Asuimme kymmenen vuotta sitten Alppilassa. Talo, jossa asuimme, museoviraston suojelema ”Koti II” oli sinänsä viehättävä, ja ympäristössä oli oma tunnelmansa. Sitä ympäröivät liikenne ja asfaltti, ja ikkunat nokeentuivat nopeasti.. Lähimmän leikkipuiston kamara oli lasinsirujen peitossa, joten lasta ulkoilutettiin vähän kauempana.
En pidä ydinkaupunkia vahingollisena kasvuympäristönä, mutta kun näin, millaisella innolla yksivuotias tyttäremme kaivautui multaan, kun sellaista oli käsillä, en voinut olla ajattelematta, että hieman vähemmänkin rakennettu ympäristö voisi olla hyvä juttu.
Sitten säveltäjä Jyrki Linjaman perheeltä ja flyygeliltä vapautui kolmio Olarissa. Kävimme katsomassa. Kuten asuntokaupoissa yleensä, päätökset tehdään loppujen lopuksi tunnepohjalta. Talon hissi oli samanlainen kuin siinä talossa, jossa olin asunut alle kuusivuotiaana. Ostimme asunnon, ja tässä on oltu siitä lähtien (paitsi että välillä olimme siellä Sveitsissä pari vuotta).
En vieläkään koe olevani täysin espoolainen, mutta yläolarilainen identiteetti minuun on asettunut.
Viihtyisä Ylä-Olarin asuinalue sai aikanaan kansainvälistäkin huomiota ja palkintoja, ja tunnetaan lähiönä, johon sen suunnitellut arkkitehti poikkeuksellisesti itsekin muutti asumaan. Olarissa on kieltämättä tavoitettu se, mitä lähiörakentamisella aikoinaan haettiin: luonto on lähellä, samoin palvelut. Sieni- ja marjametsät, pururadat ja hiihtoladut alkavat parin sadan metrin päästä; Kuitinmäen ostari kolmine ruokakauppoineen, apteekkeineen ja rap-skeneineen sijaitsee kolmen sadan metrin päässä. Ison Omenan kirjastoon on matkaa 1,5 kilometriä. Bussit Helsinkiin lähtevät 100-200 metrin päässä olevilta pysäkeiltä, ja bussimatka kestää noin 20 minuuttia. Ei ole tullut tarvetta ostaa omaa autoa.
Lapsiperheelle paikka on varsin ihanteellinen: Yliksessä pystyy liikkumaan laajalla alueella joutumatta ylittämään autoteitä. Ympäristössä on useita päiväkoteja, joista lähimmät löytyvät oman taloyhtiön katutasosta. Alue on rauhallinen, mutta leikkipuistoja riittää. Parivuotiaana tyttäreni kävi puistotädillä vain 30 metrin päässä kotoa – samalla puistotädillä on muuten käynyt myös Jari Tervon Kallellaan -kirjan päähenkilö. Kouluun on vain 400 metrin matka.
Tähän taloyhtiöön kuuluu neljä taloa, 120 asuntoa. Rakennukset sijaitsevat yhtiön omalla tontilla. Tämä kaikki on tuonut asioiden hoitoon vakavaraisuutta, ja kyllä kai siitä pitää kiittää taloyhtiön hallitustakin. Hoitovastikkeemme suuruus on joka tapauksessa vaivaiset 219 €/kk.
Joskus nuorempana muutin yhtenään. Laskin yhtenä päivänä, että tämä on osapuilleen 16. kotini. Olen usein sanonut, etten ole oikein mistään kotoisin. Viime vuosina on kuitenkin tullut sellainen olo, ettei ole tarvetta muuttaa enää minnekään (paitsi ehkä eläkeläisenä jonnekin, missä viini kasvaa).
Vuodenvaihteessa me kuitenkin muutamme. Toiseen rappuun samassa taloyhtiössä. Yhden huoneen isompaan. Aiomme asua täällä entistä enemmän!
Vanha kotimme on siis myytävänä.
60 neliömetriä, 3H + K + parveke.
Jos kaipaat tyyliä, haluat varmaan hioa parketit, ja kylppärin kalusteetkin alkavat näyttää aikansa eläneiltä. Sisäovissa kolhuja. Muuten hyvässä kunnossa.
Jukka Laajarinne 
Heh, asuin itse nuorempana samassa pihapiirissä.
Jos en nyt erehdy niin ylimmän kuvan leikkimökki on sama jonka katolta oli mukava hyppiä alas joskus kymmenen vuoden iässä. Mökkiä on vaan näköjään siirretty vähäsen niiden aikojen jälkeen. (oli aikaisemmin kuvan oikeassa reunassa)
Lisäksi tuossa samassa D-rapussa (ehkäpä jopa samassa kerroksessa kuin sie, aika viereiset asunnon numerot on nimittäin) taisi asua yksi poika (TR) jonka kanssa kaveerasin noihin aikoihin. Poika ei Eniro-haun mukaan asu enää siinä, mutta ainakin yksi nainen samalla sukunimellä asuu siinä edelleen, voisikohan olla äitinsä.
Olarissa oli musta tosi kivaa asua. Pitäisi taas tehdä visiittiä sinne…
Myyty!
Maailma on pieni. Tai aika sopivan kokoinen, toisinaan.
Tuon ulkokuvan puoleinen leikkipuisto remontoitiin muutama vuosi sitten melko lailla uusiksi. Siinä rytäkässä taisi tosiaan leikkimökkikin vaihtaa paikkaa.