Ison taloyhtiömme neljän kerrostalon keskelle jää piha. Kun lapsemme oli pienempi, ikkunasta ja parvekkeelta oli hyvä kytätä, mitä hän touhuaa. Pihalla on myös grilli ja kiinteät pihakalusteet.
Grillailua omalla pihalla olemme harrastaneet aika vähän. Touhu on osaltamme ajoittunut talkoiden ja yhtiön ilmoitustaululla mainittujen grilli-iltojen yhteyteen. Grillailupiste sijaitsee nimittäin muutaman kymmenen asunnon ikkunoiden ja parvekkeiden polttopisteessä. Se on kuin käänteinen panopticon: paikka, joka on kaikkien nähtävissä, mutta josta ei kuitenkaan sovi toljotella asuntojen ikkunoihin. Yksisuuntaista julkisuutta. Paikka ei ole tuntunut omalta.
Helleaalto ja nälkäisenä kaupassa käyminen johtivat kuitenkin siihen, että tulin kotiin mukanani grillattavaa muutamaksi päiväksi. Kotona sisällä (asuntoomme paistaa aamusta iltaan) ei viitsi tuottaa yhtään ylimääräistä lämpöä, ja jotenkin vain näin itsemme ulkona makkaraa paistamassa.
Ja voilá! (Meniköhän aksentti oikein?) Tilan haltuunotto kannatti. Grilliä ympäröi yllättävän laaja luonto. Olo oli miltei kuin kesämökillä. Vasta omalla pihalla grillatessa tajusi, ettei panopticon olekaan käänteinen. Keskiöstä hallitaan koko taloyhtiön yhteistä aluetta, ja näin on aina tehty. Kukaan ei kehtaa parvekkeeltaan ruveta toljottamaan. Jos muut yhtiön asukkaat ovat yhtä neuroottisia kuin minä, he miettivät kahdesti, kehtaavatko edes viettää aikaansa parvekkeella. Yksityisyyden, suorastaan eristyneisyyden ilmapiiri oli käsin kosketeltamaton, neitseellinen.
En voi kuin shakkiopaskirjojen tavoin suositella: ottakaa keskusta haltuunne!
Jukka Laajarinne 