Mahdollinen saari

Houellebecqin Mahdollinen saari lakkasi pian alkunsa jälkeen vaikuttamasta ”hyvinkin hauskalta”. Itse asiassa se oli yksi masentavimpia kirjoja pitkiin aikoihin. Sen tematiikka alkaa olla omaani: tulevaisuus on jo pitkään näyttänyt viheliäiseltä toivottomalta kamppailulta tuhoa ja rappiota vastaan, jotka käyvät päälle kaikilta rintamilta.

Miksi ylipäätään jatkaa? Mitä ovat ne arvot, jotka tuottavat valoisia vanhuksia? Miten saada niistä osansa?

Osin teos on nähtävissä jonkinlaisena Schopenhauerin ajattelun romaanisovituksena, paitsi että Schopenhauerin tulevaisuusvisio, maailma jossa tahdosta on lopulta kollektiivisesti onnistuttu luopumaan, ei sekään oikein näytä toteutuvan.

Vähän nolottaa

Vähän nolottaa lukea Houellebecqia juuri nyt, kun se on niin trendikästä. Vuonna 2000 luin Alkeishiukkaset, ja silloiseen, vielä turmeltumattomaan makuuni teos oli hivenen liian epämiellyttävä. Mahdollinen saari sen sijaan vaikuttaa nyt terävässä osuvuudessaan hyvinkin hauskalta.

Kaverini kuuli kaveriltaan hyvän määritelmän termille l’enfant terrible: ”middle-aged, self-centered, shouty man with a substance abuse problem”.

Eilen lopettelin Viivi Hyvösen Apinan ja uudenkuun. Tarina koostuu mm. sellaisista aineksista kuin kovaksi keitetty trenssitakkidekkari, toimintasarjakuvan kuviot ja (post)kyberpunk. Keitos on rikas, sävykäs ja omaperäinen, poikkeus siihen sääntöön, jonka mukaan en pidä dekkareista. Teoksen runsaus ja rönsyys tuntuivat joinakin päivinä huomattavan ilahduttavalta piirteeltä, joinakin päivinä pöhöltä ja liikakasvulta. Jälkimmäinen tulkinta jäi lopulta henkilökohtaisessa luennassani vallitsevaksi, tematiikka kerrontaan nähden lapsipuolen asemaan. Vuonna 2000, kun en vielä ollut näin paatunut, olisin varmasti ollut aivan myyty. Silloin Hyvösen moninaiset, kieltämättä mainiot oivallukset olisivat riittäneet hyvin. Nyt jäin kaipaamaan ajatusten kehittelyä ja syventämistä.

Tarkoitan sanoa, että Apina ja uusikuu on tarinavetoiseksi kirjaksi aivan erinomainen. En vain itse ole enää tarinavetoinen lukija.

Philip K. Dick sanoi joskus jotain sen suuntaista, kuin että scifissä on kysymys siitä, että voi hyvä tavaton, ajatella, jos olisi näin…!

Minä sanon nyt jotain sen suuntaista, kuin että hyvässä kirjallisuudessa on kysymys siitä, että voi hyvä tavaton, ajatella, jos näin todella on…!