Työskentelyraportti

Työt ovat nyt sellaisessa välivaiheessa, että teen enimmäkseen taustatutkimusta kahta melkein-seuraavaa kirjaani varten. Yksi käsikirjoitus taas on kustantajan suopeassa käsittelyssä ja muuttunee kirjaksi syksyllä. Niin, ja lisäksi freelance-toimitan yhtä kirjaa, joka ilmestynee myös syksyllä.

Mutta näistä taustatöistä piti sanomani.

Olen ennenkin kertonut, että kunnon taustatutkimus on kirjoittamisen ehkä antoisin osa. Siinä ei pelkästään opi kaikkea uutta ja jännää, vaan opiskellessaan myös joutuu kyseenalaistamaan alkuperäisen juonisuunnitelmansa ja omat ajatuksensa. Tematiikka kiertyy, ymmärrys valitusta aiheesta syvenee. Parhaassa tapauksessa näkökulma saattaa muuttua täysin.

On varmaa, että kirja, jonka eteen hieman tutkittu, on aivan erilainen kuin kirja, jonka eteen ei ole tutkittu.

Suuressa osassa erityisesti aloittelevien kirjoittajien tekstejä taustatöiden puute näkyy yksiulotteisuutena. On kovasti haluttu sanoa ja kertoa mutta ei ole vaivauduttu todella ottamaan selvää siitä, mistä kirjoitetaan. Useimmiten tämä johtaa tendenssimäisyyteen, epäuskottavuuteen tai mitäänsanomattomuuteen.

Muistan nuoruudessani jopa joutuneeni väkisin kehittämään tarinaa. Mitä tähänkin kohtaan keksisi?

Nyt, lähteiden äärellä inspiraatiota ammentaessani en voi kuin ihmetellä sitä pyörteilevää runsautta, virtausten moninaisuutta, joista tuleva kirjani saa valita kulkureittinsä.

Juuri nyt en kuitenkaan kirjoita, vaan patoan. Se kustantajan käsissä oleva työ on saatava ensin pois alta. Sen jälkeen vasta avaan sulkuportit.