä suhteessa alkuperäisteoksen unettavuuteen.”
Anu: Suhteessa aikaan olemme sellaisessa tapa-ja-tule-tapetuksi -tilanteessa. Hirvittävä vihollinen.
JoS: Sormusten Herra -leffatrilogiaa katsellessa meinasi kyllä tulla uni silmään muutamassa kohdassa. Saas nähdä, miten käy Hoppelin kanssa. Mutta mikseivät ne tee suoraan televisiosarjoja, jos kerran eivät osaa tehdä itsenäisiä elokuvia? Molemmat teokset sopisi pilkkoa paljon useampaankin kuin vain kolmeen osaan – sen verran irrallisista episodeista kertomukset on koottu.