Olen niitä ihmisiä, joiden mielestä pikkulapsille aletaan tuputtaa sukupuoli-identiteettiä tarpeettoman aikaisin. Väitän että useimmille alle kaksi ja puolivuotiaille sanat ”tyttö” ja ”poika” eivät merkitse oikein yhtään mitään, mutta niihin laatikoihin, merkityksettömin sanoin ja aiheettomin pukeutumiskoodein heidät lokeroidaan. Tokihan ihminen sukupuolensa joskus keksii, eli en minä sitä tarkoita, että asiaa pitäisi väen vängällä kartella tai piilotella. Tuputtaminen on kuitenkin toinen juttu.
Mutta tuo nyt oli oikeastaan vain sellainen johdatus seuraavaan asiaan.
Minä kun nimittäin ihmettelen, että miten ihmeessä kaikista identtisistä kaksosista aina tiedetään, kumpi syntyi ensin. Eivätkö ne edes syntyessään ole sen verran samanlaisia, että helposti sekoittuisivat vaikka ensimmäisen yön aikana, ennen kuin niiden vanhemmat ovat ehtineet tutustua niihin kunnolla? Paitsi tietenkin, jos ne heti merkitään jollain värikoodeilla ja muilla kommervenkeilla ja aivan erityisesti pidetään huolta siitä, etteivät ne mene sekaisin.
Mutta minkä vuoksi? Miksei pienten kaksoslastenkaan voi antaa kehittyä kaikessa rauhassa ilman, että niitä heti ruvetaan erottelemaan yhdeksi ja toiseksi? Jos ostan kaupasta kaksi samanlaista, yhtä tuoretta maitotölkkiä, en minä niihinkään kirjoita eri nimiä. Tölkkien erottaminen toisistaan muuttuu tärkeäksi vasta, jos toinen tölkki on avattu vaikka pari päivää ennen toista. Tai unohdettu muutamaksi tunniksi huoneenlämpöön. Eikö niiden pikkuvauvojenkin erottelun voisi jättää siihen, että ne ovat oikeasti tulleet erilaisiksi?
Jukka Laajarinne 
En yhtään epäile tuota tuputtamista, mutta kyllä tutkimuksissa on todettu eroja sukupuolten välillä jo aivan syntymästä asti. Omassa lähipiirissä havainnointi on sen verran puolueellista, että sen sopiminen tiettyihin valmiisiin malleihin ei todista mitään, mutta keskimäärin tytöissä ja pojissa on eroja jo paljon alle kaksivuotiaina.
Eri juttu sitten täysin on, että tuota valmiisiin malleihin pakottamista ei minustakaan pitäisi tehdä yksilötasolla — se, että tutkimukset toteavat tyttöjen ja poikien eroavan toisistaan tilastollisina massoina, ei kauheasti minusta vaikuta siihen, että yksilöiden välillä erot ovat paljon suuremmat (eikä vaihtoehtoja ole vain kahta, vaan aika lailla liukuva jana ääripäiden välillä).
En oikein ymmärrä, miten esim. oman nimen antaminen kaksosille olisi kovin kauheaa erottelemista. Ymmärtääkseni kaksosvauvat kyllä kasvatetaan keskenään aika tasan samalla tavalla.
Varmasti on eroja sukupuolten välillä, en sitä lainkaan pyri kiistämään. Mutta ihan yhtä totta on, ettei tyypillinen kaksivuotias erottele lapsia tyttöihin ja poikiin. Se, että niitä eroja ruvetaan tieten tahtoen rakentamaan, on mielestäni jokseenkin kyseenalaista.
Tuosta kaksoskysymyksestä sen sijaan: en minäkään nimien antamista kauheana pidä. Ei tuossa paheksuntaa ollut, vaikka ehkä ripaus ironisesti paheksuvan näköistä sävyä olikin. Sen sijaan kysymysmerkkini olivat aitoja kysymysmerkkejä: Miksi ihmisen on oltava yksilö jo ennen kuin hän on sitä itselleen? Mitä metafyysisiä tms. ajatuksia häilyy yksilöimisen ja lokeroimisen taustalla?
Tuo on totta — esimerkiksi joissain päiväkodeissa käsittääkseni on vaikkapa pihat rakennettu selvästi kaksijakoisiksi, toisella puolella välineet tyttöjen leikkeihin ja toisella poikien. Mikä on surullista.
Yllättävän pienissä lapsissa persoona kyllä jo erottuu. Kaksosissa varmaan sitäkin selvemmin, kun on koko ajan samanikäinen verrokki vieressä. Paljon aikaisemmin kuin yksilön käsitettä on lapselle itselleen olemassa ovat siis jo yksilöitä. Mutta olisi tietenkin hyvä, jos tämän voisi ottaa vain huomioon siinä määrin, kun piirteitä luonnostaan ilmenee, ei tietoisesti rakentamalla.
Varmaan jokaisella vanhemmalla on väkisinkin päässä muodostunut jonkinlainen ihannekuva omasta tulevasta lapsestaan, ja tästä seuraa (ehkä tahatonkin) pyrkimys ohjata lasta siihen suuntaan. Tällaista aina välillä itsessäänkin huomaa, jolloin pitää muistaa tarkistaa, missä menee raja sen välillä, kannustaako lasta juttuihin, joista tämä itse nauttii uskallettuaan kokeilla, vai yrittääkö tyrkyttää tälle asioita ”omaksi parhaakseen”.
Täyttä totta tuo, mitä sanot.
Eri leikeistä:
Muistan, miten tyttäremme alle kolmevuotiaana oli leikkivierailulla vähän vielä nuoremman pojan luona. Poika olisi halunnut riehua ja miekkailla, mutta pojan äiti kielsi: ”Ei tyttöjen kanssa noin voi leikkiä. Te voisitte ennemminkin leikkiä, että hän on prinsessa.”
