Kun lehdessä kerrottiin 26 metriä korkeasta lumikasasta, alkoivat aivoni raksuttaa: sehän on niin korkea, että se voi vaikka jäätiköityä! (Kun lunta pakkautuu runsaat 15 metriä paksuksi kerrokseksi, muuttuu lumi- tai jääpeitteen alaosa paineen vaikutuksesta notkeaksi ja alkaa hitaasti virrata.) Pakko käydä katsomassa.
Ystäväni Jarkko Lindblad oli helposti puhuttavissa tutkimusmatkalle, ja niinpä me tänään löysimme itsemme itsemme ja lumikasamme Maununnevasta.
Siinä se on. (Klikkaamalla kuvaa saat sen näkymään isompana.)
Ensimmäinen kerta, kun näen lumivyörytuhoja Etelä-Suomessa. Tai saattavathan ne olla kaivurinkin tekosia. Kuvan (c) Jarkko Lindblad
Ylös! Korkeammalle!
Jarkko Lumikasan etelähuipulla klo 11:25.
Kasan etelä- ja pohjoishuippujen välistä kulkevalla tiellä näkyy ihan oikea railo! Jää allamme on kuin onkin liikkeessä.
Ympäristö muistuttaa suuresti alppijäätikköjä. Surrealistinen tunnelma saa minut enemmän kuin innostumaan. Kuvan (c) Jarkko Lindblad
Jos minulta kysyttäisiin, tämä ylevä paikka määrättäisiin suojelukohteeksi. Siihen pitäisi tuoda aina vain lisää lunta, niin ettei se koskaan pääsisi sulamaan, ja korkeuttakin sille voisi teettää vielä toisen mokoman.
Kiipeilypiireissä on tapana harmitella, ettei Suomessa ole vuoria. Nyt on, pienen hetken. Tai no, jos ei vuori, niin jäätikkövaelluspaikka kuitenkin.
Pohjoishuippu, klo 12:07. Kuvan (c) Jarkko Lindblad
Suosittelen Maununnevan lumenkaatopaikkaa kaikille lähiseudun retkeilijöille. Yhtään liioittelematta: todella hottia, hienointa juuri nyt! Vierailu kannattaa toteuttaa mahdollisimman pian, sillä tämä, kuten monet isommatkin jäätiköt, on katoava luonnonvara.
Jukka Laajarinne 