Kirjoittajan lukemaa

Seuraavan romaanini syntyy osin vanhalla surrealistisella menetelmällä: törmäytetään yhteen asioita, joiden ei tavallisesti ajatella liittyvän toisiinsa. Tällä kertaa törmäytyksen yhtenä osapuolena on kansainvälinen radikaali islam. Kirjan perusajatus, joitakin fragmentteja ja juonenkäänteitä on jo olemassa (olen kypsytellyt ystäväni Jarkon keksimää ideaa jo pitkälti toista vuotta).

On kirjailijoita, jotka eivät kirjoittaessaan lue mitään siitä aiheesta, josta kirjoittavat. On jopa niitä kirjailijoita, jotka eivät lainkaan lue työskennellessään, koska pelkäävät ulkopuolisten ajatusten saastuttavaa vaikutusta. Itse kuulun aivan päinvastaisella tavalla käyttäytyvään joukkoon. Tahdon tietää aiheestani mahdollisimman paljon, myös sen, millaista fiktiota siitä on aiemmin kirjoitettu. Vasemmalla kädellä tai kokonaan perehtymättä muodostan asiasta kuin asiasta korkeintaan puolivillaisia käsityksiä. Lukeminen sitä paitsi muutenkin inspiroi, avaa uusia mahdollisuuksia. Jonkin kirjan satunnainen sivulause tai vähäpätöisen näköinen kappale saattaa syventää ymmärrystä aiheesta enemmän kuin kolme omassa päässä mietiskeltyä päivää.

Tässä viime aikoina lukemaani proosaa muslimisiirtolaisista:

Omar Nasiri: Jihadin sydämessä. Elämäni al-Qaidan taistelijana ja sen vakoojana

Marokkolaissyntyisen Nasirin teos kertoo olevansa omaelämäkerrallinen tositarina terroristista ja kaksoisagentista. Se on kirjoitettu b-luokan trillereiden tyyliin, helppolukuinen kuin mikä. Pikkurikollisen Nasirin tie vie johtaaBelgiassa  sukulaissuhteiden vuoksi asekaupan pariin, räjähteiden salakuljetukseen ja jopa afghanistanilaiselle koulutusleirille. Kirja on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia sieltä sun täältä: erinomainen oppi- ja tietokirja minulle. Erilaiset dramaattiset käänteet herättivät kuitenkin epäilyksiä: mitä, jos tämä onkin täyttä fiktiota, jota vain myydään autenttisena asiana, ja saan yksinomaan vääriä käsityksiä? Toisaalta kirjassa on piirteitä, jotka tukevat aitoutta. Henkilökuva, joka kertojasta syntyy, on ristiriitaisuudessaan uskottavampi kuin yhdenkään lukemani romaanin päähenkilö. Muiden henkilöiden kuvaaminen on sen sijaan paperinohutta. Tiedustelujärjestöjen toiminta taas on jotakin niin epäseksikästä ja kömpelöä, ettei kukaan trillerin kirjoittaja sellaista haluaisi kuvata. Jos kirja on mielikuvituksen tuotetta, on sen kirjoittaja monin paikoin suoranainen nero – ja kaikilta muilta osin kirjallinen raajarikko.

Hamid Mohsin: Fundamentalisti vastoin tahtoaan

Tämä romaani koukutti minut heti ensimmäisellä sivullaan. Se on kirjoitettu Albert Camus’n Putoamisen päälle, niin, että se alkaa samalla kesksutelunavauksella, jatkuu samanlaisena kohteliaana monologina (tai oikeastaan dialogina, jonka toinen osallistuja on leikattu pois) ja sivuaa paikoin samoja aiheita ja ympäristön tapahtumia. Mohsinin kirjassa ei vain juoda geneveriä vaan vihreää teetä. Hieno pastissi. Asianajajan asemesta kertoja on Amerikassa menestynyt pakistanilaissyntyinen yrityskonsultti. Changezin työ näyttää jotenkin tyhjältä, rakkaus vaikealta, ja kun lentokone törmää pilvenpiirtäjään, hän huomaa hymyilevänsä. Muslimivastaisuuden nostaessa päätään amerikassa huomaa kertoja, mille puolelle on joutunut. Vanhaa scifin ystävää kohtaus, jossa Changez katselee katsoo televisiosta, miten alikehittynyttä maata moukaroidaan kauko-ohjattavilla lentokoneilla, puhuttelee: ”… minulle tuli mieleen Terminator-elokuva, jossa roolit oli vaihdettu niin, että koneet olivatkin sankareita.”

Tahar Ben Jelloun: Lähtö

Tämän kirjan kautta havahduin Gibraltarin salmen, muutaman kilometrin levyisen luonnollisen rajan luonteeseen, jonka eri puolilla avautuvat aivan erilaiset olosuhteet. Aivan kuin Meksikon ja USA:n raja. Jellounin kirjassa kaikki sen puolen köyhät haluavat tälle puolelle, mahdollisuuksien maailmaan. Ja jotkut myös tulevat. Menestymisen mahdollisuudet näyttäytyvät kuitenkin huonoina, eikä ihmisten välinen molemminpuolinenkaan hyväksikäyttö tuota pelkästään hyvää mieltä. Eräät marokkolaisena maan tapana esitettävät jutut hiukan ihmetyttivät, etenkin kun eräät nettilähteet ovat myöhemmin antaneet viitteitä siitä, että kyseessä ovat todelliset kulttuuriset piirteet. En nyt kuitenkaan rupea vatvomaan niitä tässä sen enempää, kun en tiedä. Mutta se raja.

Muslimisiirtolaisromaanien kansissa näemmä katsotaan tolla lailla päin, vasen poski ulos rajattuna.