Jouduin väittämään vastaan ja myöhemmin vielä selittämään tytölle, että jotkut ihmiset ajattelevat noin, mutta ei se nyt ihan tarkalleen ottaen pidä paikkansa.
Vastaavia kokemuksia kuitenkin tuli, ja varmaan suunnilleen tuossa iässä tyttöni totesi: ”Minä haluaisin mieluummin olla poika.”
Minä: ”Miksi?”
Tytär: ”Koska pojat saa tehdä kaikkea, mitä tytöt eivät saa.”
Nyt, seitsemänvuotiaalla, on jo hyvin tiukka ajattelu sen suhteen, millä leluilla kenenkin kuuluu leikkiä. Vähän sääli.
Meilläpä olikin prinsessaleikeissäkin prinsessalla miekka, ja sai riehua ja miekkailla. 🙂
Olen tyytyväinen, että uusin lelu, jonka oma seitsenvuotias tytär halusi, oli joku taistelumonsterimikälie, ja perusteluna että sitten sillä voi leikkiä iltapäiväkerhossa poikien kanssa.
Jossain määrin kyllä erojen etsiminen jo 2-vuotiaista on erojen pyytämistä, korostamista. Saadaan kun pyydetään.
Ja sitten vain vahvistetaan.
Mutta, sukupuoli on maailman tärkein asia. Esimerkiksi yhtä ainutta tilasto- tai markkinakyselyä ei ole eläissäni tullut vastaan ilman sukupuolta tiedustelevaa kohtaa. Riippumatta siitä onko näin kerätty tieto hyödynnettävissä vai ei.
Mä kirjoitin aiemmin tähän kommentin, joka ei tullut (ainakaan vielä) näkyviin. Jos kyse on vaan moderoinnista, niin dosentti on hyvä ja poistaa valitsemansa näistä kahdesta.
En ole varsinaisesti eri mieltä, mutta tulipa mieleen, että kaksosten kohdalla suositellaan kai heidän yksilöllisyytensä selvää korostamista, ainakin sitten vähän myöhemmin. Ilmeisesti ympäristö näkee heidät turhan helposti samana henkilönä, mikä saattaa olla häiritsevää. Erillisyyden korostaminen jo pikkuvauvojen kohdalla voisi palvella sitä, että vanhemmat opettavat itselleen ja läheisilleen kaksosten näkemistä yksilöinä.
Sukupuolijakojutussa komppaan kovasti. Mielenkiinnolla odotan, miten nämä asiat näkyvät omassa perheessä, kunhan kaksoset syntyvät kesällä.
HannaH: noinhan tuo tosiaan menee.
Liekkiö: jostain syystä edellinen viestisi oli juuttunut roskapostisuodattimeen. Jääköön tämä tuoreempi versio esille.
Kiinnostava pointti tuo, minkä toit esille.
Vaimoni keksi heti kirjoituksen luettuaan myös käytännöllisen näkökulman: on hyvä alusta asti tietää, kummalta pitäisi mitata kuume, ja kumpi on milloinkin ruokittu tai vaihdettu puhtaisiin vaippoihin jne.
Image-lehdessä 4/2009 oli pitkä juttu helsinkiläisestä parista, joka päätti olla kertomatta vauvan sukupuolta muille. Todella avartava artikkeli. Aamulehdessä kolumnisti veti aiheesta herneen nenään ja jeesusteli, kuinka lapsen identiteetille on tärkeää tietää alusta asti onko tyttö vai poika. Tuosta en lähde vääntämään kättä, mutta se juuri minua ihmetyttää, miksi hiiskatissa se on koko muulle ympäristölle niin ratkaiseva fakta. Siksikö juuri, että osataan sitten käyttäytyä lasta kohtaan sukupuolistavasti, jotta osaa ostaa joko pinkkejä barbieita tai teknomonstereita? Tietää, lepertääkö vähä-älyisesti vai äijäilläkö leikkisästi?
Oma tyttäreni joutui valitettavasti juuri tuollaiseen Teron mainitsemaan sukupuolten leikit erottelevaan päiväkotiin (mikä oli sikälikin traagista, että paras kaveri oli samassa rapussa asuva poika, joka siis joutui päivän ajaksi eri ryhmään). Tässä olisi ihmisoikeusasiamiehelle työsarkaa. Ja kouluun mennessään tytär kertoi annettuna faktana, että tytöthän eivät voi osata matematiikkaa yhtä hyvin kuin pojat. Siinä tuntee varmaankin samanlaista toivottomuutta kuin vegaaniperheen vanhempi, jonka jälkikasvulle on kylässä syötetty hampurilaisia ja kerrottu, ettet ikinä kasva isoksi jos et syö lihaa.
Niinpä.
Mitäpä minä muuta osaisin tähän enää lisätä.
(Oikeastaan: vaikka mitä, mutta kun olen sen jo joskus sanonut, enkä halua ryhtyä jankuttajaksi.)
Pitäisi kirjoittaa pamfletti?
Mutta sitä ihmettelen, miten automaattisesti ne autot ja koneet pienelle miehenalulle tulivat mieluisiksi, vaikka ei mitenkään erityisesti tuputettu. No, nyt on tyttö kasvamassa, saapa nähdä innostuuko sekin maansiirtokoneista.
Sairaalassa kaksoset erottaa tietysti niistä numeroketjuista ja rannekkeista, mutta olen minäkin joskus miettinyt, että kai ne helposti kotona sekaisin menisivät. Tai vähän vanhempina jos kepposena vaihtavat?