Melkein aina uuden kirjan ilmestyttyä minulta kysytään: ”Mistä se kannattaa hankkia, että sinä saat mahdollisimman suuren osan rahoista? Myytkö kirjaa suoraan?”
Kysyjä osoittaa hyvää tahtoa taiteilijaa kohtaan. Köyhimpien kirjailijoiden kohdalla muutaman euron kysymys voi olla jopa perusteltu, ja siksi en uskallakaan yleistää vastaustani koskemaan kaikkia. Vastaan kuitenkin – luullakseni myös monen kollegani puolesta.
En myy kirjojani suoraan, vaikka siten saattaisin tienata jopa useita kymppejä. Sen sijaan kehotan kyselijää menemään kirjakauppaan. Siellä sitä myydään, Akateemisen ja Suomalaisen hyllyillä. Ja nettikaupoissa. Kustantajallakin on oma nettimyyntinsä.
Muutamaa tai montaakin euroa tärkeämpää kirjailijalle on nimittäin uran jatkuvuus, mahdollisuus jatkossakin kirjoittaa ja tulla julkaistuksi. Siihen taas vaaditaan kustantaja- ja välittäjäportaiden luottamusta. Tiedän tekijöitä, joiden kohdalla usko on loppunut. He ovat käytännössä saaneet kustantamoiltaan kenkää. Joillekin pitkän kustantajasuhteen päättymisestä on jopa sanottu suoraan.
Sinänsä pidän julkaistavien nimekkeiden määrän vähenemistä, mikä on ymmärtääkseni tämänhetkinen kehityssuunta, varsin terveenä ilmiönä. Suuren työn hylkypäätös on tietenkin masentava isku kirjailijalle, mutta toisaalta tilanne, jossa suurin osa kirjoista painetaan suoraan pitkään häntään, ei ole mielekäs. (Ja toisaalta, kuitenkin, se tarjoaa lukijoille löytämisen mahdollisuuksia, joita 80-luvun nimekemäärät eivät tarjonneet.) Kirjailijan kannalta on ehkä himpun verran vähemmän turhauttavaa saada kirjansa julkaistuksi, vaikka sen sitten löytäisikin tasan kymmenen lukijaa, kuin jäädä kokonaan julkaisematta. Mutta vain himpun verran. Kustantajalta on kuitenkin täysin ymmärrettävää vältellä panostamasta teoksiin, joita se ei pysty myymään.
Moni kustantaja tuntuu joka tapauksessa toimivan vähälevikkisiä tekijöitään kohtaa varsin reilusti: ei julkaista niin usein kuin ennen, mutta tekijää ei kokonaan hylätä. Tämän voisi nähdä mahdollisuutena tehdä huolellisesti ja hyvää. Ei ole pakko julkaista jotakin puolivillaista joka vuosi, vaan teoksiin voi kaikessa rauhassa käyttää enemmän aikaa.
Kirjailijaksi aikovan on joka tapauksessa syytä tiedostaa realiteetit: tällä työllä ei todennäköisesti rikastu. Jos raha on se tärkein kannustin, kannattaa mennä muihin töihin – tai ei ainakaan kannata jättää niitä muita töitä kovin varhaisessa vaiheessa. Erityisesti, jos aikoo taiteilla Suuria Tulevaisuuden Klassikoita, kannattaa varautua kuolemaan lämmittämättömässä ullakkohuoneistossa keuhkotautiin. Korvansa irti leikanneena. Olenkin aina ihmetellyt sellaisia ihmisiä kuin Hannu Raittila, jotka näkevät kirjailijuuden ammattina, yrityksenä ansaita itselleen keskiluokkaiset tulot. Sillä todellinen ammatti tämä on vain harvalle.
Mutta siis. Kyllä kirjoja silti ostaa kannattaa. Täydellä hinnalla, sellaisia joita toivoo jatkossakin julkaistavan.