Kun vuosi tai kaksi sitten lähimetsän lenkkipolun viereen raivattiin ja myllättiin kaukolämpöputki, olin metsän kutistumisesta harmissani. Siinä meni yksi sienipolkukin pilalle. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Lämpöputken viereen syntyi lutakko, joka osoittautui viikko sitten sammakkojen soidinpaikaksi. Onnekkaasti osuin kohdalle parhaaseen parinhakuaikaan: kurnutusta ja molsketta, kymmenittäin – siis oikeasti, kymmenittäin! – isoja vonkaleita touhuamassa. Vähänkö hienoa! Meno oli merkittävästi vaisumpaa jo seuraavana päivänä, kun vein lapseni ja tuttavani ihmettelemään.
Ja sitä mätiä oli aivan kamalasti!
Seuraavana päivänä alkiot olivat jo selvästi alkaneet muuttaa muotoaan:
Mutta kun kaksi päivää myöhemmin tulin paikalle, oli edessä pettymys. Valtava mätirypäs oli rikki, kasvoi vihertävää levää ja likaista vaahtoa. Näinkö ne mätänivät ja tuhoutuivat heti alkuunsa huonoissa olosuhteissa? Huono mäihä.
Vai oliko? Lähempi tarkastelu paljastaa, että ne ovatkin kuoriutuneet! Pinnan alla ui tuhansia pienen pieniä toukkia! Seuranta jatkuu.
Muita viime päivien havaintoja lähimetsässä tai -puistossa: palokärki ja pyypari. Paljon syitä olla asumatta ihan Helsingin ytimessä. (Aivan kuten Helsingin ytimessä on paljon syitä olla muuttamatta yhtään tämän kauemmas.)
Jukka Laajarinne 