Aika haipakkaa. Syksyn kirja on nyt taittovaiheessa. Niinpä ennätinkin toissailtana WSOY:n lasten- ja nuortenkirjallisuusosaston kesäkekkereille Villa Kiveen. Jossa oli ihan kivaa. Kustantamo on siirtymässä perinteisestä kaksikausijärjestelmästä kolmeen julkaisukauteen vuodessa. Pieni askel kohti kvartaaliajattelua. Oikeasti ihan hyvä juttu, luulen. Käytäntö näyttää.
Mutta mitä nuo kolmannesvuodet nyt sitten ovat? Tribaaleja?
Juhlissa kuljeskeli joku huijari. Se käänsi ihmisten silmät ja pisti pakan ihan sekaisin ja silti tiesi, mikä kortti. Kerroin järjestäjille ja pyysin heitä poistamaan tyypin paikalta, mutta se sai jatkaa toimintaansa kaikessa rauhassa. Taikuri, muka.
Huijari!
Onginnassa oli kivat palkinnot. En ole vielä korkannut.
Eilen oli sitten Kirjailijaliiton seminaari sekä kokous sekä päivällinen. Edellisen päivän kemuista oli vielä nähtävissä jälkiä, esimerkiksi Karjalaisen Jussin nimilappu verannan tolpassa. Paneelikeskustelussa Tuula-Liina Varis, Saara Kesävuori, Jukka Petäjä ja Putte Wilhelmsson keskustelivat kulttuurijournalismin ja aivan erityisesti kirjakritiikkien tilasta.
Pari kiinnostavaa pointtia pitää mainita. Esimerkiksi Variksen huomio siitä, että kritiikki oli aikoinaan osa kirjallisuusinstituutiota, josta se luisui journalismin osaksi, joka taas on muuttunut uutisoinniksi. Ajatusta tuki myöhemmin, taisi olla Eeva Kilpi, joka kertoi, miten ennen vanhaan yliopiston professorit kirjoittivat arvioita, jotka olivat samalla kunnollista kirjallisuusesseistiikkaa.
Missä sellaista enää näkee?
Ei missään. Koetapa mahduttaa kunnollista esseistiikkaa 1500 tai 2000 merkin mittaan, mikä saattaa useinkin olla lehden asettama kvantitatiivinen rajoitus.
Miksi nykykritiikki sitten on muodoltaan noin lyhyt?
Jos tilanne on se, minkä Petäjä väittää olevan, että esimerkiksi Hesarin kritiikit kattavat 75% kotimaisesta aikuisten kaunokirjallisuudesta (lasten- ja nuortenkirjallisuuden kattavuus on yllättäen paljon heikompi) voisi selitys löytyä osin siitäkin. Kirjallisuuden kenttä on laajentunut ja fragmentoitunut. Kirjoja julkaistaan jotain… kymmenen?… kertaa enemmän kuin 80-luvulla. Ei niistä kaikista esseitä voi kirjoittaa. Paitsi tietenkin, jos kulttuurisivut kasvatettaisiin ihan toiseen mittaan kuin mitä ne nyt ovat. Tai jotain.
Tänään on vuorossa välipäivä. Huomenna esiinnyn Vastarannan kiiskessä (ks. Keikkakalenteri).
Jukka Laajarinne 