Sain suullisen huomautuksen: en ole viime aikoina kirjoittanut tänne mitään kiipeilyjuttua.
Aivan totta. Kiipeily merkitsee minulle esteettisiä ja eksistenttisiä juttuja, hienoja tai jopa yleviä näköaloja, mahdollisuuksia mennä sinne, minne muuten ei voisi mennä. Sen semmoista.
Mitään tuollaista ei yksinkertaisesti viime aikoina ole ollut kuvioissa. Paitsi ehkä jotain hiihto- ja kesälomien suunnitteluja. On vaan välillä käyty sisällä, ja siellä on jokseenkin tämmöistä:
Kauniaisissa. Kuva: Oskari Sneck
Ei siis paljonkaan raportoitavaa. Ellei lasketa sitä, että nyt, monen päivän mittaisen pakkaskauden alkaessa kävelen olohuoneen ja keittiön väliä edestakaisin kuin vangittu eläin. Kunhan vielä joulun sukulaisvierailut hoidetaan, niin… ULOS!
Jukka Laajarinne 
No joo, kyllä toi tollanen harrastus teiltä kapeilta ihmisiltä onnistuu, mutta vaikka vahva olenkin niin en kyllä jaksaisi kannatella yli 0,1:htä tonnia sormillani ja varpaillani.
Nuorempana kävin keskieuroopassa katsomassa kun serkkupoika kiipesi vuorella ja siinä istuskellessani oluen äärellä välillä kiikareilla häntä vilkuillen totesin että on se vaan hullua puuhaa…