Yksi kiipeilyn parhaita puolia on vuodenaikojen vaikutus toimintaan. Tai no, siis hyvä puoli kausivaihtelu on keväällä, kun pääsee ensimmäisiä kertoja auringon lämmittämälle kalliolle, ja sitten syksyn vaihtuessa talveksi, kun pääsee ensimmäisen kerran lyömään hakkunsa jäähän.
Syksy sen sijaan… no, Annamarin kanssa meidän piti alkaa treetata teknohommia ensi kesän big wall -yritystä varten. Kävimmekin kerran, ennen kuin selvisi, että kesäsuunnitelma meni puihin. Teknoilu on semmoista vähän niin kuin palapelin rakentamista syyssateessa. Paloja on, mitä on, ja niille on niitä koloja, mitä on, ja sitten niitä asetellaan tai runnotaan väkisin paikoilleen ja toivotaan, että tuli sopiva pala. Hidasta hommaa, etenkin jos asiaa on harrastanut liian vähän, ja minun mielestäni ihan tautisen pelottavaa.
Kuva1: Meininkiä Per(u)skalliolla. Nimimuistini ei kanna henkilöimään asti.
Kuva2: Annamari hermosauhuilla. Vertikaalilinjan voi lukea vasarasta.
Kun on sitten käyttänyt puolitoista tai kaksi tuntia päästäkseen edes reilun kymmenen metriä ylöspäin ja sitten putoaa viisi alas, rupeaa miettimään, että viitsiikö sitä tuonne laelle asti näperrelläkään. Kun jo kerran hämärtääkin. Minä en viitsinyt, pakittaminen on aina se mukavin vaihtoehto.
Kuva3: Annamari toppaa.
Niinpä tässä onkin viime aikoina viihdytty enemmän sisäseinällä. Jos teknoilu on palapelien rakentelua, on sisäseinäkiipeily shakkitehtävien ratkomista, jossa vain voimat loppuvat kesken. Salmisaaren Kiipeilyareena on kyllä tuonut touhuun aika paljon lisää mieltä: paikka on meiltä katsottuna helposti saavutettavissa, henkilökunta mukavaa, espresso hyvää ja seinät korkeat.
Kuva4: Ode vääntää, Hanna varmistelee.
Mutta nyt on tosiaan alkanut taas jääkausi. Lauantaiaamuna menimme aamuyöllä (lähtö kotipihasta kahdeksalta) Kauhalan uusille neitseellisille jäille ja tahkosimme niitä eestaas, kunnes ne olivat ihan ruvella. Hähä, hyvä ajoitus! Ja ihan hyvä kauden aloitus, ekat sata metriä kiivetty (talvenavaussooloa lukuunottamatta tosin yläköydessä). Voimauttavaa!
Kuva5: Pikkis iskee kirveensä kiveen.
Jukka Laajarinne 
Muuten samoilla linjoilla kirjoituksen perusajatuksen kanssa, mutta mielestäni vertaus teknon ja sisäkiipeilyn välillä ontuu ja pahasti. Jos tekno on palapelin rakentelua, niin millä logiikalla sisäkiipeily on shakkia, peleistä jalointa? Pikemminkin se on esimerkiksi korttipeliä: samantyyppiset otteet (eli samat kortit) toistuvat loputtomasti ja varsin rajallisina yhdistelminä, mutta silti se on joidenkin mielestä jännää.
Ei se oikeaa shakkia ole, vaan shakkitehtävien ratkomista, tiedäthän, niitä, joita ennen vanhaan oli sanomalehdissä: joku on aina suunnitellut asetelman ja ratkaisun etukäteen. Ehkä nykyaikana sudoku voisi olla ymmärrettävämpi vertailukohde.