Olemme nyt asuneet uudessa kodissamme puolentoista kuukauden ajan.
50 metrin siirtymä tuntuu ajatuksena pieneltä, mutta muuttaa yllättävän paljon. Kotipiha näyttää tästä suunnasta aivan erilaiselta. Rappukäytävä tuoksuu erilaiselta. Äänimaisema on toinen. Ostari on eri suunnassa kuin ennen. Puisto hiihtolatuineen on entistä lähempänä. Lähin bussipysäkki on merkittävästi etäämpänä kuin ennen, ja kynnys kaupunkiin lähtemiseen on kasvanut. Lähtemisen kynnystä on kasvattanut myös se, että uusi, isompi koti tuntuu viihtyisämmältä – tarve lähteä on pienentynyt.
Muuttamista seuraava asumisen kokemus on edelleen voimakas. Tilan hahmottaa selkeämmin, siihen kiinnittää huomiota, kun se ei ole vielä muuttunut oletusarvoksi tai taustakohinaksi. Näinhän se toimii: Muutokset synnyttävät psykologisia – heitänpä asiaan perehtymättä, että neurologisia – jännitteitä, jotka hermojärjestelmä purkaa tai vertauskuvallisesti maadoittaa ajan kanssa.
Olemme kuin koiraeläimet, joilla väitetään olevan vaikeuksia nähdä liikkumattomia kohteita, kun taas liikkeen ne havaitsevat helposti. Oikeastaan vertauskohtaa on turha hakea muista eläimistä: jokainen meistä tietää omasta kokemuksestaan, miten paljon helpompi on huomata liikkuvia kuin aloillaan piilottelevia asioita.
Kyseessä ei ole pelkkä hassu hermostollinen ilmiö. Me näemme muutoksia, koska muutoksissa on enemmän nähtävää. Poikkeamat aikaisemmasta tai oletusarvoisesta nollatasosta tuovat tilanteeseen enemmän informaatiota kuin muuttumaton tai nollataso. Tähän perustuu myös informaation pakkaaminen. Videoleike sisältää huomattavasti vähemmän informaatiota, kuin mitä sen sisältämien pysäytyskuvien informaatioiden summa on. Leikkeen esittämiseksi tarvitaan vain ensimmäinen kuva ja sen lisäksi tieto siitä, millä tavalla seuraava kuva poikkeaa edellisestä.
Assosioin tästä runoilijan vapaudella jotakin: elämänjanoinen ihminen vastustaa paikoilleen jämähtämistä. Muuttumaton tai hidasliikkeinen elämä on vähemmän kuin kaikki sen yhteenlasketut vuodet. Se on pakattavissa pieneen.
Sisältö tulee muutoksista.
Mutta mitä on ”paikoilleen jämähtäminen”, ja kuka sen määrittää?
Kaipa sen joutuu jokainen määrittämään omista lähtökohdistaan.