Tiloissa muiden lukemana, osa 2

Tiloissa

Tiloissa on monialaisten käytäntöjen opaskirja. Se antaa eväitä tiloissa liikkumiseen ja avartaa tietoisuuttamme niistä. Osa neuvoista on käsitteellisiä, osa ihan käytännön vinkkejä. Mitä erilaiset tilat merkitsevät, ja millaisia merkityksiä me niille annamme? Miten liikkua erilaisissa tutuissa ja ennestään tuntemattomissa tiloissa? Miten saada niistä enemmän irti?” (Karri Kokko, Kiiltomato)

”Viehätyin kirjailijan monista näkökulmista ja elämänmakuisesta pohdinnasta. Jos pidit Laajarinteen tietokirjasta Muumit ja olemisen arvoitus, pidät tästäkin. ” (Else Turunen, Kotiliesi)

”[M]ukana kulkee kiitollisena, sillä opas osaa asiansa, ja jättää yleensä mukana kulkijalleen avaimia ja tilaa perehtyä lisää itse – löytää uusia, omia reittejä.” (Jani Ekblom, Hämeen Sanomat)

”Laajarinne pohtii syvällisesti mutta yleistajuisesti tilan, paikan ja esimerkiksi liikkeen merkitystä ihmisen mielelle ja ajattelulle.” (MP, Mondo)

Jo aiemmin mainitsemani Kouvolan Sanomien juttu on julkaistu myös Etelä-Saimaassa ja sitä kautta internetissä:

”Äkkisiltään ihmisen tilallisuutta, siis eri tilojen ja tiloissa olemisen vaikutelmia, käsittelevä teos kuulostaa aiheeltaan hieman kuivalta ja akateemiselta. Lopputulos on kuitenkin kaikkea muuta.” (Tuukka Hämäläinen, Etelä-Saimaa)

 

Lisää arvioita täällä.

Tietoa kirjoittajasta

Jukka

Jukka Laajarinne Ota yhteyttä: jukka (piste) laajarinne (ät) gmail (piste) com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s