Haastatteluista

Tämä muumikirja poikii nyt selvästi enemmän julkisuutta kuin aiemmat tekemiseni. Osin asiaan näyttäisi vaikuttavan sekin, että eri kustantajat hoitavat asioita – kuten markkinointia – hieman eri tavoin. Kirjan, kustantajan sekä kirjailijan uran kannalta näkyvyys on tietenkin loistojuttu.

Vaan entäpä kirjailijan itsensä kannalta?

Toistaiseksi homma on pysynyt ihan hanskassa. 7 päivää ei ole kiinnostunut vessakäyttäytymisestäni (johon sivumennen sanottuna kuuluu tänään tunnelmallinen kynttilänvalo), ja haastattelutkin ovat koskeneet muumeja ja kirjani sisältöä.

Haastatelluksi tulemisessa on joka kuitenkin jotakin kiusaannuttavaa. Haastateltuna ei ole aivan oma itsensä vaan esiintyy jonkinlaisessa asiantuntijaroolissa. Odottamattomia kysymyksiä tulee nurkan takaa, eikä niihin ei ole aina osannut valmistautua. Vähän niin kuin nyrkkeilykehässä. Huomaan toki asiantuntemusta kertyneen, niin että moniin yllätyksiin pystyy reagoimaan nopeasti ja hyvin. Mutta kaikkiin ei.

Normaalissa keskustelussahan tämä ei ole ongelma. Keskustelussa asiaa voidaan selvitellä jotenkin vuorovaikutuksellisesti, kunnes se on selvä. Haastattelussa sen sijaan vastausta seuraa uusi kysymys, joka ei aina liity edelliseen edes väljästi, ja niin jokaisen kysymyksen ensimmäinen vastausyritys jää käytännössä myös viimeiseksi. Tärkein jää aina sanomatta. Sitä suunnittelee sanovansa sen sitten, kun asiaa seuraavan kerran kysytään, mutta ei, sitä ei enää koskaan kysytä uudelleen.

Live-haastattelussa sanottu pysyy sentään esitystilanteessa. Yleisö on läsnä ja luultavasti unohtaa joka tapauksessa alle viidessä minuutissa, mitä se siellä höpötti. Radiohaastattelut ovat paljon pahempia. Minkä nauhalle puhuu, se nauhalle jää, ja jonkun ajan kuluttua kuka tahansa voi kuunnella sen podcastina. Itse sopertelemisen prosessi jähmettyy esineeksi. Pala elämää on sitten jokseenkin ikuisesti kenen tahansa klikkailtavana. Tämän tiedostaminen pitää haastateltavan varpaillaan, hyvin tietoisena ulosannistaan ja sen vaaroista, mikä hidastaa ajattelua ja tuo mukaan roppakaupalla ”tota, öö”-tyyppistä materiaalia.

Että semmoista.