Asiat liittyvät toisiinsa.
Eilen aamuna jokseenkin ensimmäinen ajatukseni oli: tylsää. Ei huvittanut lähteä edes Valkealaan jäätä kiipeämään – johan siellä on käyty. Kaikki on aina samaa. En pitänyt erityisen kiinnostavana edes sitä, että Kehys sai Hesarissa myönteistä näkyvyyttä. Ja Tähtivaeltajassa oli arvostelu samana päivänä: ”Onko Kehys hyvä kirja? Jos on, se on sitä eri tavalla kuin muut.” (Tiina Raevaara)
Näkyvyyspiikistä huolimatta Kampin Suomalaisen kirjakaupan asiantunteva kulttuuriväki piilotti kirjan varastohuoneeseen jo samana päivänä, mutta edes se ei ole jaksanut huvittaa minua. Hiihtolomalla minulla olisi mahdollisuus lähteä omin päin minne tahansa, mutta sekin on viime aikoina alkanut tuntua tylsältä idealta. Kirjoittaminenkaan ei oikein huvita – sujuu kyllä, kun ajatukset ja juonenkulut on suunniteltu hyvissä ajoin ennen kirjoittamista. Blogin päivittäminen on kiinnostanut aivan erityisen vähän.
Tällainen mielentila ei tiedä hyvää. Olen huono kestämään sitä, ettei mikään tunnu miltään. Tuntuminen on niin iso juttu, että sen eteen olen valmis tekemään vaikka tyhmyyksiä, sillä stoalainen mielentyyneys on jokseenkin viimeinen asia, mitä elämääni kaipaan.
Tänään kuitenkin luulen jäljittäneeni tylsyyden syyn. Ehkä tämä on ohimenevää.
Lopetin nimittäin kahvin suurkulutuksen viikko sitten. Minullahan oli tapana aloittaa päiväni 6 annoksen mutteripannullisella tai litran pressokannullisella ja vetäistä vielä iltapäivän mittaan pari–kolme. Vaihdoin sen teehen ja korkeintaan yhteen tavalliseen kahvikupilliseen. Tee on paatuneen kahvinjuojan suussa säälittävä korvikeliemi, sanokaa mitä sanotte. Ei sitä tee mieli ihan hirveästi kiskoa. Tämä tarkoittaa sitä, että päivittäinen kofeiinin saantini on tipahtanut ehkä viidesosaan siitä, mitä se aiemmin oli. Pahin väsymys on mennyt ohi, mutta Wikipediaan kirjattuja kofeiinin vieroitusoireita ovat myös keskittymiskyvyn ja motivaation puute. Ha-haa! Oireiden pitäisi mennä ohi viimeistään 9 päivässä.
Nyt te tietenkin mietitte, että kun tee kerran on pelkästään sellaista värillistä pusikon tuoksuista vettä, niin miksi olen vaihtanut siihen?
Se taas johtuu siitä, että pian ulkomailta palattuamme sain ripulin. Sitä kesti kymmenen päivää. Siinä viimeisinä päivinä olin jo niinkin epätoivoinen, että tein, mitä tein. En tiedä, onko asioilla yhteyttä keskenään, mutta jo ensimmäisenä kahvittomana päivänä maha alkoi leppyä. Ja vaikkei tämä mitenkään kuulu teille tai internettiin, on asia vielä niin tuoreessa muistissa, että osaan yhä iloita siitä, että suolisto tuottaa taas kaikkien EU-standardien mukaista tavaraa.
Todennäköisesti koko ruikuli johtui tietenkin jostain turistipöpöstä.
Kausaaliketju voitaneen siis esittää lyhennetyssä muodossa seuraavasti:
matka etelään –> apaattinen tylsistyminen
Repikää siitä.
Jukka Laajarinne 
Kyllähän kahvi ärsyttää jos vatsa on valmiiksi sekaisin, mutta ei sitä sen takia kannata kokonaan jättää! 😉
Toivottavasti fiilikset kohoaa ja kaikki alkaa taas tuntua kaikelta 😀
En mä sitä kokonaan. Olen jo pitkään unelmoinut siitä, että kofeiinista saisi lisäbuustia tarvittaessa sen sijaan, että se olisi aine, jolla kuollut nostetaan haudasta. Tavoite on nyt lähellä.
Tervetuloa kahvikieltäytyjien joukkoon, olet tehnyt hienon päätöksen! (tähän kädenpuristukset, kukkapuskat, fanfaarit…) Tunnistan kaikki kuvaamasi oireet, mutta voin kertoa, että kyllä se pikkuhiljaa ohi menee, tsemppiä vaan.
Kuulun siihen kerhoon joka juo suodatettuja risuja (tee) mutta käyttää kahvia boosterina noin kerran kuussa ja puhtaana nautintoaineena hyvän illallisen jälkeen. Teho on merkittävä!
Pahin meni ohi jo sunnuntain kiipeilyreissulla. Jotenkin tuo ulkokiipeily piristää aina. Ja siitä eteenpäin olenkin ollut taas oma itseni. Paitsi että eilenkään en juonut kuin kaksi kupillista teetä ja doppion.
Tilannepäivitys.
Olen jo hiljalleen tottumassa teen lipittämiseen, ja vireystilakin on palautunut normaaliksi. Tässä vaiheessa ymmärrän jo olla hyvin, hyvin, hyvin kiitollinen Hesarille ja Esa Mäkiselle.
Kirjani tilannetta jo pitkään seurailtuani alan vasta nyt ymmärtää, miten järisyttävän suuri merkitys nimenomaan Hesarilla on sen suhteen, elääkö kirja vai kuoleeko. Ainakin täällä päin Suomea. Sitä sinun ei totisesti tule vähättelemän.