Sisältää juonipaljastuksia.
Lankalauantaina pahat henget riekkuvat kontrolloimattomasti ympäriinsä, joten katsoimmepa mekin kauhuelokuvan. Kaverit olivat kehuneet David Robert Mitchellin It Followsia sen verran, että kiinnosti.
Elokuva alkaa iltaisella tai öisellä kohtauksella, jossa nuori tyttö säntäilee kotikadullaan kauhuissaan, ottaa isän auton alleen ja ajaa pakoo rannalle. Hän keskustelee isänsä kanssa puhelimessa, pahoittelee että on ollut vanhemmilleen kauhea eikä tiedä, mistä kauhea käytös on johtunut. Aamulla tyttö on jo kuollut.
Tarinan juoni on lyhykäisyydessään seuraavanlainen: Jay, opiskelija, saa sukupuoliyhdynnän seurauksena peräänsä yliluonnollisen olennon, joka etenee kävellen ja pyrkii tappamaan hänet. Ellei hän anna seksin välityksellä olentoa eteenpäin. Kammotuksen siirtäminen uudelle uhrille ei ole pysyvä ratkaisu. Jos tämä kuolee, olento palaa jahtaamaan edellistä saalistaan.
Limakalvokontaktista seuraava kauhu on houkutellut monet ajattelemaan, että elokuva on oivaltava allegoria sukupuolitaudista. Selitys ontuu. Sukupuolitaudista ei parane siten, että sen tartuttaa eteenpäin. Ja jos tästä olisi kysymys, eikö saman tien noin 90% (stubbilainen lukema) kauhuelokuvista kertoisi sukupuolitaudeista? Seksin ja kuoleman välinen yhteyshän on amerikkalaisissa nuorisokauhuelokuvissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Juoni menee näin: nuoret harjoittavat esiaviollista seksiä (syrjäisellä mökillä, autossa parkkipaikalla kuun loisteessa, telttaretkellä, you name it), ja noin kymmenen minuuttia myöhemmin jonkinlainen hirviö tai psykopaatti tai yliluonnollinen voima alkaa pistää heitä palasiksi. Ensi silmäyksellä It Followsin perusidea ei tästä hyvin tunnetusta kuviosta ihmeemmin poikkea. Se lähinnä selittää ääneen seksi-kuolema-suhteen, joka on muissa nuorisokauhuelokuvissa läsnä implisiittisesti.
Edellä mainittu ei vielä vastaa kysymykseen, miksi kauhusta pääsee tilapäisesti eroon panemalla. Kun tarkastelemme It Followsin sukupuolisuhteita, saatamme saada aiheeseen pientä lisävaloa.
Jay saa kauhun kintereilleen poikakaveriltaan Hughilta. Suhde kuvataan alkuvaiheissaan olevaksi. Nuoret eivät oikeastaan tunne toisiaan vielä. Kuinka vakavasta suhteesta on kysymys? Ei ehkä kovinkaan. Yhdynnän jälkeen takapenkillä Jay kuitenkin yrittää rakentaa syvempää suhdetta: hän kertoo poikiin ja seurusteluun kohdistuneiden unelmiensa olleen unelmia vapaudesta. Ja heti tämän jälkeen käy ilmi, ettei myöskään Hugh ole hakenut rakkautta. Poika on käyttänyt Jayta hyväkseen, halunnut antaa hirviönsä eteenpäin. Mikään ei ole ollut aitoa: hän on valehdellut nimensä ja osoitteensakin.
Hugh pakottaa Jayn kuulemaan ja ymmärtämään totuuden ja palauttaa luhistuneen tytön tämän kodin ovelle.
Elokuvan hirviö saattaisi olla tässä: se, että Jay onkin vain tullut käytetyksi hyväksi. Päälle päin kevyt suhde on kuitenkin pitänyt sisällään odotuksia, ja nyt tyttö on jätetty ja ihmissuhde on osoittautunut valheeksi. Hirviön antaminen eteenpäin näyttäytyy nyt korjauspanona: paikkaussuhde sysää petetyn sydämen tuskan etäämmäksi, saa hetkeksi tuntemaan olevansa taas kaivattu. Mutta kuten jokainen, joka on joskus kärsinyt suurista menetyksistä, tietää: tyhjyys tulee aaltoina takaisin.
Jay antaa kirouksen eteenpäin muttei syyllisty vastaavaan kusettamiseen kuin Hugh. Greg tietää, mistä on kysymys – mutta pääsee hengestään muutaman päivän kuluttua. Mikä Gregin tappaa? Kyseessä oli pelkkä kaveripano ilmeisesti ilman sen suurempia tunteita kummaltakaan suunnalta. ”It was not a big deal”, kuten Jay itse asian ilmaisi, ja jonkin aikaa näyttikin siltä, kuin Greg selviäisi hengissä. Kuin kauhu ei olisikaan hänen kintereillään.
(Gregin tappaessaan hirviö ottaa pojan äidin hahmon. Veriteon hetkellä hirviöäiti ja poika ovat mitä freudilaisimmassa asetelmassa, äiti pojan päällä kahareisin, molemmilla pelkät alusvaatteet yllä. Ehkä Gregin tuhoaakin sisäistetty äiti, aikaisempien sukupolvien virallinen seksuaalimoraali?)
Mutta kohta kuolema on taas Jayn kintereillä. Tällä kertaa sen ottaa kantaakseen kiltti naapurin poika, jonka kanssa Jay on joskus pienenä suudellut ensimmäisen kerran. Ja kohta elokuva loppuu. Jay ja Paul kävelevät kadulla käsi kädessä, ja se seuraa. Mikään ei ole lopullisesti ratkennut, mutta tunnelma on toiveikas. Ehkä he pystyvät yhdessä selviämään hengissä, ehkä aito läheisyys voittaa rikkinäisyyden? Kenties Paul, vaikkei olekaan testosteronihuuruinen alfauros, on sittenkin edes hieman enemmän ”big deal”, ehkä jopa se oikea elämänkumppani? Ihan niin kuin Harlekiini-kirjoissa, kuulemma. Ja siksi seksi hänen kanssaan ei ehkä ollutkaan vahingollista.
Lopulta It Follows tuntuisikin kertovan rakkaudettomasta ja rakkaudellisesta seksistä. Jos se nyt ylipäätään mistään kertoo; ohjaaja on tietenkin vain halunnut tehdä kivaa teinikauhua sen enempää miettimättä, mistä visiot nousevat. Eikä kaikkien juonenkäänteiden tolkullisuuttakaan ole tehdessä kyselty, mutta se on jo toinen juttu.
Jukka Laajarinne 