Kirjoittaminen rakkaus

Silloin tällöin kirjan kirjoittamista verrataan rakastumiseen. Viimeksi törmäsin vertaukseen Joël Dicker-sitaatissa: ”Kirjan kirjoittaminen on samanlaista kuin rakastuminen: se saattaa satuttaa pahasti.”

Rakastumispuolen ymmärrän metaforasta, mutta metaforaa en. Onneton rakkaus on kipeä juttu. Mutta entä kirjoittaminen? Ei ikinä! Kirjoittaminen ei tee kipeää, vaikka se voi joskus olla vaikeaa. Keskeneräisen tekstin kanssa olen yksin, se on osa minua. Se ei katso minua kuvaruudulta, ei petä, ei ymmärrä minua väärin, ei ala sekoilla eikä jätä minua. En ole sille mitään velkaa, en ole sille mistään vastuussa. Itselleni vain.

Intohimoinen suhteeni keskeneräiseen tekstiin kyllä on. Jaksan puhua siitä ystävilleni. On jännittävää tutustua tekeillä olevaan kirjaan, kun se paljastaa minulle salaisuuksiaan. Siitä on vaikea pysyä erossa silloin. Uudelleenkirjoittamisen vaiheessa, kun arki ja toisto alkavat tulla mukaan suhteeseen – me olemme tässä samassa tilanteessa taas! –, alan tuntea sitä kohtaan pientä tyytymättömyyttä. Joku, ehkä kustannustoimittaja, sanoo jotakin, mikä saa minut näkemään rakkaan tekstini hieman vajavaisena. En ole tyytyväinen. Huomaan yhtäkkiä, että haluan kirjan muuttuvan, ihan vähän vain mutta toisenlaiseksi kuitenkin. Siitä se alkaa, toisen muuttaminen. Aivan vaivihkaa siinä alkaa unelmoida ihan muiden tekstien kirjoittamisesta, ja siellähän niitä onkin, tulevien mahdollisten teosten viettelyksiä.

Jossain vaiheessa kaikki on ohi. Toisin kuin rakkaudessa, kirjoittamisessa on helppo päästää irti. Puhun nyt tietenkin vain itsestäni. Jotkut palaavat muokkaamaan teoksiaan yhä uudelleen, vuosienkin jälkeen. Yhteiset vuodet vain ovat takana. ”Meillä oli kivaa, mutta, tuota, minulla on nyt toinen teksti, ja sinunkin kanssasi tämä on viime aikoina tuntunut ihan työltä.” Ei pienintäkään eroamisen tuskaa. Internetissä kuitenkin tulee välillä vähän stalkkailtua/googlailtua. Mitähän sille nykyään kuuluu? Onkohan sillä (toivottavasti!) uusia rakastajia?

Sen jälkeen, kun Pinnan alla pimeä lähti elämään omaa elämäänsä, sillä on ollut esimerkiksi tällaisia ihmissuhteita:

”Laajarinteen romaanissa on spekulatiivisen fiktion juonne, mutta sen fantasiaelementit ovat oikeasti pelottavia.” (Marko Hautala)

”Pinnan alla pimeä lienee kirjakeväämme omintakeisimpia ja kylmäpäisen kiehtovimpia teoksia.” (Jani Saxell, Parnasso)

”Makrotasolla tarkastellen Laajarinne on luonut kriittisen ajankuvan. Teoksessa on hämmästyttävän paljon yhteyksiä nykypäivään.” (Anne Haikola, Nousu)

”Päähenkilön ammatillinen osaaminenkin taitaa olla mielikuvituksen tuotetta.” (Taina J, Kaksi sivullista)

”Pinnan alla pimeä on sopivalla tavalla haastava, älykäs ja samaistuttava kirja. Se muistuttaa ihmisiä siitä, että vaikka jokin asia on jäänyt taakse, se ei välttämättä ole lakannut olemasta.” (Shimo Suntila, Tähtivaeltaja)

”Viihdyttävä kerronta yhdistyy korkeakirjalliseen, temaattisesti rikkaaseen sisältöön.” (Artemis Kelosaari, Kritiikki)

”Jukka Laajarinne on kirjoittanut teoksen, jossa kutakuinkin kaikki on oudosti kohdallaan.” (Harri Erkki, Portti)

”Laajarinteen romaanista avautuu äkkiä muitakin kerroksia. Toki ne viittaavat Carl Jungin psykologisiin teorioihin ja dystooppisen tieteiskirjallisuuden klassikoihin, mutta moninaisen aineiston yhdistelmä on Laajarinnettä itseään ja materiaali on oikein pätevästi järjestelty.” (Kauppalehti)

”Uutuuskin on tieteistarina, vaikka sitä markkinoidaan psykologisena trillerinä. Kirja muistuttaa hieman puolalaisen scifi-mestarin Stanislaw Lemin teoksia.” (Pertti Avola, Helsingin sanomat)

”Romaani on jännittävä kokeilu asetelmasta, jossa aine on alisteinen hengelle ja ruumis sielulle.” (Helena Miettinen, Savon Sanomat)

”Pinnan alla pimeää on kutsuttu psykologiseksi trilleriksi, mutta tämän mainoslauseen ei kannata antaa hämätä. Kyse on paljon enemmästä.” (Omppu Martin, Reader, why did I marry him?)

”Oletko valmis venyttämään tietoisuuden ja todellisuuden rajoja – tai käsitystäsi niistä? Sukella rohkeasti suoraan pinnan alle!” (Suketus, Eniten minua kiinnostaa tie)

”Pinnan alla pimeä on omituinen kirja. Se sisältää paljon kummallista ja kysymyksiä herättävää aineistoa. Tarinan omituisuus ja epämääräisyys viehättävät.” (Mikko Saari, Kirjavinkit)

”Uhan tuntu, jopa kauhu pirskahtelee voimakkaastikin pintaan.” (Annika Kivi, Rakkaudesta kirjoihin)

”Voi olla, että kirjan tarkoituksena oli juuri se, että lukija saa analysoida, purkaa kirjaa mielessään kuin aivopähkinää, mutta minulle tämä ei avautunut, enkä halunnut etsiä sanakirjaa lukemisen aikana ja suomentaa jatkuvasti.” (Marika, Usva)