Katutaidetta

Muutamia nostoja kesän ja syksyn ajalta. (Klikkaamalla isommaksi!)

1. Oli jotenkin elähdyttävää juhannuksena huomata, että Ranskasta tuttu Space Invader oli käynyt myös Visbyssä. Ymmärtää, että tuo mosaiikkitaiteilija on kulkenut samoja katuja ja samoja kaupunkeja. Nähnyt samoja maisemia. Yllättävä yhteyden kokemus. Ehkä sitä tagien piirrustelua ja siihen luultavasti liittyvää kavereiden jälkien tunnistamista on myös helpompi ymmärtää sitä kautta.

Vasta seuraavaksi huomasin syynätä tuota ajokieltomerkkiä vähän tarkemmin.

2. Rautatien aitaan Tokoinrantaan (kahvila Pirittan lähelle) oli kesällä ilmestynyt pupuja ja sydämiä. Oivaltava uusi tekniikka: teräslankainen ruudukko oli muutettu pikseleiksi käärimällä osa aukoista muovilla umpeen. Myöhemmin luulen nähneeni raitiovaunulla ohi huristaessani samalla tekniikalla toteutetun suuren kukan tai tähden Hämeentiellä, Hakaniemen lähellä.

3. Kävin tänään saattamassa lapseni kouluun, ja paluumatkalla huomasin, että alikulkutunnelista oli tehty galleria: seinälle oli ripustettu neljä taulua: kolme pientä miniatyyrimaalausta ja yksi papyruskotka. Karuun teräsbetoniympäristöön siirrettynä halpa kitsch teki suorastaan juhlavan vaikutelman.

Tietoa kirjoittajasta

Jukka

Jukka Laajarinne Ota yhteyttä: jukka (piste) laajarinne (ät) gmail (piste) com

2 vastausta artikkeliin “Katutaidetta”

  1. Tänä aamuna pikkutaulut olivat jo kadonneet. Iltapäivällä kotiin palatessaan tytär kertoi, että jotkut pojat olivat ottaneet papyruksen kehyksistä ja vähän sen jälkeen oli kuulunut rikkoutuvan lasin (luultavasti kehyksen) ääntä. Ripustusinstallaatio kesti nuorisoa siis noin vuorokauden ajan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s