Luin juuri Virpi Salmen pöllöpäisen kolumnin Hesarista.
Salmen lähtökohtana on, että kodinhoidontuki, antaessaan äideille mahdollisuuden jäädä pois töistä, aiheuttaa naisten työttömyyttä, ja on siksi järjetön. (Sivuutan tässä Mikkoloihin perustuvan ad hominem -retoriikan, vaikka aivan reilua olisi vastata Salmelle samalla mitalla: Keltikangas-Järvinen on alan tutkija, Salmi taas Nyt-liitteen entinen toimitussihteeri. Veto olisi kuitenkin yhtä halpamainen kuin Salmen, joten jätän sen tekemättä.)
Virpi Salmesta on vaikea löytää tutkimustuloksia, joihin keskustelussa viitataan. Vinkki: varteenotettavassa kirjallisuudessa on yleensä ns. lähdeluettelo – se löytyy tavallisesti sieltä aivan kirjan tai artikkelin lopusta. Toinen vinkki: liikkeelle voi lähteä vaikka Farquharin (2007) useasta eri maissa tehdystä tutkimuksesta tekemästä yhteenvedosta, johon voi tutustua tässä. Pari sanaa tutkimuksen tuloksista: Pienimuotoinen laitoshoito voi olla kognitiivisille taidoille edullinen juttu. Enemmän kuin 2,5 tuntia päivässä ei kuitenkaan tuo lisäetua, ja saavutetut edutkin kadotetaan ajan myötä, ellei jatkokoulutus huomioi riittävästi jo tehtyä työtä. Laitoshoito on haitaksi terveydelle ja mm. lisää antibioottien kulutusta. Liian intensiivinen päiväkotiosallistuminen saattaa aiheuttaa antisosiaalista käytöstä (asiasta kiinnostuneen kannattaa tutustua stressinsäätöjärjestelmän toimintaan ja kehitykseen) sekä heikentää vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta. Hyödyt ja haitat lienee syytä asettaa omia valintojaan punnitessaan vastakkain sen sijaan että väittäisi, että se toinen vaakakuppi on tyhjä – tai kadoksissa, kuten Salmelta.
Menen nyt suoraan Salmen loppupäätelmiin, koska niistä minulla on mielipide:
”Lapsen etu ei ole muuta kuin on epämääräinen tekosyy, jolla voi perustella mitä tahansa itselleen edullista lähtien siitä, että meillä on järjestelmä, jolla tuetaan maailman korkeimmin koulutettuja naisia jäämään työttömiksi.
Sen sijaan yhteiskunnan etu on paljon yksiselitteisempi. Sen mukaan aikuisen naisen paikka on töissä.”
Virpi Salmen mukaan yhteiskunnan etu on palkkatöissä. Yhteiskunnan etu on siis se, että jollekulle muulle kuin lapsen äidille maksetaan lapsen hoitamisesta. Vieraan lasta hoitava on yhteiskunnalle eduksi, omaa lastaan hoitava ei. Miksiköhän minulla on sellainen tunne, että jokin tässä haiskahtaa?
Virpi Salmen mukaan yhteiskunnan etu myös poikkeaa sen jäsenten eduista. Jos isän tai äidin etu on saada jäädä kotiin, on yhteiskunnan etu jotain aivan muuta. Ja minä kun olin kuvitellut, että yhteiskunta on ihmisiä varten. Ehkä olen myös ottanut liian tosissani sen retoriikan, jonka mukaan modernin yhteiskuntamme tärkeimpiä perusteita on se, että se mahdollistaa erilaisten elämänvalintojen tekemisen – sen sijaan, että vaikkapa pohjoiskorealaisten tavoin joutuisimme alistumaan diktatuurille. Juuri näitä valinnan mahdollisuuksia vastaan Salmi kirjoituksessaan hyökkää: ihmisten ei tule valita edullisimmaksi katsomaansa ratkaisua vaan se, jota Virpi Salmi pitää edullisimpana.
Jos minulta kysytään, elämme jo 2000-lukua, ja aikuisen ihmisen paikka on siellä, missä aikuinen ihminen itse pitää tärkeimpänä olla.
