10.7. Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika
Hyvin harvoin, ehkä vain muutaman vuoden välein, käy niin, että jokin romaanihenkilö on niin hyvin kirjoitettu, että alan kiinnostua hänestä nimenomaan henkilönä, en pelkästään kirjallisena konstruktiona. Pitkän valotusajan Aarni kuuluu näihin poikkeuksiin; hän on jotakin harvinaisen elävää.
15.7. Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä
Säälimättömän suora kuvaus rakastuneen ihmisen sekoilusta ja itsepetoksesta. Viileän kaunistelemattomuuden ja ironian välinen raja… onko sitä?
12.8. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä
Romaanin tärkein piirre on sen psykomaantieteellinen juonenkuljetus. Kaupunki-innovaattori tarkastelee toimialuettaan ideoina, ylhäältä käsin, mutta ei ole oikein kartalla oman menneisyytensä kanssa. Läpijuoksumatkallä lapsuutensa reiteillä hän joutuu tekemisiin sen kanssa, että paikoillakin on muistinsa. Fyysinen matka äitisuhdetta avaavana terapiana.
10.9. Sinikka Vuola: Replika
[…] kuin vieroitusoireissa tuskailevan Walt Disneyn kynästä. […] Väkevän feminiinisellä äänellä puhuva miespuolinen kertoja pintauttaa vanhan kysymyksen: onko kielellä sukupuolta?
15.9. Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
Kronologisesti järjestetyn kokoelman varhaisimpien novellien nuorekas kömpelyys puhuttelee. Janssonin kehittymisen kirjoittajana ja kuvittajana, hänen erityislaatuisuutensa kypsymisen seuraaminen on kiinnostavaa. Jännittävintä on juuri tämä metataso: Bulevardi on paljon enemmän kirja Janssonista kuin Janssonin kirjoittama kirja.
Jukka Laajarinne 