Kokoomuksen ja demareiden huoli pian iskevästä työvoimapulasta tuntuu tässä 275 000 työttömän maassa lievästi liioitellulta. Kahden suurimman puolueen halussa tuoda paikalle lisää työvoimareserviä nähdään jälleen, miten valtion hallinta on siirtymässä yhteiskunnalta talouden käsiin. Syrjään asetettavan reservin kasvattaminen ei ole kansan vaan Nalle Wahlroosin etu. Sellaisena se on toki kaiken muun kilpailullisen globalisaation johdonmukainen osa.
* * *
Nalle Wahlroosista puheenollen: mieshän on kai jossain välissä sanonut, tai ehkä hänestä on sanottu, että massiivisesti rikastuneet ihmiset ovat järjestelmälle erityisen tärkeitä ja kaiken saamansa rahan väärtejä, koska he toimivat osoituksena siitä, että rikastuminen on mahdollista. Niin he omalta osaltaan motivoivat väkeä uutteroimaan ja innovoimaan. Näin varmasti on: ihminen, jolla on unelmia, jaksaa puurtaa.
Tämä kytkeytyy myös omaan elämääni. Sain nimittäin puolivuotisen apurahan, mikä indikoi jotakin sen suuntaista, kuin että minusta on tulossa osa jonkinlaista etablismenttia. Nyt onkin kysyttävä: mihin taiteellista etablismenttia tarvitaan? On päivänselvää, että laadukasta taidetta tehdään erilaisissa marginaaleissa paljon aivan ilman apurahoitustakin. Sen paremmin määrä kuin laatukaan eivät ole suoraan apurahoista kiinni.
Etablismentti synnytetään esille nostamalla. Ehkäpä sen yhteiskunnallinen tehtäväkin on – ei tekeminen vaan – esilläoleminen. Lähes poikkeuksetta akateemisesti koulutettu, uurastuksen jälkeen tunnustettu ja luovia intohimojaan toteuttamaan rahoitettu taiteilija toimii Wahlroosin kaltaisena unelmamannekiinina, jonka avulla ihmiset saadaan… uutteroimaan ja innovoimaan.
* * *
Analyysiyhtiö Capital Economics toteaa, että Euron ja EMUn loppu olisivat kaikkien etu, ja että tuskin ne enää viittä vuotta pidempään pysyvätkään pystyssä. Otan tämän esille ihan jälkiviisaan vahingonilon riemusta, vaikka tulevaisuus saattaakin vielä kääntyä minua vastaan. Demokratian vastainen tapa, jolla EMUa laajennettiin ja erityisesti Lipposen kansan ääntä halveksuvat kommentit väärin äänestämisistä jäivät nimittäin himppasen kaivelemaan silloin aikoinaan.
Jukka Laajarinne 
Ei taiteilijat saa ketään uutteroimaan ja innovoimaan, paremminkin unohtamaan koko uutteroinin! Ja se on hyvä se.
Vaikka ei minulla ole mitään taiteilijoiden uutterointia vastaan, päinvastoin, eihän tässä elämisessä muuten mitään iloa olisikaan, jos ei olisi taiteilijoiden uutteroinnin tuloksia luettavista, nähtävissä tai kuultavissa. Olisi Wahlroosin nöyrille alamaisille vain sitä uutterointia ja innovointia niska limassa.
”Massiivisesti rikastuneet ihmiset ovat järjestelmälle erityisen tärkeitä ja kaiken saamansa rahan väärtejä, koska he toimivat osoituksena siitä, että rikastuminen on mahdollista”
Jep. Samalla logiikalla myös massamurhaaja on järjestelmälle erityisen tärkeä, koska hän toimii osoituksena siitä, että murhaaminen on mahdollista.
Onnittelut apurahasta Jukka! Tuttu on tuo tunne, että taiteen tekemisestä annettu raha alkaakin sitoa ja syntyy (kuviteltu tai todellinen) velvoite toimia mannekiinina. Minusta kansalaispalkka ajaisi paremmin taiteilijan mahdollisuuksia toteuttaa itseään henkisesti vapaana.
Anonyymille kiitos lohdun sanoista. Olet varmasti oikeassa monen ihmisen kohdalla, ja hyvä niin.
Marika: Öö? Tuo massamurhaaja ei toimi vertauskuvana, koska massamurhaamisen mahdollisuus ei pönkitä systeemiä. Rikastumisen mahdollisuus sen sijaan saa ihmiset paiskomaan töitä, ja siksi se on järjestelmälle tärkeä asia.
En tietenkään ota apurahaa mannekiinina toimimisen velvoitteena. Minähän en siis erityisesti halua tukea nykysysteemiä. Aloin vain miettiä, että miksi ihmeessä näitä apurahoja oikeastaan jaellaan, ja oikeastaan ainoa yhteiskunnan saavuttama etu, jonka onnistuin keksimään, on sama emansipaatiokannustin, jota rikastuneetkin välittävät: Arbeit macht frei.
Lisättäköön vielä, että olen toki omalta kohdaltani kiitollinen, että saan palkkatyön asemesta tehdä juuri sitä, mitä haluankin.
Tästä kaikesta tulikin mieleeni, miten päivänä eräänä istui kaverini kanssa rannalla, aurinko paistoi, maisemat olivat kauniit, siemailimme yhdet siiderit ja olo oli muutenkin mitä auvoisin. Mieleen juolahti, että jos voittaisi lotossa (sitä ennen pitäisi tietenkin alkaa lotota), voisi istuskella rannalla siemailemassa loppuikänsä.
Seuraava ajatus oli: Hetkinen! Jos tahtoo rantojen mieheksi, niin eikö se ole mahdollista ilman lottovoittoakin?
Jukka Laajarinne – kirjallisuuden Björn Wahlroos. Onnittelut apurahasta!
😀