Jukka Laajarinne 
Hei, kannattaa pitää mielessä, että V.Salmi on ennenkin ansioitunut idioottimaisista mielipiteistä ja kirjoituksista. Ei siis yllättävää hänen suunnaltaan kärjistää jokin asia (kotona makaavat kotirouvat, joiden lapset ovat jo koulussa, töihin!) muotoon, joka ei enää osukaan mammalahkolaisia nilkkaan vaan niitä pakkotilanteessa työn/kodin valinneita vanhempia päin näköä.
Kyllä muakin ottaa päähän, kun kolmatta vuotta hoitovapaalla (mies tienaa vatusti, mutta oirehtii jo vakavasti burn outia, talo on kallis ja kaksi autoa) oleva yhden lapsen äiti katsoo minua pää kallellaan ja sanoo lempeällä äänellään, että ”kyllä lapsen hoitoon laittaminen ennen eskaria on ihan vaan vanhempien itsekkyyttä ja se on kaikki pois lapselta – turha on sitten miettiä, mistä sitä syrjäytymistä ja ongelmakäyttäytymistä tulee, kun vanhemmat lapsensa hylkäävät hoitoon pitkiksi päiviksi”. ARGH. Onneksi ovat harvassa nuo.
Enemmän tapaan niitä, jotka painavat pitkää päivää saadakseen perheelle ruokaa pöytään, vihaavat työtään, mutta tekevät sitä lastensa kuva silmissä ja niska hiessä, potevat syyllisyyttä huonosta vanhemmuudesta ja läsnäolon vähäisyydestä joka ikinen päivä aamusta iltaan, ovat väsyneitä viikonlopun ja miettivät, että tätäkö tämä on ja kohta noi muuttaa pois kotoa. JOS on taloudellisesti mahdollista, pitäkää penska kotona nyt ainakin se eka vuosi, ja vaikka toinenkin. Onhan se ylellisyyttä, johon kaikilla ei oo varaa. Mutta älkää menkö siellä hiekkiksellä kehua retostamaan ja alentuvasti kommentoimaan niitä toisen valinnan tehneitä: se on sama kuin menis lottovoittajana päivittelemään, miksei kaikki osta S-sarjan Mersua vaan ajavat vaarallisilla vanhoilla Toyotoilla.
Viisaasti laitettu, Minttu! Olisi tosiaan syytä muistaa, että ihmiset tekevät ratkaisujaan ihan erilaisten reunaehtojen vallitessa, ja kaikilla ei paljon vaihtoehtoja ole. Mutta jos niitä vaihtoehtoja on, niin sellaisina niistä olisi myös iloittava. Mikkosten tavoin V. Salmi tuntuu menevän siihen yksisilmäiseen porukkaan, joiden mielestä kaikkien tulisi toimia samoin, ja vaihtoehtoiset ratkaisut ovat yksinkertaisesti vääriä.
Kiitos Jukka hyvästä vastauksesta Virpin kolumniin! Teki itsekin mieli kommentoida sitä, mutta en vain jaksanut. Tietyn tyyppiseen idiotismiin ei vain jaksa enää kuin pudistella päätä ja huokaista syvään.
Vietin myös aikoinani 4 vuotta joutoaikaa lasten kanssa kotona. Mutta ilmankos minusta tällainen yhteiskunnan luopio sitten kasvoikin.
Koskahan Virpi ryhtyy ajamaan taiteilijoita kotoa kunnon töihin? Minusta hänen tulisi puuttua tähän epäkohtaan samalla rivakkuudella.
Luin epäuskoisena Virpin kirjoituksen hiljattain. Mulle tuli mieleen siitä (+ Jukan kirjoituksesta) seuraavia asioita:
– Virpi Salmen pitäisi mennä töihin. Jos lasten hoitaminen ei ole riittävän tuottavaa työtä, niin ei silloin lehtiin kirjoittelukaan sitä ole.
