Avainsana: Kulttuuri

Pyöristämisestä

Asia on herättänyt minussa raastavaa ahdinkoa jo yli vuosikymmenen ajan. Nimittäin ne ensimmäiset pyöristyssäännöt merkitsevine numeroineen, joita jouduin opettamaan fysiikan tunneilla yläkoululaisille.

Tiedättehän: jos laskukoneesta tai mittalaitteesta saadaan tulokseksi vaikkapa metriä, on tehtävän lopullinen vastaus noin 1690.4 m, 1690 m, 1700 m tai 2000 m riippuen siitä, kuinka tarkoista mittauksista tulokseen on päädytty.

Mikäkö tässä sitten on ongelma? No se, että tiukasti kymmenjärjestelmään sidotut säännöt olivat – ja ovat – monelle kulttuurissamme kasvaneelle ihmisille jossaki määrin intuition vastaisia. Matemaatttis-luonnontieteellisen koulutuksen ulkopuolella kulttuurimme ei nimittäin ajattele puhtaassa kymmenjärjestelmässä, vaan kymmen- ja viisijärjestelmän sekoituksessa. Ajattelemme monia asioita yksikätisesti, aivan kuten ranskalaiset – nuo metrisen järjestelmän isät ja äidit – ottavat laskuissaan varpaansakin mukaan. (Mainittakoon ohimennen, että sormi on latinaksi digitus.)

Esimerkkejä:
50- (tai 500-) vuotisjuhlat koetaan erityisen merkittävänä tapahtumana. Onhan 50 merkittävästi pyöreämpi luku kuin 40 tai 60.
Jos näissä juhlissa on paikalla 58 ihmistä, on mitä luontevinta todeta osanottajien määräksi viitisenkymmentä.
Viiden ja 50:n sentin kolikot sekä viiden, 50:n ja 500:n euron setelit eivät ole satunnainen eivätkä toisaalta pelkällä teoreettisella järjellä perusteltu ilmiö. Niitä on ollut viisisorminen ihminen säätämässä. 10- ja 5-järjestelmien sekoitus muodostaa jokseenkin kaikkien kolikko- ja setelijärjestelmien rungon.

Ensimmäisenä esimerkkinä mainitun 1690.4 m ilmoittaminen suunnilleen puolenatoista kilometrinä, 1.5 km, on myös mitä luontevin pyöristys.

Mutta siitä (kuten juhlien osanottajamäärän ilmoittamisesta) oppilas saa paperiinsa punakynämerkinnän ja menettää pisteitä.

Ehdotan sääntöä muutettavaksi.

Fragmentteja rahasta ja yhteiskunnasta

Kokoomuksen ja demareiden huoli pian iskevästä työvoimapulasta tuntuu tässä 275 000 työttömän maassa lievästi liioitellulta. Kahden suurimman puolueen halussa tuoda paikalle lisää työvoimareserviä nähdään jälleen, miten valtion hallinta on siirtymässä yhteiskunnalta talouden käsiin. Syrjään asetettavan reservin kasvattaminen ei ole kansan vaan Nalle Wahlroosin etu. Sellaisena se on toki kaiken muun kilpailullisen globalisaation johdonmukainen osa.

* * *

Nalle Wahlroosista puheenollen: mieshän on kai jossain välissä sanonut, tai ehkä hänestä on sanottu, että massiivisesti rikastuneet ihmiset ovat järjestelmälle erityisen tärkeitä ja kaiken saamansa rahan väärtejä, koska he toimivat osoituksena siitä, että rikastuminen on mahdollista. Niin he omalta osaltaan motivoivat väkeä uutteroimaan ja innovoimaan. Näin varmasti on: ihminen, jolla on unelmia, jaksaa puurtaa.

Tämä kytkeytyy myös omaan elämääni. Sain nimittäin puolivuotisen apurahan, mikä indikoi jotakin sen suuntaista, kuin että minusta on tulossa osa jonkinlaista etablismenttia. Nyt onkin kysyttävä: mihin taiteellista etablismenttia tarvitaan? On päivänselvää, että laadukasta taidetta tehdään erilaisissa marginaaleissa paljon aivan ilman apurahoitustakin. Sen paremmin määrä kuin laatukaan eivät ole suoraan apurahoista kiinni.

Etablismentti synnytetään esille nostamalla. Ehkäpä sen yhteiskunnallinen tehtäväkin on – ei tekeminen vaan – esilläoleminen. Lähes poikkeuksetta akateemisesti koulutettu, uurastuksen jälkeen tunnustettu ja luovia intohimojaan toteuttamaan rahoitettu taiteilija toimii Wahlroosin kaltaisena unelmamannekiinina, jonka avulla ihmiset saadaan… uutteroimaan ja innovoimaan.

* * *

Analyysiyhtiö Capital Economics toteaa, että Euron ja EMUn loppu olisivat kaikkien etu, ja että tuskin ne enää viittä vuotta pidempään pysyvätkään pystyssä. Otan tämän esille ihan jälkiviisaan vahingonilon riemusta, vaikka tulevaisuus saattaakin vielä kääntyä minua vastaan. Demokratian vastainen tapa, jolla EMUa laajennettiin ja erityisesti Lipposen kansan ääntä halveksuvat kommentit väärin äänestämisistä jäivät nimittäin himppasen kaivelemaan silloin aikoinaan.