– Poliittiset kannanotot, joissa ollaan huolissaan lasten hyvinvoinnista ja sen varjolla jyrätään järkevät mielipiteet _on_ turhauttava ilmiö, mutta ei sitä pitäisi sekoittaa todelliseen lasten – tai yleensä ihmisten – etujen puolustamiseen
– Mä en todellakaan tahdo olla osallisena sellaisessa yhteiskunnassa, jossa palkkatyö on ihmisen mitta. Se on vihoviimeinen ajatusmalli ja ajoittain on vaikuttanut siltä, että vastakkaiset ajatusmallit ovat alkaneet saamaan kannatusta, kunnes sitten taas joku törppö päättää ryhtyä vastustamaan sitä Hesarissa. ”Työn” arvostus on saanut meidän yhteiskunnassa aivan älyttömät mittasuhteet. Lainausmerkit siksi, koska mä en oikein enää tiedä mitä sillä varsinaisesti tarkoitetaan. Työ tuntuu olevan jokin myyttinen asia, joka ratkaisee kaikki ongelmat. Mä olen tätä pohtinut viime aikoina aika lailla ja tullut siihen tulokseen, että on ihan hyvä, että ihmisillä on ns. oikeaa työtä, jonne voi mennä aamuisin ja jossa joku kertoo mitä duunataan. Ja että siitä saa rahaa, jota voi kuluttaa ja josta valtio saa osansa ja sitä kautta pitää yllä meidän kaikkien hyvinvointia. Silti, jos joku keksii vaihtoehtoisen tavan elää eikä koe tarvitsevansa ylhäältäpäin ohjattua toimintaa, ei sen pitäisi olla milläänmuotoa tuomittavaa. Kuten Jukka mainitsi, me kaikki olemme osa yhteiskuntaa ja sen pitäisi olla meitä varten, ei suinkaan toisinpäin. Tästä ”työ vs. ihminen” -teemasta voisi saada aikaiseksi pitkän kirjoituksen, mutta ehkä jätän tämän tähän. 🙂
– Mitkä ovat Virpi Salmen motiivit? Yleensä hän arvostelee jotain toissijaista asiaa, kuten sitä, että Helsingistä hänen mukaansa tahdotaan tehdä trendikäs kaupunki pidentämällä terassien aukioloaikoja ja jostain syystä se ei ole hyväksyttävää. Nyt kohteena on meidän arkielämä. Saisi pysyttäytyä marginaalisten asioiden vatvomisessa; silloin sen jotenkin vielä kestää.
Mukavaa, Jukka, että kirjoitit aiheesta. Hesarin sivuille kommentointi on toisinaan ikävää, koska sinne tulee niin paljon potaskaa, että siellä varsinainen keskustelu on vaikeaa. Ja kiva huomata etten ole ainoa tuohtunut.
Tämä on valtavan monitahoinen asia johon on monta näkökulmaa. Kommentoin tässä nyt vaan tuota ns. tuottavan työn ja kotiäitiyden vertailua, joka on mun mielestä lähtökohtaisesti vähän kyseenalaista.
Palkkatyöhön yleensä kuuluu myös että työn laatu pysyy tietyissä hyväksyttävissä rajoissa. Äitiydessähän näin ei ole – aivan ääritapaukset poislukien – eikä siten voida myöskään soveltaa yleispätevästi joka yksilölle sopivana sääntöä ”Lapsi voi kotona hyvin ja muualla huonosti”. Asia voi olla myös päinvastoin.
Perustellaanhan esimerkiksi subjektiivista päivähoito-oikeutta mm. sillä, että sen avulla tietty osa lapsista saa edes yhden lämpimän aterian, sosiaalisia kontakteja yms. yhtä lailla kasvulle tärkeää kuin äidin hoiva. Eli tällaisessa tapauksessa päivähoitoon vieminen nähdäänkin HYVÄNÄ asiana.
Mutta loppupeleissähän nainen tekee aina jotain väärin – jää lasten kanssa kotiin, menee töihin lasten ollessa pieniä, tekee lapset liian varhain tai liian myöhään tai ei ollenkaan. Aina jollakulla on siihen jotain sanomista 😉
Kyllä minäkin pidän subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta. Sitä on meidänkin perheessämme hyödynnetty ja tarpeelliseksi koettu. Sen muuttaminen kategoriseksi päiväkotivelvollisuudeksi (mitä muistaakseni myös Jarkko Tontti on ehdottanut) on sen sijaan jo vihoviimeisen älyvapaa ajatus.
Juuri tämä joidenkin kummallisten tahojen yritys pistää kaikki äidit samaan muottiin tyyliin: ”Naisen paikka on kotona” tai: ”Naisen paikka on palkkatyössä” on juuri sitä, mitä on syytä vastustaa.
Varsinaisen blogaukseni toiseksi viimeinen sana on jossain määrin harkittu. Se ei ole ”mukavimpana”, ”helpoimpana” tai ”kivoimpana”, ei edes ”itselleen edullisimpana”.